Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paisios. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paisios. Näytä kaikki tekstit

lauantaina

"Usko Jumalaan..."


 

 

 

 

 

 

 Teksti: Pyhä Paisios: Enkelielämästä. Kirjeitä Surotin luostarin nunnille. 

Kuva: Athos-säätiö

keskiviikkona

Jos haluat...

 






Teksti: tulevasta julkaisusta: Pyhä Paisios: Enkelielämästä. Kirjeitä Surotin luostarin nunnille.

Kuva: Athos-säätiö

maanantaina

"... vaan ylös enkeleihin, jotka iloitsevat Taivaissa."

Kolme nuorukaista tulisessa pätsissä

 

 

”Isä, jos olisin silloin tiennyt, millaista on iankaikkinen elämä ja taivaallinen kauneus, josta sielut nauttivat Jumalan läheisyydessä, olisin pyytänyt että marttyyrikilvoitukseni kestää ikuisesti, sillä se ei ollut mitään verrattuna Jumalan armon lahjoihin.” 

- Pyhän Eufimia Khalkedonilaisen (+303) vastaus pyhälle Paisiokselle, kun tämä ihmetteli, kuinka hän niin pienikokoisena ja hauraana ihmisenä oli saattanut kestää sellaisia kidutuksia

 

”Marttyyrit (eli todistajat) johdatetaan teurastuspaikalle ja he huutavat ilosta. Sillä halu iankaikkiseen elämään tuhoaa teurastuksen kivun. Marttyyri ei näe vaaroja vaan seppeleitä, kruunuja. Hän ei säikähdä haavoja, vaan laskee palkintoja. Hän ei katso alas mestaajiin, jotka häntä ruoskivat, vaan ylös enkeleihin, jotka iloitsevat Taivaissa. Hän ei tutkiskele ohimeneviä vaaroja, vaan mietiskelee iankaikkisia palkintoja.”

- pyhä Basileios Suuri

 

”Marttyyrikilvoituksen aikana Jumala lähettää pyhittyneille marttyyreille erityisen Armon, oman marttyyriarmon, jotta he voivat kestää marttyyrikilvoitukset. Kuten lääketieteessä potilas nukutetaan leikkaukseen, eikä hän tunne kipua, niin tämän Armon avulla marttyyrit tunsivat vähemmän kipua. Tietenkin nämä marttyyrit olivat ennen marttyyrikilvoitustaan eläneet hyveellistä elämää.”

- Pyhän Andreaan skiitan johtaja, arkkimandriitta Efraim

 

”Jumalallinen Armo teki marttyyreista sellaisia, että he eivät olleet ainoastaan tuntematta marttyyrikilvoituksensa kipua vaan he myös iloitsivat, että saattoivat todistaa Kristuksesta.”

- pyhä Efraim Katunakialainen

 

 

 

tiistaina

Pieni puutarha, hengellinen pelto

Παναγία Παραμυθία, Jumalanäiti Lohduttajan kirkko, athoslaisen Pyhien apostoli Andreas Ensiksikutsutun ja Antonios Suuren skiitan porttisisäänkäynnin yläpuolella.


"Vuoden 1989 elokuussa pyhän Paisioksen luona vieraili silloinen Pyhän Vuoren siviilihallinnon johtaja, joka oli iältään nuori. Hän oli vastikään astunut tehtäväänsä ja suunnitteli rakentavansa uuden hallintorakennuksen siviilihallintoa varten silloin rauniotilassa olevaan Pyhän Andreaan skiittaan. Hän ei ilmaissut ajatustaan Vanhukselle.
Tämä kuitenkin heti käytyään istumaan hänen kanssaan alkoi puhua hänelle: ”Katsopa, hyvä lapseni, täällä Pyhällä Vuorella, jonne tulit, ei ole mitään erityistä ihmiselle, joka haluaa harjoittaa hallintoa. On kuin sinulla olisi iso traktori – sinä olet näet kyvykäs – ja sinulle annettaisiin viljeltäväksi pieni puutarha, samankokoinen kuin traktori. Hädin tuskin mahdut sisään; et pysty menemään metriäkään eteenpäin etkä metriäkään taaksepäin etkä liioin pysty kääntymään. Et pysty tekemään mitään. Hallinnollisten velvoitteiden puolesta Pyhä Vuori on pieni puutarha, kun taas meille, jotka tulimme tänne ryhtyäksemme munkeiksi, se on suuri hengellinen pelto. Me kynnämme ja kynnämme eikä siitä loppua tule.” Kun siviilihallinnon johtaja kuuli tämän, hän muutti käsitystään eikä ryhtynyt toimenpiteisiin hallintorakennuksen siirtämiseksi."

- Surotin nunnaluostarin suomennetusta teoksesta Pyhä Paisios Athosvuorelainen










maanantaina

Koettelemuksista - pyhä Paisios


 

 

Ihminen, joka ei käy läpi koettelemuksia, joka ei halua tuntea yhtään kipua, tai kärsiä vaikeuksia, joka ei halua toisten vaivaavan itseään tai korjaavan itseään, vaan haluaa elää helppoa elämää, on irrallaan todellisuudesta. Psalmisti muistuttaa meitä sanoillaan: "Me kävimme läpi tulen ja veden, Sinä toit meidät ulos, ja me uudistuimme." (LXX Ps. 65:12)

Huomaattehan, että jopa Jumalanäiti kärsi ja myös meidän pyhämme kärsivät; ja sen vuoksi meidänkin täytyy olla valmiita kärsimään koska olemme samalla elämänpolulla. Ainoa ero heihin on, että kun me kärsimme hieman koettelemuksia tässä elämässä, me maksamme pois syntivelkaamme ja pelastumme. Jopa Itse Kristus tuli tähän maailmaan kivulla. Hän laskeutui alas Taivaista; Hän tuli lihaksi; Hän kärsi; Hänet ristiinnnaulittiin. Jopa nytkin kristitty ymmärtää Kristuksen tulemisen omaan elämäänsä kivun kautta. 

