Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romania. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romania. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina

...Mitä on elämä? - Se on lahja Jumalalta...

 









"Ilman katumusta kukaan ei voi ottaa edes askeltakaan eteenpäin. Jokainen joka pakenee oman sielunsa todellisuudelta on valehtelija. Mitä on elämä? Se on lahja Jumalalta, joka on annettu meille puhdistaaksemme sielumme synnistä ja valmistautuaksemme, Kristuksen kautta, ottamaan vastaan iankaikkinen elämä. Mikä on Ihminen? Olento, jonka Jumalan rajaton rakkaus loi ja jolle Jumala antoi valinnan mahdollisuuden pyhyyden ja kuoleman välillä."

- Valeriu Gafencu

 

 

 



keskiviikkona

"Älkää leikkikö Uskolla, sillä se ei ole mikään vitsi."


 

 

"Mitä tulee kuoleman välttämisen mahdottomuuteen, minä kerron teille erään hyödyllisen kertomuksen:

Oli mies, joka eräänä yönä näki unta, että Kuolema oli tullut, ja kun Kuolema näki miehen nukkumassa sängyssään, se sanoi yllättyneenä: "Mitä! Oletko sinä täällä?" ja sitten se katosi.

Mies heräsi valtavan järkyttyneenä unen vuoksi. Illalla hän sanoi itselleen: "Minä menen lankoni luokse naapurikylään, jotta pääsen irti tuosta hirveästä unesta!" Niin hän sitten hyppäsi hevosensa selkään ja meni menojaan. Kun hän hoputti hevosta laukkaamaan lujempaa, eläin kompuroi ja putosi ojaan, ja miehen kallo halkesi ja hän kuoli.

Kun hänen sielunsa oli jättämässä ruumista, Kuolema tuli paikalle ja sanoi: "No niin, täällähän minut pitikin sinut kohdata!"


Katsokaa, kuinka kuolema tulee eri tavoilla eri ihmisille. Kuinka monet ihmiset kuolevatkaan nukkuessaan - valmistautumatta mitenkään? Meidän aikoinamme monet kuolevat syöpään, sydäntauteihin, joutuvat auto-onnettomuuteen tai junan alle... Ja niin paholainen aina saa meidät siirtämään eteenpäin katumustamme kunnes kuolemme valmistautumattomina, ilman tekoja joita tarvitaan iankaikkisuuteen. Kuka voi taata meidän pelastuksemme ja vapautuksemme? Kukaan ei voi taata sitä ellei ihminen suojaa sieluaan ja valmistaudu ajoissa. Älkää leikkikö Uskolla, koska se ei ole mikään vitsi. Älkää uskoko, että synnit voidaan maksaa rahalla: ne voidaan maksaa ainoastaan aidolla katumuksella. Nyt on aika herätä, sillä Kuolema etsii meitä kaikkia. Se liikkuu koko ihmiskunnan päällä, ja meidän lähtömme voi tulla milloin vain. 

Eteenpäin, rakkaat kristityt veljeni! Edetkäämme Jumalan luo kaikkien tämän maailman huolien läpi. Katsokaamme Herraamme ja kävelkäämme Hänen jalanjäljissään kuten tekivät ensimmäiset kristityt ja pyhät isämme.


- Munkkidiakoni Visarion (Iugulescu), katkelma Opetuspuheesta laupiaasta samarialaisesta

 

 

 

 

 

 

teksti: The Orthodox Word, No. 261

kuva: Athos-säätiö

maanantaina

"Kristus kärsi... minun kärsimystäni."






Äärimmäinen Nöyryys, kuva: Athos-säätiö

 Isä Arsenie Papacioc, pidätyskuva vuodelta 1958 (kuva: adevarul.ro) 

Isä Arsenie, vankilasta vapauduttuaan vuonna 1964 (kuva: marturisitorii.ro)


Romanialainen pappismunkki Arsenie Papacioc (1914-2011) kuvasi myöhemmin eräälle hengelliselle tyttärelleen vankilakokemusta, jota hän ei halunnut saattaa yleiseen tietoon omana elinaikanaan. 

Isä Arsenie oli ollut kommunistisen hallinnon vankina useampaan otteeseen ja kärsi muiden Romanian uusmarttyyrien ja tunnustajien tavoin tuskaa ja ahdistusta, vainoa, nälkää, alastomuutta, vaaraa ja miekkaa Kristuksen tähden. Eräs kidutuskeino vankilassa oli sulkea vangit erityiseen eristysselliin, jota kutsuttiin myös ”jääkaapiksi”. Pelkän kannettoman latriinin sisältävä selli oli tehty kokonaan sementistä ja sen katossa oli jatkuvasti auki oleva ikkuna, josta kylmä talvi-ilma pääsi esteettä sisälle. Pimeyden ja kylmyyden vuoksi vartijatkin nimittivät paikkaa helvetiksi. Ja tuohon erityisselliin isä Arsenie vietiin milloin mistäkin syystä – pääasiallisesti siksi ettei hän suostunut ”uudelleen koulutettavaksi” (so. kieltämään Kristusta).

