Panagia, Lammi

maanantaina

Elokuu...

Viber: Orthodoksa, Pneumatika&Ofelima 1.8.2026;

käännös kreikasta, Hannu Pöyhönen

keskiviikkona

"Kenen tai minkä edessä ihminen voi olla ylpeä?"

”Veljet, kenen tai minkä edessä ihminen voi olla ylpeä? Enkeltenkö edessä? Katsokaa, enkelit ovat kuolemattomia ja ihminen on kuolevainen. Ihmistenkö edessä? Katso, ihminen on riippuvainen monista ihmisistä ja on kuolevainen, kuten kaikki ihmiset ovat. Vai eläintenkö edessä? Kuinka hän voisi elää ilman eläinten antamaa palvelua? Vai auringon ja tähtien edessä? Sillä ilman niiden antamaa valoa hän hapuilisi pimeydessä ja muutamassa päivässä lakkaisi olemasta. Vai kasvillisuuden edessä? Sillä kasvillisuus on hänen pääruokansa. Vai mustan maan edessä? Sillä maasta luotiin hänen ruumiinsa. Vai kuolleiden edessä? Ilman heitä hän ei olisi tullut elämään. Vai elävien edessä? Mutta elävien joukossa on monia samanlaisia, joten heidän joukossaan hän on kuin yksittäinen lanka matossa. Jumalanko edessä? Ilman Jumalan tahtoa hän ei olisi elävien eikä kuolleiden joukossa. Veljet, kenen tai minkä edessä ihminen voi olla ylpeä?”

- Pyhä Nikolaj (Velimirović): Katkelma opetuspuheesta "Ohridin prologissa" (12.7)

sunnuntaina

Älä pelkää...

Viber: Orthodoksa, Pneumatika&Ofelima 13.7.2026;

käännös kreikasta, Hannu Pöyhönen

Kuva (agiospatrokosmas.gr): isä Ioannis Kalaidis

keskiviikkona

Jokaisen on jätettävä jälkeensä jotakin hyvää, joka pysyy

Karkotuksissa ja Neuvostoliiton kovennetun kurin leireillä uskonsa takia 20 vuotta viettänyt pappismunkki Arseni (1894–1975) sanoo omana elämänkokemuksenaan:

”Jokaisen ihmisen pitää jättää jälkeensä jotain: omin käsin rakennettu talo, istutettu puu tai kirjoitettu kirja, ja nämä kaikki on tehtävä toisten hyväksi, ei oman itsensä. Myöhemmin ihmiset katsovat istuttamasi puun kasvamista tai muuta tekemääsi asiaa, ja niinä hetkinä palaat jälleen eloon, koska tuotat heille iloa. Sinua muistellen he pyytävät siunausta Herralta. Tekojesi laatu ei ole tärkeä, vaan se tosiasia, että jätit jälkesi johonkin niin, että siinä tapahtui muutos parempaan. Olennaista on myös se, että siinä uudessa säilyy osa sinusta itsestäsi ja että kaikki on tehty Herran nimessä ja rakkaudesta ihmisiin. – – – Tärkeintä on kaikissa toimissaan aina pyrkiä auttamaan muita ihmisiä, helpottamaan heidän kärsimystään ja rukoilemaan heidän puolestaan.”

Kirjasta Isä Arseni, kääntänyt venäjästä Tarja Kämäräinen, Valamon luostari

Kuva (© Pekka Salonen): Mosaiikki pyhän vanhus Sofroni Saharovin perustamassa Pyhän Johannes Kastajan luostarissa Englannin Essexissä

tiistaina

Miten hengellinen alamäki alkaa?

Teksti ja kuva: Vima Orthodoksias 5.7.2026;

käännös kreikasta, Hannu Pöyhönen

torstaina

Pyhän Johannes Venäläisen ihme Athosvuorella eräänä hänen juhlapäivänään (27.5.)

Lähes parikymmentä vuotta sitten Valamon opiston pyhiinvaellusryhmä sai kuulla Pyhän Andreaan skiitalla seuraavasta siellä vähän aiemmin sattuneesta Pyhän Johannes Venäläisen ihmeestä.

Erään Pohjois-Kreikassa asuvan kreikkalaisen rekkakuskin selkä kipeytyi pahasti. Hän kärsi kovista kivuista eikä lopulta pystynyt enää käymään töissä, sillä selän suoristaminen oli mahdotonta. Hän joutui kävelemäänkin kumarassa, kasvot maata kohti. Hänen tilanteensa pahensi entisestään, kun vaimo ”heitti” hänet ulos kodista ja jäi elämään yksin heidän lastensa kanssa.

Eräs rekkakuskin hyvin tuntenut sääli ystäväänsä ja kehotti häntä menemään Evian (Euboian) saarelle, Pyhän Johannes Venäläisen kirkkoon rukoilemaan tämän pyhäinjäännösten äärellä. Rekkakuskista ehdotus tuntui mahdottomalta, sillä matka oli pitkä eikä hänellä ollut rahaakaan. Niin asia jäi.

Vähää myöhemmin rekkakuski tuli kuitenkin käymään Athosvuorella ja saapui Pyhän Andreaan skiittaan juuri Pyhän Johanneksen muistopäivänä. Hän nousi portin yläpuolella olevaan Lohdutuksen Jumalanäidin kirkkoon, jonne oli vastikään tuotu yksinkertainen vahatulle kankaalle painettu Pyhän Johanneksen ikoni, sillä luostarin johtajalla Vanhus Efraimilla oli voimakas tunne siitä, että Pyhä haluaa ikoninsa Skiitalle nopeasti.

Rekkakuski liikuttui ”törmätessään” kirkossa ensi töikseen juuri Pyhään, josta hänen ystävänänsä oli puhunut hänelle. Ikonin analogille asettaneiden Skiitan isien jälkeen hän oli ensimmäinen ikonia kunnioittanut. Suudellessaan sitä hän tunsi sähkövirran menevän ruumiinsa läpi ja pelästyi kuvitellen aluksi saaneensa sydäninfarktin. Huomatessaan pelkonsa turhaksi hän lähti erään toisen pyhiinvaeltajan kanssa Skiitan lähellä sijaitsevaan Kariekseen kahville.

Kahvit juotuaan hän yllättyi huomatessaan voivansa nousta tukeutumatta tuolin käsinojiin. Selkä suoristui normaalista ja kivutkin olivat poissa. Täynnä ihmetystä hän saapui Skiitalle. Päästyään luostarimuurien sisään hänen puhelimensa soi. Soittaja oli vaimo, joka sanoi: ”Tule kotiin, minä ja lapset odotamme sinua!”

Tällä tavoin myötätuntoisen ja tuona päivänä juhlitun Pyhän Johannes Venäläisen apu kurjaan tilaan päätyneelle rekkakuskille oli nopea ja täydellinen.