Kun kipu vierailee ihmisen luona, silloin hänen luonaan vierailee Kristus. Jos ihminen ei kuitenkaan koe lainkaan vaikeuksia ja koettelemuksia, on aivan kuin Jumala olisi hänet hylännyt - ihminen ei voi silloin maksaa pois velkaansa eikä kerätä aarteita Taivaaseen. Puhun nyt tottakai sellaisesta ihmisestä, joka ei halua kestää yhtään kärsimystä rakkaudesta Kristukseen. Sellainen ihminen sanoo: "Minulla on terveyteni, minulla on ruokahaluni, minä syön, minulla on rauhallista ja hiljaista ja minulla on helppo elämä..." eikä hän koskaan sano yhtäkään: "Kunnia olkoon Sinulle, Jumala!" Jos hän edes tunnustaisi kaikki nämä siunaukset, joita Jumala on hänelle antanut, silloin tilanne olisi hieman parempi. Jos hän vain sanoisi: "Minä en ole arvollinen kaikkiin näihin siunauksiin, mutta koska olen aika heikko, Jumala on antanut ne minulle." 

Pyhän Ambrosioksen elämästä me luemme, että pyhää ja hänen kumppalaisiaan piti kerran vieraana talossaan eräs rikas mies. Kun pyhä Ambrosius näki miehen valtavan omaisuuden, hän kysyi häneltä, oliko hän koskaan kokenut mitään surua tai murhetta. "Ei, en koskaan," mies vastasi. "Minun omaisuuteni kasvaa jatkuvasti, peltoni ovat hedelmällisiä, minulla ei ole kipuja, enkä ole koskaan ollut sairaana." Silloin pyhä itki ja sanoi seuralaisilleen. "Laittakaa kärryt valmiiksi, jotta voimme heti lähteä, sillä Jumala ei ole vieraillut tämän miehen luona!" Heti kun he astuivat ulos kadulle, rikkaan miehen talo vajosi maahan! Hänen hyvä ja helppo elämänsä merkitsi sitä, että Jumala oli hänet hylännyt.  



tiistaina

"... hän mahtuu metriin maata."

Pappismunkki Damaskinoksen hauta Pyhän Andreaan skiitalla.



Sata metriä luostarin yläpuolella oli kukkula, jonne monet menivät viikonloppuisin ja vapaapäivinä juhlimaan myöhään yöhön. Lopettaakseen tämän pahan tavan isä Paisios kaivoi sinne haudan, pystytti ison puisen ristin, möyhi aika ajoin multaa sekä sytytteli sinne tuohuksia. Siitä lähtien kukaan ei enää mennyt sinne juhlimaan, mutta kaikki menivät uteliaisuudesta nähdäkseen ”Munkin haudan”.

Toisinaan ihmiset tapasivat hänet makaamasta haudassa kädet ristissä rinnalla kiilakivi päänsä alla. Joku kysyi häneltä: ”Isä, etkö pelkää?”

”Mitä pelkäisin?” hän vastasi. ”Kaikkien meidän pitää olla valmiita kuolemaan. Elämämme muistuttaa matkantekoa; niin kuin vietät yön hotellissa ja lähdet aamulla, niin mekin olemme matkalaisia tässä elämässä. Olennaista on, että olemme valmistautuneet. Jos tämä hauta
auttaa minua tekemään vähemmän syntiä, se koituu hyödykseni.”

Ja eräälle toiselle hän sanoi: ”Aleksanteri Suuresta on olemassa sanonta ’Vaellettuaan maata metrikaupalla, hän mahtuu metriin maata’. Aleksanteri Suuri lähti liikkeelle Makedoniasta ja matkasi aina Intiaan asti. Hän kulki monta kilometriä ja valloitti monta seutua, mutta lopulta sai kaksi metriä maata; ei yhtään enempää.”





- Lainaus kirjasta Pyhä Paisios Athosvuorelainen  
(luvusta Pyhässä Stomion luostarissa)


"Ei, vaan pyhä Lu-kil-li-a-nos"



Saatuaan keljan jotakuinkin kuntoon hän asettui sinne vuoden 1979 toukokuun lopussa. Jo muutamien päivien kuluttua hänelle sattui ensimmäinen ihmeellinen tapaus. Oli kesäkuun 2. päivä (v.a.), ja hän halusi nähdä, ketä pyhää juhlittiin seuraavana päivänä, jotta voisi toimittaa ehtoopalveluksen rukousnauhallaan.

Koska Mineat, jotka hän oli tuonut Kunniallisen Ristin keljalta, olivat vielä pahvilaatikoissa, hän etsi silmälasejaan nähdäkseen lukea erään käsillä olevan taskukalenterin pientä tekstiä.

Etsittyään niitä melko pitkään kuitenkaan löytämättä hän aloitti ehtoopalveluksen. Rukousnauhalla rukoillessaan hän päivän pyhän kohdalla sanoi: ”Tänään muisteltavat pyhät, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!”

Yöllä rukoillessaan, kun oli taas etsinyt silmälasejaan lähes tunnin löytämättä niitä, hän toisti taas samalla tavoin: ”Tänään muisteltavat pyhät, rukoilkaa Jumalaa meidän
puolestamme!”

Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi säteilevä upseeri, joka lähestyi häntä täynnä hyvyyttä ja isällisen rakastavasti, välittäen hänelle sanoin kuvaamattoman ilon. Isä Paisios kokosi rohkeutensa ja kysyi häneltä: ”Missä te palvelitte ja mikä on nimenne?”

”Olen pyhä Lukillianos”, tämä vastasi hänelle.

Isä Paisios ei kuullut hyvin ja kysyi: ”Pyhä Longinos?”

”Ei, pyhä Lukillianos”, hän sanoi jälleen.

Koska Vanhus ei muistanut sellaista pyhää olevankaan, hän kysyi jälleen: ”Pyhä Lukianos?”

”Ei, vaan pyhä Lu-kil-li-a-nos”, pyhä toisti lausuen joka tavun erikseen.

”Minullakin on vammoja sodasta”, sanoi pyhittäjä.

Silloin pyhä Lukillianos kääntyi vieressään olevan nuoren lääkärin puoleen, jolla oli valkoinen suojavaate, ja pyysi häntä tutkimaan pyhittäjän. Tuo nuori kookas lääkäri, jolla oli kapeat kalpeat kasvot, oli pyhä Panteleimon, Panagudan keljaa vastapäätä olevan Kutlumusionin skiitan suojelija. Tutkittuaan Pyhittäjän hän lausui pyhälle Lukillianokselle diagnoosin: ”Hänen vammansa
ovat parantuneet; me huomioimme ne vain hänen diplomissaan.”


Kutlumusionin skiitalla oleva pyhän palkattaparantaja Panteleimonin ikoni. Kuvan lähde.



Kun nuo kaksi pyhää olivat lähteneet, pyhittäjä tunsi suurta iloa ja oli kaksin verroin virkistynyt. Hän etsi huolellisemmin silmälasejaan ja ne löydettyään näki kalenterista, että oli pyhän marttyyri Lukillianoksen muistopäivä! ”Pyhien läsnäolo on elävää”, hän kirjoitti kirjeessään. ”Ja kun me emme löydä heitä, he löytävät meidät! Pyhä ravitsee minut vieläkin rakkaudellaan sekä huojentaa sieluni ja ruumiini tilan paratiisillisella ilolla, jonka minulle antoi.”




Lainaus kirjasta "Pyhä Paisios Athosvuorelainen" (2020)

perjantaina

Idiorytmisyyden vaaroista

Yhteisöelämä on hyödyllisempää kuin erakkoelämä siksi, että se auttaa meitä säilyttämään Jumalan meille antamat lahjat, ja siksi, että se varjelee meitä vihollisen ulkoisilta hyökkäyksiltä.

- pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö

 

 

"Säälimätön munkki, joka eksyi 

noudattaessaan kuivaa askeesia 

ilman rakkautta ja arvostelukykyä"




Isä N. tuli Pyhälle Vuorelle erään ystävänsä kanssa. He halusivat ryhtyä munkeiksi sen jälkeen, kun olivat nähneet Tinoksen Jumalanäidin kirkossa eräälle syntymästään halvaantuneelle tapahtuneen parantumisihmeen. Hänen ystävänsä meni Uudelle Skiitalle, mutta hän itse saapui Athokselle itäpuolelta ja jäi munkiksi erääseen idiorytmiseen luostariin.

Koska idiorytmisissä luostareissa vallitsee päiväohjelman suhteen vapaus, ne vaativat kilvoittelijoilta luonnollisesti suurta tarkkaavaisuutta. Ellei munkki käytä siellä oikein tarjolla olevaa vapautta, hänestä voi tulla maallikkoa huonompi, ja hän saattaa jopa langeta eksytykseen.

Puheena olevalla isällä oli kilvoitteleva henki, mutta idiorytmisen luostarin löyhä henki johti hänet aluksi ylpeyteen ja sitten ylimielisyyteen. Mitä enemmän hän harjoitti kovaa askeesia ylpein mielin, sitä enemmän hänen sydämensä kovettui. Häntä ei kiinnostanut lähimmäisensä vaara eikä tuska, vaan ainoastaan se, että hän sai suoritettua paljot Jeesuksen rukouksensa ja maahankumarruksensa. Hän oli täyttänyt vuorokauden kaikki tunnit ja jopa minuutit kilvoituksilla, anomuskanoneilla ja kaikella muulla sellaisella. Hän painosti itseään egoistisesti pyhittymään, kunnes loi tästä itselleen ahdistuksen aiheen. Hän paastosi valtavasti, tapasi syödä vasta yhdeksännen hetken jälkeen ja teki usein kolmipäiväisiä täydellisiä paastoja. Joka näki vain hänen ulkoisen - kumaran, luurangonlaihan, vakavamielisen - hahmonsa, kuvitteli häntä suureksi askeetiksi.




Koska hänen kuuliaisuustehtävänsä oli toimia metsänvartijana, hän vietti suurimman osan ajastaan metsässä, mutta sekin vahingoitti häntä. Kun hän saapui noilta matkoiltaan luostariin, tuntui siltä kuin Antonios Suuri olisi laskeutunut alas vuorelta! Hän ei puhunut kenenkään munkin kanssa, vaan sulkeutui keljaansa ja - kuten mainitsin - painosti itseään egoistisesti kilvoituksiin pyhittyäkseen.