Isä Arsenie kertoo:

"Olin vankilassa. Et voi kuvitella, mitä se tarkoittaa: kylmyyttä, vangin vaatteita, ei mitään henkilökohtaista omaisuutta, pieni punnittu pala leipää elääksemme. Sellissä asujat noukkivat vuorollaan maahan pudonneita leivänmuruja ja ajattelivat, että ne saattaisivat ravita meidät. Me näytimme enemmän varjoilta kuin ihmisiltä. Ja vielä enemmän: meitä kuulusteltiin, uhkailtiin ja meidät tuomittiin hävitettäviksi. 

Olin myös paikassa jota kutsuttiin Zarcaksi,* jääkaapissa. Siinä tuskassa kävelin, rukoilin, mutta saatoin tuntea, kuinka minä kylmetyin… kuinka minun sieluni oli jättämässä ruumiini ja kohoamassa ylöspäin. Rukouksessa Jumalalle huusin sisälläni: ”Herra, minä olen täällä ja kuolen Sinun vuoksesi; muista minua, oi Herra!” ja yhtäkkiä Kristus Vapahtaja ilmestyi viereeni, jumalallisessa valossa ja lämmössä. Hän oli vierelläni, kärsi minun kanssani – päällään vangin vaate ja kärsi, minun kärsimystäni. Ja silloin ymmärsin, että Jumala ei mittaa aikaa niin kuin ihmiset mittaavat, sillä kaikki tuntui kestävän vain hetken… ja tajuamattani aika kului ja sellin ovi avattiin ja vartijat tulivat hakemaan jäätynyttä ruumistani, mutta he eivät löytäneet sitä, sillä sitä oli lämmittänyt armo, Jumalan armo.” 






*zárca (unk.) oli "vankila vankilan sisällä".




Lähde: Eternity in the Moment: 

The Life and Wisdom of Elder Arsenie Papacioc, s. 167

Käännös: Athos-säätiö

torstaina

"Kuolema, armoton kuolema..."

 


 

Kuolema, armoton kuolema,

Sinä otat kaikki talosta,

Ovatpa he nuoria tai vanhoja,

Ovatpa he palvelijoita tai isäntiä,

Ovatpa he maan mahtavia,

Sinä valmistat heidät hautaan.

Vaikka joku eläisi hyvinkin,

Sinua ei pakene kukaan.

Sinä tulet joidenkin luokse heidän ajaessaan autoa,

Toisten luokse heidän kitkiessään puutarhaa,

Ja joidenkin luokse tulet 

Ja pysäytät heidän sydämensä.

Lopultakin

Sinä tulet kaikkien luokse syystä

Ja joskus jopa ilman syytä.

Sinä vain tulet ja otat

Kenet tahansa ja miten tahansa haluat.

Oi kuolema, anon sinua kyynelin,

Jos olet tulossa luokseni piakkoin,

Ethän tule vihaisena,

Leikkaamaan minua viikatteellasi,

Äläkä laita lasiini

Sinun katkeraa lääkettäsi,

Vaan tule pienen vasaran kanssa

Ja hiljalleen leikkaa minut irti

Päästä varpaisiin

Kuten parantaisit särkevän haavan.

Sillä sinun lääkkeesi on hyvä,

Liian hyvä pukea sanoiksi.

Ja sinun pieni vasarasi on pyhä, 

Koska se irrottaa minut maasta.

Joten, kuolema, ole hyvä

Ja lohduta minua kädelläsi,

Ja suullasi, joka on ainaisesti suloinen.

Anna minun ristiä itseni Ristinmerkillä,

Että huulillani voin lausua 

Viimeisen rukoukseni,

Ja silmistäni vuodattaa

Monet kyyneleet,

Jotta poskeni kastuvat

Ja pesevät pois syntini, 

Joilla olen vihastuttanut Herran.

Ja niin, monin kyynelin pyydän

Jumalanäiti, auta minua

eroamaan helposti tästä ruumiistani

Ja kuolla rauhassa.

Ja Kristuksen enkeli 

näyttäytyköön minulle iloisena

Ja sanokoon: "Tule, rakkaani,

Anna minun viedä sinut Jumalan luo."

Aamen.


