lauantaina

Trapesassa Kristuksen syntymäjuhlan aikoihin


Sinun syntymästäsi, Kristus, meidän Jumalamme,
koitti maailmalle tiedon valkeus,
sillä siitä tähtien palvelijat tähden kautta oppivat kumartamaan Sinua,
vanhurskauden Aurinkoa,
ja tuntemaan Sinut, Koiton korkeudesta. Herra, kunnia olkoon Sinulle.

(Kristuksen syntymäjuhlan tropari)











sunnuntai

Myyjäiset 8. joulukuuta 2013




Näyttelijä Johannes Lahtela.

Teatteriohjaaja Kalle Holmberg.  
Kvartetti esiiintyy.





Myyjäispäivän ohjelma:

Kello 13–14 Teatteriohjaaja Kalle Holmberg ja näyttelijä Johannes Lahtela kertovat kokemuksistaan Athosvuorella ja kvaretti laulaa Kristuksen syntymäjuhlan perinteeseen liittyviä itäslaavilaisia lauluja.

Kello 14–16 Myyjäiset.

"Myyntituotteita ovat mm. taikinajuureen itse leivottu reikäleipä, aidot karjalanpiirakat, kotona valmistetut kreikkalaiset leivonnaiset, teollisesti valmistetut ja itsetehdyt kynttilät ja kynttilänjalat, tuohukset, lyhdyt, joulukranssit ja -kuuset, itse tehdyt kudonnaiset, käsityönä tehdyt nahkakäsineet, kirjat, ikonit ja paljon muuta. Tarjolla on myös kahvia ja leivonnaisia nautittaviksi. Avoinna ovat myös ortodoksinen kirjakauppa Filokalia sekä laaja ja laadukas käytettyjen tavaroiden puoti. Myös upea taidenäyttely ”Athosvuoren munkkeja ja bysanttilaisia ikoneita”, joka päättyy vuoden lopussa, on myyjäispäivänä auki ja vierailtavissa puoleen hintaan!"


Athos-säätiön keskuksessa järjestettiin sunnuntaina 8. joulukuuta myyjäiset. Myyjäisiä ennen teatteriohjaaja Kalle Holmberg ja näyttelijä Johannes Lahtela kertoivat elävästi matkoistaan Pyhälle Vuorelle, ja kvartetti lauloi itäslaavilaisia Kristuksen syntymäjuhlaan liittyviä lauluja.

Suosituiksi myyntisartikkeleiksi osoittautuivat niin kreikkalaiset leivonnaiset kuin suomalaiset karjalanpiirakat.

Lämmin kiitos kaikille, jotka auttoivat myyjäisten toteutuksessa, ja tietysti myös vierailijoille!



sunnuntai

Pyhittäjä Porfyrios Kausokalivialainen




Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi kanonisoi pyhä Porfyrios Kausokalivialaisen 1.12.2013. 

Pyhän Porfyrioksen muistopäivää vietetään 2. joulukuuta.




Pyhä Porfyrios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!





Pyhästä Porfyrioksesta Athos-säätiön sivustolla


lauantaina

Kurssi: Bysanttilainen ikonimaalaus

"Kun tiedät hyvin ikonin teologisen puolen, voit kuvata sen ikoniin ja näin siihen tulee syvempi ulottuvuus." - herra Konstantinos Ksenopoulos
”You know well the theological aspect of the icon, you can depict it in the icon and thus the icon receives a deeper dimension.” - mister Konstantinos Xenopoulos


20.-30. marraskuuta pidettiin Athos-säätiön keskuksen ensimmäinen ikonimaalauskurssi, jonne saapui Kreikasta opettajaksi herra Konstantinos Ksenopoulos sekä apuopettajaksi Sofia. Kurssin aikana maalattiin ikoneita kahdesta aiheesta - Käsittä tehty Kristus sekä Jumalanäiti Elävöittävä lähde. Useat oppilaat saivat myös maalata lisätöitä.

Kurssista tehtiin lehtijutut Hämeen Sanomiin otsikolla "Ikonimaalaus kysyy kuuliaisuutta. Kreikkalainen Konstantinos Ksenopoulos opettaa Lammin uudessa ortodoksikeskuksessa" (29.11.2013) ja Keski-Hämeeseen otsikolla "Ikonin maalaaminen on ennenkaikkea uskonnollinen kokemus" (4.12.2013). Kreikaksi kurssista kirjoitettiin Internet-julkaisuun Pemptousia (4.12.2013) otsikolla Σεμινάρια αγιογραφίας στη πόλη Lammi της Φιλανδίας.


Suuri kiitos kaikille kurssilaisille sekä herra Ksenopoulokselle ja Sofialle!
















  



Linkkejä:





torstaina

Ikonimaalaustilan remonttia


Athos-säätiön keskuksessa on alettu valmistautua marraskuun loppupuolella pidettävään Konstantinos Ksenopouloksen ikonimaalauskurssiin. Sitä varten remontoidaan erityinen bysanttilaisen ikonimaalauksen luokka - kaadetaan seiniä, lisätään valoja, maalataan ja puunataan.








Taitavia tekijöitä - Mikko ja Milan.
Taitaja työssään.
Ikonimaalausluokka valmisteilla. Entisestä terapiatalosta tulee ikonimaalausstudio. Taloon tulee myös muutamia huoneita majoituskäyttöön, jotta ikonimaalarit voivat yöpyä lähellä työtilaa.


Ikonimaalaustelineet varastossa. Bysanttilaista ikonimaalausta varten tehtiin erityiset maalaustelineet sekä tukikepit (ei kuvassa), joiden avulla ikoneita maalaataan perinteiseen tyyliin.