Eräänä päivänä muuan työmies putosi metsässä puusta ja loukkasi, raukka, pahasti itsensä. Miehen poika kuljetti hänet selässään luostarin lähelle ja laski hänet siellä maahan. Sitten hän meni kertomaan tapauksesta metsänvartijana toimivalle munkille ja pyytämään tältä huopaa viedäkseen loukkaantuneen isänsä siinä laiturille ja sieltä laivalla Tessalonikiin. Isä N. ei valitettavasti vain kieltäytynyt antamasta pojalle huopaa, vaan vieläpä ajatteli, miten paljon aikaa nuorukainen oli vienyt häneltä isänsä asialla. Luonnollisesti munkki oli velvollinen sekä kuuntelemaan että myös auttamaan poikaa, koska oli kuuliaisuustehtävältään metsänvartija ja lisäksi vielä luostarin vanhustenneuvoston jäsen. Ikävä kyllä, hän kuitenkin sulki keljansa oven, ettei menettäisi aikaa hengellisiltä harjoituksiltaan.

Kun luostarin isät näkivät nuorukaisen itkemässä, he menivät hänen luokseen tukemaan häntä. He lohduttivat nuorukaista, auttoivat hänen loukkaantuneen isänsä siirtämisessä ja järjestivät tälle hyvän hoidon sairaalassa.

Luonnollisena seurauksena tuollaisesta äärettömästä säälimättömyydestä Jumalan armo jätti kokonaan metsänvartijan, niin että hänen onnettoman mieli vähä vähältä pimeni. Hän alkoi kerskua yltäneensä pyhien isien mittoihin ja näkevänsä pyhiä, enkeleitä, valoja ja muuta vastaavaa.

Eräänä päivänä munkille ilmestyi "enkeli" ja sanoi: "Valmistaudu nopeasti, isä N., sillä palaan pian noutamaan sinut." Hän vastasi: "Kuten siunaat!" ja pani kiireesti ylleen uudet viittansa ja skeeman. Sillä välin enkeli jo huusi hänelle uudelleen: "No, nouse nopeasti ikkunalle ottaakseni sinut mukaan!" Munkki vastasi: "Odota hetki, että löydän pallin noustakseni."




Tämän keskustelun jälkeen, kuten luostarin entinen johtaja kertoi minulle, pihalta kuului tömähdys ja vaimea valitus "ooh!" Ennen kuin isät ehtivät paikalle, munkki oli jo kuollut. Hän murskautui pahasti, sillä hän oli suurikokoinen ja korkeusero oli iso, sillä hän putosi kolmannesta kerroksesta laatoitetulle pihalle. Isät käärivät hänen murskautuneen ruumiinsa huovan sisään kaksinkertaisen surun vallassa, sillä eniten he ajattelivat hänen sielunsa kadotusta. Noustuaan hänen keljaansa laittaakseen sen kuntoon he löysivät sieltä paperin, johon oli kirjoitettu suurin kirjaimin: "Tämän paperin alla on kolmetuhatta drakmaa liturgian toimittamista varten neljänäkymmenenä päivänä. Ellette tee sitä minulle, kohdatkoon teitä Gehasin spitaali, Juudan hirttokuolema ja ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen 318 jumalankantajaisän kirous." Alla oli hänen allekirjoituksensa.

Hyvä Jumala, joka on pelkkää laupeutta, sääliköön tuota onnetonta luomustaan, ja tulkoon tämä eksytykseen ajautuneen veljen kaksinkertainen lankeemus meille kaksitehojarruksi kilvoitellaksemme hyvin nöyrästi ja rakastaen, jotta pääsisimme lähemmäs Jumalaa. Aamen.



Kirjasta: 
Pyhän Vuoren vanhus Paisios: 
Pyhän Vuoren isiä ja elämää 





keskiviikkona

"Olkoot minusta kaukana sinun valosi!"






Piispa Palladios kuvaa teoksestaan Historia Lausaica (suom. Kilvoittelijaelämää) Ualesta, joka "ankaralla elämällään saavutti kilvoituselämän huipun, mutta joutui ylpeyden ja korskeuden demonin petkuttamaksi... ja... tuhoisan korskeuden ylpistämänä vähitellen petti oman mielensä ajattelemaan itsestään suuria, että muka enkelit keskustelivat hänen kanssansa":

Eräänä päivänä, kun hän työskenteli korien parissa myöhään illalla pimeän aikaan, häneltä tipahti neula maahan siellä, missä hän ompeli koreja. Ja kun hän ei sitä löytänyt, demoni pani soihdun valaisemaan hänelle, ja niin hän löysi kadottamansa neulan. Ja taaskin hän pöyhkeytyi tyhjän päiten ja entistä korskeampana ajatteli itsestään suuria.

- - - Kun sitten demoni oli saanut selville, että Uales oli täysin uskonut eksytykseen, se meni pois ja Perkele otti Vapahtajan muodon. Yöllä se meni Ualeksen luo demoneineen, jotka näyssä tuntuivat soihtuja kantavilta enkeleiltä. Se näytti Ualekselle ikään kuin tulisen pyörän, jonka keskellä se otti Vapahtajan muodon. Se lähetti edeltä yhden demoneista enkelin muodossa sanomaan Ualekselle:

"Kristus on mieltynyt vaellukseesi ja rohkeaan elämääsi ja on tullut luoksesi sinut nähdäksensä. Mene siis ulos keljastasi äläkä tee mitään muuta kuin että seisot etäällä, niin että näet hänet. Kumarra häntä, joka on muitten keskellä ja palaa keljaasi."

Niin Uales meni ulos ja nähdessään soihdunkantajien joukon stadionin päässä kumarsi antikristusta..."