- vanhus Paisie (Olaru, 1897-1990)






 

käännös teoksesta: "A Little Corner of Paradise 

- The Life and Teaching of Elder Paisius of Sihla"

perjantaina

Peili


 

 

Kerran eräs puutarhuri käveli puutarhan läpi ja löysi sieltä peilin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki peilin! Hän oli kartanon puutarhuri, ja talon rouvalla oli peili, jonka tämä oli kävelyretkellään kadottanut puutarhaan. Ja niin puutarhuri siis löysi tuon peilin.


"Mikä tämä on? Mikä tämä on?" Puutarhuri katsoo peiliin. Ja sitten hän alkaa nauraa: "Oi, sehän on... minun isäni!"

Sitten hän ottaa peilin itselleen, jotta voisi katsella siitä isäänsä. Hän piilottaa peilin tyynynsä alle.

Sitten hänen vaimonsa - kuten kuka tahansa vaimo - ymmärtää, että hänen miehensä piilottelee jotain häneltä; että jotain epäilyttävää on meneillään. Kun puutarhuri sitten lähtee kotoa, hänen vaimonsa löytää peilin ja katsoo siihen. Ja hän alkaa... itkeä! "Hän on pettänyt minua jonkun naisen kanssa!"

Ja sitten... on eräs pappi - vanha pappi harmaantuneissa hapsissaan. Hän on vanhus, sellainen joka lohduttaa, sovittaa ihmiset toistensa kanssa, ymmärtää ihmisiä ja puhuu heidän kanssaan. Joten vaimo menee heti tämän hengellisen isänsä luo ja huudahtaa: "Isä! Kauheaa! Kauheaa!" Ja taas hän alkaa itkeä.

Vanhus vastaa: "Mikä hätänä?!"

Vaimo vastaa: "Mieheni pettää minua! Hän pettää minua!"

Vanhus toteaa: "Älä sano tuollaisia asioita. Minä tunnen hänet hyvin - hän ei ole sellainen. Älä sano tuollaisia asioita."

Vaimo: "Hyvä on! Jos et usko minua, katso itse!"

Ja vanhus katsahtaa peiliin. Ja hän alkaa nauraa! Hän sanoo: "Rakas hengellinen tyttäreni, etkö sinä näe? Sehän on pyhä Nikolaos!"
 
 
 
 
 
 

lauantaina

"Mistä ihminen puuttui, siellä Jumala oli läsnä."

 

"Kuten on hyvin tunnettua, minä en mielelläni puhu kärsimyksistäni kommunistissa vankiloissa, mutta haluan todistaa, omasta kokemuksestani enkä kirjoista, että minua pidettiin pitkän aikaa eristysselissä... Kun olet yksin sellissä... etkä kykene puhumaan edes muutamaa sanaa jonkun toisen kanssa, et edes riitelemään.

Yksinäisyys on kauhistuttavaa, mutta minä en ollut yksin, koska minulla oli uskoa, ja minulla oli Jeesus Kristus vierelläni... Hänestä tuli Ystäväni ja jatkuva Seuralaiseni...

Mistä ihminen puuttui, siellä Jumala oli läsnä."

- Clujn metropoliitta Bartolomeu (+2011), Romania

keskiviikkona

Epiklesis

 

 

Epiklesis, romanialainen piispa Sebastian toimittaa jumalallista Liturgiaa.



"Ainoa, jota ei osteta eikä myydä, vaan joka tarjotaan ilmaiseksi halukkaille, on Kristuksen Ruumis ja Veri; katumus, Kristuksen ja Pyhän Hengen mysteerit. Näitä kohti suuntautukaamme, näitä halutkaamme, ja jättäkäämme Jumalan huomaan kaikki ihmiset." 

 

- Kyproslaisen Morfoksen metropoliitta Neofytos, 

haastattelussa maailmantilanteesta

 

 

 

 

 

perjantaina

"Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat..."

 

"Oli hirvittävä kuivuus, eikä ollut satanut vettä kuukausiin. Ja tuon alueen köyhille ihmisille sateettomuus merkitsee sitä, että sadot vaarantuvat. Ja tämä kyseinen kuivuus oli niin paha, että kotieläimiä kirjaimellisesti kuoli, sillä ihmisillä ei ollut yhtään vettä, jota antaa eläimilleen.

Luostarini johtaja pyysi minua ottamaan luostarimme ikonin, luostarin merkittävimmän Jumalanäidin ikonin. Aloitimme kierroksen luostarin ympärillä olevissa kylissä ja rukoilimme kyläläisten kanssa, että Jumala lähettäisi sateen meille. Menimme kävellen kylästä kylään, pysähdyimme kylien paikallisissa kirkoissa ja toimitimme niissä anomuskanonin, akatistoksen tai esirukouksia Jumalanäidille.

