Kerran eräs hänen kuuliaisuusveljistään meni Dafniin ostoksille ja osti sieltä hienon Jaffa-appelsiinin. Hän halusi sillä hieman ilahduttaa ja virvoittaa vanhustaan, joka jatkuvasti kärsi monenlaista puutetta. Palattuaan majalle hän sanoi iloissaan: "Vanhus, ostin sinulle appelsiinin." Tämä ei kuitenkaan näyttänyt yhtään tyytyväiseltä, vaan sanoi: "Miksi sinä ostit appelsiinin, vaikken ollut antanut sinulle siunausta siihen? Koska tartuit appelsiiniin omaa tahtoasi noudattaen, ota se ja heitä menemään!" Tämän lisäksi vanhus Kallinikos antoi kuuliaisuusveljelleen melko ankaran epitimian, joka kesti neljäkymmentä päivää.
Kerran taas eräs vanhuksen kuuliaisuusveljistä oli vilustunut pahasti. Hän kaatui jo varhaisillasta sairaana sänkyyn ja kärsi kovasti koko yön. Vaikka Vanhus tiesi kuuliasuusveljensä tilanteen, hän sanoi tälle aamunkoitteessa: "Kuulehan, lapseni. Tämän kirjeen tässä on välttämättä ehdittävä tänään Kariekseen. Etkö laita itseäsi kuntoon, jotta veisit sen?" Karies, Pyhän Vuoren hallintokeskus ja "pääkaupunki", sijaitsee Katunakiasta kahdeksan tunnin kävelymatkan päässä. Vanhus Kallinikos tiesi kuitenkin, että kuuliaisuus antaa ihmiselle siivet. Sen oli oppinut myös hänen kuuliaisuusveljensä, joka suoritti onnellisesti saamansa tehtävän ja sai siitä itselleen kuuliaisuudesta koituvan palkan.
Toisella kertaa erään hänen kuuliaisuusveljensä oli määrä noutaa Kseropotamoksen luostarin heille lahoittamat korput. Hän pyysi vanhukseltaan lupaa tulla soutuveneellä lähemmäksi kuin normaalisti, sillä paikka, jota he merenrannalla käyttivät, oli varsin kaukana majasta, mistä johtuen korppujen kantaminen tiesi suurta vaivaa. Vanhus ei kuitenkaan antanut hänelle siunausta tähän, vaan sanoi: "Kärsimyksen ja ruumiillisen vaivannäön ei pidä puuttua munkin elämästä."
Yhdessä vaiheessa vanhus Kallinikoksen majalla oli erään erinomaisen munkin lisäksi myös muuan noviisi, jonka toimet eivät herättäneet toiveita hyvästä edistyksestä. Vanhus koetti kaikin tavoin saattaa hänet tolkkuihinsa. Monenlaisilla kekseliäillä konsteilla hän herätteli noviisin kunniantuntoa, jotta tämän olisi pakko korjata käytöstään. Esimerkkinä tästä on seuraava tapaus. Kerran eräs vieras kysyi Vanhukselta: "Pyhä isä, miten sinä siedät tuon kuuliaisen munkin rinnalla tuota toista?" Vanhus vastasi niin äänekkäästi, että kilvoittelussaan veltto kuuliaisuusveli varmasti kuuli hänen puheensa: "Kuulehan. Minulla on kaksi säkkiä, toinen täynnä vehnäjauhoja ja toinen leseitä. Tottelevaiselle annan ruuaksi jauhoa, tottelemattomalle puolestaan leseitä." Kun veltto kuuliaisuusveli kuuli tämän, hän säpsähti aivan kuin tuli olisi polttanut häntä ja teki päätöksen parantaa vaellustaan, jotta hänkin saisi ruuaksi jauhoa.
Tällaisin taitavin menetelmin tuo Jumalan ihminen paimensi kuuliaisuusveljiään, sillä hän oli täysin tietoinen siitä, että oli vastuussa heidän sieluistaan.
Arkkimandriitta Kerubim: Aikamme athoslaisia hahmoja 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.