Marraslehdet.





sunnuntai

Seminaari: Ortodoksinen elämänlaatu (20.-22.9.2013)








Syyskuussa pidettiin Athos-Säätiön Keskuksen avajaisseminaari, "Ortodoksinen elämänlaatu". Viikonloppuseminaarissa (20.-22.9.) puhuivat Athosvuoren Pyhän Andreaan skiitan johtaja arkkimandriitta Efraim ja hänen seurueeseensa kuulunut PTh Polidoros Koiverakis sekä suomalaisista Heinäveden Lintulan luostarin nunna Kristoduli, Athos-Säätiön toiminnanjohtaja TT Hannu Pöyhönen sekä Athos-Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja TM Heikki Alex Saulamo. Seminaariin osallistui kaikkiaan noin 110 ihmistä.  

Lämmin kiitos kaikille avajaisseminaarin onnistumiseen eri tavoin vaikuttaneille, erityisesti luennoitsijoille, osallistujille ja talkoolaisille!


"Kristus tuli maan päälle ja ihmiseksi. Ei ainoastaan pelastaakseen meidät kadotuksesta, eikä heittääkseen paholaista kadotukseen, eikä ainoastaan näyttääkseen keinoja, miten pelastuisimme, vaan osoittaakseen meille pyhän elämän vaelluksensa - sen, kuinka meidän tulee vaeltaa lyhyt aikamme täällä." - Muistiinpano Arkkimandriitta Efraimin luennosta "Ortodoksinen elämänlaatu Kirkon askeettisessa perinteessä I"

"Kaikkein suurin ylpeyden aste on seisoa matalammalla kuin mihin Jumala on meidät tarkoittanut... Meidän tulee pyrkiä saavuttamaan ne mitat, jotka Jumala on meille asettanut." - Muistiinpano PTh Polidoros Koiverakiksen vastauksesta eräälle kysyjälle.






Seminaarin alussa luettiin yksi tervehdyskirje - kreikaksi ja suomeksi - joka oli isä Efraimilta ja hänen veljestöltään seminaariin osallistujille. Tällä videolla kirjeet lukee ääneen Säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen.





Pyhän Andreaan skiitan johtajan, isä Efraimin, ensimmäinen puhe ortodoksisesta elämänlaadusta. Suomeksi puheen tulkkaa Athos-Säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen.





lauantaina

Agripnia ja Liturgia pyhän Kosmaan päivänä



Pyhä Kosmas Aitolialainen. Kuva on kirjasta "Jumalan rakkauden pisaroita - Pyhät ja luonto".


Vedenpyhitykseen huipentunut agripnia, kokoöinen jumalanpalvelus, toimitettiin Keskuksella pyhän Kosmas Aitolialaisen päivän kunniaksi 23.-24. elokuuta välisenä yönä. Pappina palveluksessa oli isä Ville Kiiveri, joka kirjoitti palveluksesta blogiinsa "Ortodoksina tänään".

Seuraavana aamuna eli lauantaina 24. elokuuta toimitettiin jumalallinen Liturgia, jossa palveli isä Villen lisäksi Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherra Markus Aroma. Isä Markus puhui opetuspuheessaan siitä, kuinka pyhä Kosmas - rakkaudesta Kristukseen - luopui kaikesta, ja kuinka Kristuksen seuraamiseen väistämättä kuuluu tämä luopuminen.





sunnuntai

Isä Efraim ja seurue vierailulla



Kuvassa isä Efraim sekä kirkkokansaa. Kuva: Athos-säätiön Ystävien facebook-sivusto.

Pyhän Andreaan skiitan johtaja arkkimandriitta Efraim seurueineen vieraili Säätiön keskuksessa 7.-11. elokuuta 2013.

Vierailun aikana toimitettiin Liturgia lauantaina 10. elokuuta. Liturgiassa arkkimandriitta Efraim piti opetuspuheen, joka käsitteli erityisesti Jumalansynnyttäjää ja sitä, kuinka neitsyt oli hiljaa häntä kohdanneesta ihmeestä -  ylienkeli Gabrielin ilmoittamasta ilosanomasta, että hän synnyttäisi Jumalan Pojan. Neitsyt Maria ei ilmoittanut asiasta sukulaiselleen Elisabetille, vaan pyhä Johannes Kastaja profetoi äitinsä kohdussa ja paljasti äidilleen, että hänen Herransa äiti oli tullut häntä tapaamaan. Neitsyt ei myöskään puolustanut raskauttaan vanhurskaan Joosef Kihlaajan edessä sanallisesti, vaan tämä sai kuulla enkeliltä, että raskauden oli aiheuttanut Pyhä Henki.

Isä Efraim kävi vierailun aikana myös Turussa, Terttu Maria Nicklénin hautajaisissa.  



Ollos iäti muistettu, Terttu Maria!






Näyttely: Kyllikki Suden lasi-ikonit

Helteisenä sunnuntai-iltapäivänä 4. elokuuta 2013 kokoontui keskuksen päärakennukseen, "Kariekseen", noin 70 ihmistä hämeenlinnalaisen Kyllikki Suden lasi-ikoninäyttelyn avajaisiin. Paikalla oli myös itse taiteilija. Osa lasi-ikoneista on tehty lasimosaiikkitekniikalla ja osa Suomessa harvinaisella sulatustekniikalla.





Kyllikki Susi.








Lehdistötiedote näyttelystä - 29.7.2013



Ksenopoulos maalasi...




Ikonimaalari ja athosvuorelaisten isien muotokuvien maalaaja Konstantinos Ksenopoulos vieraili näyttelyssään "Athoslaisia munkkeja ja bysanttilaisia ikoneita" heinäkuun viimeisenä sunnuntaina (28.7.2013). Hän maalasi puolessatoista tunnissa muotokuvan eräästä Pyhän Vuoren kilvoittelijasta, pappismunkki Vasilista.