Teimme tätä useissa kylissä. Sitten tuli eteen eräs tietty kylä. Muistan menneeni tuohon kylään kuten kaikkiin muihinkin kyliin sitä ennen. Edellämme oli jono ihmisiä, ja me kävelimme kohti kirkkoa. Ja kaikilla kyläläisillä oli mukanaan vesiämpärit. Ämpärit olivat puolillaan vettä, niissä oli viimeiset pisarat vettä, jota heillä oli kodeissaan. Ja he odottivat Jumalanäidin ikonin lähestyvän omaa kotiporttiaan, omia raja-aitojaan. Ja kun kävelimme heidän ohitseen, kantaen Jumalanäidin ikonia, he kaatoivat viimeiset pisarat vettä tomuun – he heittivät vedet ämpäreistä. He antoivat itsensä täysin Jumalanäidille ja Kristukselle!

Ja minä muistan olleeni niin heikko omassa uskossani, että minä tuomitsin nämä yksinkertaiset ihmiset, joiden sydän paloi todellisesta uskosta toisin kuin se kuollut, järkeistetty usko, joka minulla oli sydämessäni. Minä muistan ajatelleeni: ”Miksi? Miksi teette noin? Miksi teette noin... sen sijaan että hyödyntäisitte mahdollisimman hyvin sen pienen mitä teillä on... ja odotatte Jumalan armoa sen jälkeen?!”

Mutta heidän uskonsa ei toiminut niin. Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat... sen he täysin luovuttivat Jumalalle.

Ja me kävelimme pieneen kirkkoon. Se oli sellainen hautausmaakirkko, jonka ympärillä oli kylän hautausmaa. Ja me asetimme ikonin kauniille rakennelmalle, jonka he olivat tehneet kunnioittaakseen Jumalanäidin läsnäoloa. Ja aloimme rukoilla samoja rukouksia, joita olimme rukoilleet jokaisessa kylässä, jossa olimme käyneet sitä ennen. Heti kun aloitimme rukouksen, pilvet ilmestyivät taivaalle tyhjästä. Ja ensimmäisen kerran kuukausiin alkoi sataa.

Näin tämän omilla silmilläni. Olin läsnä tuossa tapahtumassa. Minä olen se pappi, joka kantoi tuota ikonia. Minä olen se pappi, joka lausui samat rukoukset kuukausien ajan kaikissa noissa kylissä ennen tuota nimenomaista kylää. Minä olen se, joka tuomitsin näiden ihmisten uskon.

Ja minä todistan teille tänä päivänä: en kyennyt päättämään tuota rukousta, koska en kyennyt hillitsemään kyyneleitäni. Ne olivat ilon, ihmetyksen ja katumuksen kyyneleitä – kaikkia samanaikaisesti."

 

 

- romanialainen pappismunkki Serafim

puheessaan "Kuinka puhua kärsivälle ihmisille"





keskiviikkona

"Et rakasta mitään. Miksi?"

Jaakob painii enkelin kanssa, yksityiskohta ikonimaalari Margit Pajun ikonista.



"Minä näin sinut, nuori mies, kadulla. Olet hyvin raaka. Olet vihamielinen. Et rakasta mitään. Miksi? Kuka sinut on opettanut vihaamaan? Kuka kieltäytyi opettamasta sinulle, kuinka rakastaa? Minä näin isäsi ja äitisi olevan häpeissään sinun tähtesi. Olet kuin eläin häkissä. Kenellä on oikeus laittaa sinut vankilaan, kenellä on oikeus rangaista sinua, jos kukaan ei opettanut sinulle, mikä on hyveen merkitys, mikä on uskon merkitys, mikä on hyvyyden merkitys, mikä on paholainen, ja Kuka on Jumala?

Yhteiskunnalla, joka ei kykene opettamaan sinulle molempia puolia - hyvyyttä ja pahuutta, valoa ja pimeyttä - ei ole mitään oikeutta sinun ruumiiseesi, sillä he eivät antaneet sinulle mahdollisuutta valita. Sinä et ole vastuussa. Vain jos tiedät molemmat puolet asioista ja teet valintasi vapaasti, silloin olet vastuussa.

Nyt Jeesus Kristus kutsuu sinua ja kertoo sinulle, mitä tarkoittaa olla hyvä, mitä sielu tarkoittaa, mitä rakkaus tarkoittaa. Ei seksuaalinen rakkaus, ei hekumallinen rakkaus, vaan todellinen rakkaus, kristillinen rakkaus."




 - isä Gheorghe Calciu


 


 

 

 

Kommunistihallinto piti romanialaista isä Gheorghe Calciu-Dumitreasaa (1925-2006) vangittuna yhteensä 21 vuoden ajan. Lyhyesti hänen elämästään englanniksi Pemptousia-sivustolla.