- Piispa Palladios: Kilvoittelijaelämää
käännös: isä Johannes Seppälä / © Valamon luostari





Eräs pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen (+1994) kokemuksista kilvoitteluvuosiltaan Siinailla:

Laskeutuessaan eräänä iltana erakkolan alapuolella olevia äkkijyrkkiä kallioita hän yritti sytyttää kaasusytytintä, jotta näkisi. Sytytin ei kuitenkaan toiminut, vaan antoi vain kipinän. ”Ei haittaa, laskeudun kipinän avulla.”

Juuri sillä hetkellä, ennen kuin hän ehti edetä yhtään, voimakas valo kuin valonheittäjästä osui vastakkaiselle kalliolle ja valaisi koko seudun. Hän ymmärsi heti, että kyseessä oli jokin demoninen ilmiö. ”En ole tuollaisten valojen tarpeessa, olkoot minusta kaukana sinun valosi”, hän sanoi torjuvasti ja palasi keljaansa.

Sinä iltana hän ei mennyt minnekään. ”Paholainen tahtoi ’palvella’ minua!” hän totesi myöhemmin. ”Se ikään kuin sanoi: ’On sääli, että hän joutuu kärsimään. Minäpä annan hänelle valoa!’ Jos olisin eksynyt ja uskonut, että valo oli Jumalasta, tai olisin edes tuntenut ylpeää tyytyväisyyttä, se olisi pian esittänyt nähtäväkseni Kristuksen, Jumalanäidin ja muita, ja niin olisin kärsinyt suuren vahingon.”

- Pian julkaistavasta Surotin nunnaluostarin 
teoksesta Pyhä Paisios Athosvuorelainen, 
käännös: Hannu Pöyhönen













Kuvat: Konstantinos Kavarnoksen 
vuonna 1959 julkaistusta teoksesta 
"Anchored in God".

torstaina

"Marraskuun 21. päivän yönä vuonna 1948"



Radiosähköttäjä Arsenios Eznepidis, tuleva pyhittäjä Paisios, oli armeijassa Kreikan sisällissodan vaikeina vuosina 1946-1949:

Ankarana talvena 1948–49 joukkue oli leiriytynyt Omaliavuorelle, jolla on korkeutta noin 1800 metriä ja joka on luonnollinen tarkkailuasema; sieltä he saattoivat pitää silmällä lähes koko Nafpaktian vuoristoseutua.

Marraskuun 21. päivän yönä siellä puhkesi hirvittävä lumimyrsky. Muutamien tuntien aikana useita telttoja sortui, ja monet sotilaat hautautuivat lumeen.

Heti kun Arsenios tajusi, että he olivat vaarassa jäädä jäisen lumen sisään, hän juoksi komentajan luo ja tiedotti tälle asiasta. Hälytys annettiin välittömästi, ja kaikki sotilaat, jotka eivät olleet jäässä, juoksivat auttamaan muita.

Lunta satoi kuitenkin lakkaamatta, ja mitä enemmän aikaa kului, sitä useammat sotilaat jäätyivät, ja joukkueen lääkäri yritti pelastaa heidät paleltumisvammoilta.

Vaikka lumi tuiskusi tiiviiksi kerrokseksi Arsenioksen kasvoille ja lähes tukehdutti hänet, hän jatkoi kaivamista hakulla siinä määrin kuin hänen jäätyneissä käsissään oli voimaa. Näin hän onnistui pelastamaan lumen alta kaksikymmentäkuusi paleltumisvammoja saanutta sotilasta.

Samaan aikaan hän kuitenkin rukoili palavasti Jumalaa sielunsa koko voimalla, että Hän lähettäisi heille apua, eikä sen ilmaantumista tarvinnutkaan odottaa kauan. Aamun valjetessa läheisestä Elatun kylästä ilmestyi kolme miestä, jotka kantoivat olallaan alkoholijuomia sisältäviä lasipulloja. Niiden avulla lääkäri kykeni elvyttämään jäätyneet sotilaat. Sitten nuo kolme miestä veivät heidät kyläänsä ja huolehtivat heistä kodeissaan. Pyhittäjä muisti aina tuon vaikean yön ja sanoi: ”Suurimman ilon tunsin siellä lumen keskellä; se oli uhrautumisen iloa.”

- Lainaus piakkoin ilmestyvästä, Surotin nunnaluostarin 
teoksesta Pyhä Paisios Athosvuorelainen, 
käännös Hannu Pöyhönen


sunnuntaina

Pyhällä Maalla




Praetorium.


"Lopulta Anastasios, kuin janoinen peura, saapui Pyhälle Maalle. Hän sanoi, että jokaista ottamaansa askelta seurasi ajatus siitä, ettei hän ollut arvollinen kävelemään siellä, missä Kristus ja Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä olivat kävelleet..."

- Lainaus teoksesta 
Elder Arsenios the Cave-Dweller - 
Fellow Ascetic of Elder Joseph the Hesychast




"Isä Arsenioksen mentyä Pyhälle Maalle kolmannen kerran Kristuksen Ylösnousemuksen kirkossa sattui yksi tapaus, josta tieto välittyi Farasaan hänen pyhiinvaelluksella olleiden kumppaneidensa kautta. Nämä farasalaiset pyhiinvaeltajat kertoivat: "Kun kirkossa oli meneillään Jumalallinen liturgiapalvelus ja kun Hadziefendis oli toimittamassa sitä alttarissa monien pappien ja piispojen kanssa, hänen kasvonsa olivat äkillisesti kirkastuneet. Tämän takia muut alttarissa olleet papit pyysivät meitä kertomaan heille, millaista elämää meidän Isämme, Hadziefendis noudatti..."

- Lainaus pyhän Paisioksen 
kirjoittamasta teoksesta 
Pyhä Arsenios Kappadokialainen









Pyhä Elisabet (Feodorovna) "oli Venäjälle tullessaan säilyttänyt luterilaisen uskonsa, mutta osallistui ortodoksisiin jumalanpalveluksiin yhdessä miehensä kanssa. Matka Pyhälle Maalle vuona 1888 oli yksi hänen elämänsä kohokohta. Maria Magdaleenan kirkko Öljymäellä teki vaikutuksen ja sai hänet huokaamaan: "Kuinka toivoisinkaan, että minut haudattaisiin tänne!" Matkalla kypsyi hänen päätöksensä liittyä ortodoksiseen kirkkoon."

- Lainaus Lintulan nunna Ksenian 
artikkelista Pyhä Elisabet Feodorovna 
- prinsessa, luostarin perustaja ja marttyyri 
(Ikonimaalari-lehti 1/2010)




Pyhän Maria Egyptiläisen luola.

Sisäänkäynti Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostariin.

"Kun pyhä abba Gerasimos kerran käveli pyhän Jordanin rannalla, häntä vastaan tuli leijona, joka valitti kovasti jalkaansa. Ruo'osta oli jalkaan tarttunut tikku, ja se oli sen tähden turvonnut ja täynnä mätää. Kun leijona näki vanhuksen, se tuli hänen tykönsä ja näytti hänelle haavoittunutta jalkaansa, johon tikku oli tunkeutunut. Se ikään kuin itki ja pyysi häneltä apua. Kun vanhus näki eläimen sellaisessa hädässä, hän istuutui, leikkasi sen jalan auki, poisti ruo'on ja nesteen, puhdisti haavan huolellisesti, sitoi jalan kankaalla ja päästi leijonan menemään. Mutta parantunut leijona ei enää jättänyt vanhusta, vaan seurasi häntä oikeaan oppilaan tavoin, mihin hän menikin. Vanhus ihmetteli eläimen suurta kiitollisuutta..."

- Lainaus Johannes Moskoksen 
teoksesta Niitty
 (suom. isä Johannes Seppälä)

 

Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostarin näkymiä (ennen).

Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostarin näkymiä (nykyisin).



Pyhittäjä Haritonin hauta.

Ollos iäti muistettu, pappismunkki Joakim!
 
Nunnien Veronikan ja Varvaran hauta, Gornenskin luostarin hautausmaa.


"Pyhällä Maalla hyökättiin toisinaan myös nunnien kimppuun. Surmansa saivat muun muassa kaksi hyvin tuntemaani venäläisen Gornenskin luostarin nunnaa Ein Karemissa. Nunnat olivat nimeltään Varvara ja Veronika, ja he olivat olleet maailmassa äiti ja tytär. He tulivat luostariin vuonna 1965. Ennen sitä he olivat vierailleet Ein Karemissa ja ihastuneet paikkaan. Palattuaan kotiinsa he pyysivät latvialaiselta ohjaajavanhukselta pappismunkki Kirililtä siunausta lähteä pysyvästi Israeliin. Hän ei kuitenkaan olisi halunnut antaa heille siunausta, sillä hän sanoi heidän tulevan siellä tapetuiksi. Kaikesta huolimatta he lähtivät. He elivät Ein Karemissa pitkään, kunnes 19. toukokuuta 1983 isä Kirilin ennustus toteutui..."


- Lainaus teoksesta Erämaan kukkia - Erakko-
munkki Alexanderin muistelmia 
kilvoitteluvuosilta Pyhällä 
Maalla ja Siinailla




Betlehemissä.

Jerusalemin Jumalanäidin ikoni, Jumalanäidin hauta, Getsemane.
 



"Kristus odotti kaivon reunalla istuen, vaikka oli janoinen. Kristus sanoo: ”Anna minulle vettä.” Voimme ihmetellä: Kristus itse on veden Lähde, miten Hän voi sanoa: ”Minun on jano”?!

"En ole janoinen veden suhteen, vaan janoan samarialaisen naisen sielua voidakseni pelastaa hänet, tehdä hänestä opetuslapseni, jotta hän voi kärsiä marttyyrikuoleman puolestani.'"

- Lainaus muistiinpanoista 
arkkimandriitta Efraim Pyhän Andreaanskiittalaisen 
puheesta Evankeliumiteksti: Samarialainen nainen kaivolla (2011)




Pyhän Sabbas Pyhitetyn luostarin maisemissa.





"Pyhittäjä Paisios iloitsi uhrihengestä, jota näki monissa Pyhällä Maalla palvelevissa papeissa, munkeissa ja maallikoissa. ”Asuakseen täällä”, hän sanoi, ”ihmisen on oltava hyvin urhoollinen ja hänellä on oltava paljon kärsivällisyyttä. Pyhiinvaelluspaikkoja ja luostareita ylläpitävät isät ovat sankareita, sillä monet asiat kuormittavat heidän mieltään, ja he ovat alttiina vaaroille. Kuitenkin Jumala vahvistaa heitä.'"

- Lainaus Panagian julkaisuja-sarjan 
seuraavana ilmestyvästä teoksesta 
Pyhä Paisios Athosvuorelainen







KUVAT: 
KAIKKIEN ATHOSVUOREN 
PYHIEN PERINTÖSÄÄTIÖN 
JÄRJESTÄMÄLTÄ
PYHIINVAELLUKSELTA 
PYHÄLLE MAALLE 
MARRASKUUSSA 2019
 

Iloitkaa pyhät isämme Paisios ja Porfyrios!






"Ylistäkäämme uskovaiset yhteen ääneen häntä, jonka Jumala näinä koettelemusten aikoina lähetti meitä lohduttamaan ja ohjaamaan. Ylistäkäämme ihmeellistä Paisiosta, joka kilvoitteli innokkaasti ja Valtiasta miellyttäen ja paloi rakkaudesta koko maailmaa kohtaan sekä antoi sydämensä pantiksi meidän ja meidän pelastuksemme tähden. Kiittäen huutakaamme hänelle: Iloitse, siunattu isä Paisios, viimeisten aikojen valistaja." (1. kontakki Akatistoksesta pyhälle isällemme Paisios Athosvuorelaiselle)


"Veisatkaamme täydestä sydämestä ylistystä Porfyriokselle, Lohduttajahengen pyhälle temppelille ja kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän rakkaalle ystävälle. Hän rakastaa ja suojaa kaikkia, parantaa kaikki ja rukoilee, että saavuttaisimme jumaloitumisen. Siksi me huudamme: iloitse, pyhä Porfyrios." (1. kontakki Akatistoksesta pyhälle isällemme Porfyrios Kausokalivialaiselle)

 




Akatistokset Kirjakauppa Filokaliasta.


lauantaina

Iloitse, pyhittäjäisä Arsenios!


Dimitrios Vernezoksen maalaama fresko pyhästä Arsenios Kappadokialaisesta on Lammin Panagiassa Ilosanoman kappelissa.


Pyhä Paisios kirjoittaa teoksessaan Pyhä Arsenios Kappadokialainen:


"Monilla kyläläisistämme oli se käsitys, että Isä Arsenioksen, Hatžiefendiksen, ruumis olisi säilynyt maatumattomana, kuten lukuisten Pyhien kohdalla on käynyt, eivätkä he kunnioitussyistä siksi rohjeneet avata hänen hautaansa normaaliin tapaan.* Enää ei puolestaan ollut mahdollista se, että kaikki entiset farasalaiset olisivat kokoontuneet yhteen miettimään joukolla kysymystä haudan avaamisesta, sillä muuttonsa jälkeen he olivat levittäytyneet kaikkialle Kreikkaan Isä Arsenioksen ennustuksen mukaan. Isä Arsenios näet sanoi ennen kreikkalais-turkkilaista väestönvaihtoa: "Kun menemme Kreikkaan, kylämme hajaantuu ympäriinsä. Siitä tulee oikea sillisalaatti." Itsestään hän taasen sanoi: "Minä elän Kreikassa vain neljäkymmentä päivää ja kuolen siellä eräällä saarella." Nämä sanat kävivät todellakin kaikki toteen: kylämme joutui kokemaan sellaisen hajaannuksen, etteivät sen asukkaista monet tunne omia sukulaisiaan, eivätkä edes tiedä, ovatko nämä elossa vaiko kuolleet.

Kaikkea tätä ajatellessani päätin mennä yksin Kerkyraan nostaakseni hänen maalliset jäännöksensä haudasta ja siirtääkseni ne toiseen paikkaan. En kylläkään tiedä, kumpaan päätökseni perustui enemmän: hurskauteen vaiko röyhkeyteen.

Koko matkani ajan monet ajatukset vaivasivat minua, kuten se, mitä tekisin, jos löytäisinkin Isä Arsenioksen ruumiin maatumattomana, sillä silloin kerkyralaiset eivät varmasti antaisi minun ottaa sitä mukaani. Siitä kuitenkin olin täysin vakuuttunut, että kykenisin paikantamaan hänen hautansa, sillä vuonna 1945 sisarukseni olivat löytäneet sen ja lähettäneet minulle sieltä vähän multaa. Sen me levitimme Prodromoksen pyynnöstä erään kyläläisemme haudalle, koska hänen ruumiinsa ei ollut maatunut, ja niin se tämän jälkeen maatui. Prodromos kertoi minulle myös syyn, miksi kyläläisen ruumis ei aiemmin ollut maatunut.

Nykyisin pyhän Arsenioksen (tyhjälle) haudalle Kerkyran (eli Korfun) saarella ohjaa tämä kyltti. Kuva on otettu Athos-säätiön järjestämältä pyhiinvaellukselta vuonna 2016.

Saavuin siis Kerkyraan vuoden 1958 lokakuussa ja siellä satoi yhtenään. Hautausmaan pappi kehotti minua tulemaan uudestaan jonakin toisena vuodenaikana tai odottamaan sitä, että sade lakkaisi. Minä sanoin hänelle: "Minä tulen huomenaamuna tänne hautausmaalle, ja Isä Arsenios auttaa minua."

Seuraavan päivän aamuna lähdin liikkeelle rankkasateen saattelemana, mutta heti, kun saavuin hautausmaalle, tuo voimakas sade taukosi ja aurinko tuli esiin pilviverhon takaa. Isä Arsenioksen luitten nosto haudasta tapahtui täyden luonnonrauhan vallitessa. Pappi luki trishagioninkin. Kun sitten lähdin Isä Arsenioksen maallisten jäännösten kanssa, voimakas sade alkoi uudelleen. Silloin pappi sanoi: "Tuo Isä teki sen odottamasi ihmeen."


Täältä pyhä Paisios haki pyhän Arsenioksen pyhäinjäännökset eli pyhän Arsenioksen (tyhjä) hauta Kerkyralla.


Saavuin sitten hotelliin. Sijoitin matkalaukun, johon oli pannut Isä Arsenioksen luut, tyynyni päälle ja avasin laukun nähdäkseni ne ja rukoillakseni niiden edessä polvillani. Kun päivä jo oli pimentynyt, sytytin valon, jotta näkisin Isä Arsenioksen pyhittyneet jäännökset myös yön aikana ja voisin jatkaa rukoustani samalla tapaa.

Illalla yhdeksän tai kymmenen maissa maailmassa käytössä olevan ajanmittaustavan mukaan, kun olin siinä polvillani rukoilemassa, kuulin karkean äänen, joka sanoi minulle uhkaavaan sävyyn: "Mitä Pyhäinjäännöksiä nuo ovat olevinaan?" Samassa tunsin, kuinka jokin voima kävi kimppuuni. En nähnyt sen hahmoa kokonaisuudessaan, vain kaksi mustaa ja vastenmielistä kättä, jotka puristautuivat tiukasti kurkkuni ympärille tukehduttaakseen minut. Tuona hetkenä, jolloin olin vaarassa, huusin lujaa, vaikka en tiedä mistä se tulikin mieleeni: "Pyhä Arsenios, auta minua!" Silloin tunsin välittömästi toisenlaisen voiman, vahvan atleetin, tarttuvan kiinni noihin kauhistuttaviin käsiin ja paiskaavan ne etäämmäksi sekä vapauttavan minut. Sen jälkeen sydämeni sykki taas suloisesti ja jatkoin rukoustani entistä suuremmalla kunnioituksella Isä Arseniosta kohtaan...."


Pyhä Paisios pyhän Arsenioksen reliikkien äärellä.




*Kreikassa on tapana avata hauta noin kolmen vuoden kuluttua hautaamisesta ja nostaa vainajan luut ylös.


Pyhän Arsenioksen elämään voi tutustua täällä. Pyhän Paisioksen hänestä kirjoittaman teoksen "Pyhä Arsenios Kappadokialainen - elämä ja ihmeet" voi tilata mm. Kirjakauppa Filokaliasta tai Valamon Tuohuksesta. Kirjan esittelyyn voi tutustua täällä.



perjantaina

Katkelmia kirjasta "Pyhän Vuoren isiä ja elämää"




Yhdessä vaiheessa isä Anthimos viipyi pitkähkön aikaa Athoksen huipun rauhassa. Ruokasalin hoitaja, isä Viktor, oli kovin levoton ja rukoili, että Jumala valaisisi vanhusta tulemaan luostariin, jotta hän saisi tältä hengellistä hyötyä. Hän myös ajatteli mielessään: "Ehkäpä vanhuksen kilvoitusvaivat erämaassa ovat uuvuttaneet hänet. Jos hän olisi täällä, tarjoaisin hänelle jotakin syötävää - tekisin hänelle teetä."

Seuraavan päivän aamuna vanhus saapui luostariin ja sanoi leikkisästi ystävälleen: "Kas, tässä olen. Toiveesi mukaan tulin Athokselta lopen uupuneena ja jalat kivistä verillä. Onko teesi tällaisen vaivannäön arvoinen?!" Veli huomasi vanhuksen ennaltanäkemisen armolahjan ja pyysi anteeksi vaivannäköä, jonka tuli tälle aiheuttaneeksi.

- Luvusta: "Pappismunkki Anthimos, Kristuksen tähden houkka"




Vanhus Augustinoksen suurella rakkaudella ja nöyryydellä ei ollut rajoja. Joskus hän sanoi minulle, että paholainen oli ilmestynyt hänelle hänen keljassaan* hirmuisen koiran hahmossa. Se syöksi tulta suustaan ja hyökkäsi hänen kimppuunsa kuristaakseen hänet, sillä se tunsi palavansa hänen rukouksistaan, kuten se itse sanoi. Vanhus Augustinos otti paholaisen kiinni, paiskasi sen seinää vasten ja sanoi: "Kurja paholainen, miksi sinä sodit Jumalan luomia ihmisolentoja vastaan?" Sitten vanhus jatkoi ja sanoi minulle: "Paholainen oli kyllä vahva, mutta niin olin minäkin; liimasin sen seinään. Myöhemmin omatuntoni kuitenkin alkoi syyttää minua kovasti, koska löin paholaista. Odotin kärsimättömänä aamun koittoa mennäkseni rippi-isäni luokse synnintunnustukselle, sillä olin tullut lyöneeksi paholaista. Heti päivän valjettua menin Provataan rippi-isäni luo ja tunnustin syntini. Hän oli kuitenkin hyvin lempeä minua kohtaan eikä antanut minulle lainkaan epitimiaa*, vaan käski minun osallistua Ehtoolliseen..."

- Luvusta: Vanhus Augustinos


Pyhän Vuoren vanhus Paisios: Pyhän Vuoren isiä ja elämää


*kelja: sekä maja että munkinkammio. Athoslainen kelja käsittää pienen kirkkosalin ja munkkien asuinhuoneet. Sen johdossa on vanhus, jonka kuoltua pääluostari yleensä luovuttaa keljan hänen seuraajalleen.
*epitimia: synnintunnustuksen yhteydessä annettava katumusharjoitus, jolla on kasvatuksellinen luonne


Pyhät Paisios ja Porfyrios, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!

"Hyvä Jumala antakoon meille hyvän katumuksen periäksemme hänen lapsinaan paratiisin."
- Pyhä Paisios Athosvuorelainen















 






Ikonimaalari: Demetrios Vernezos