Pyhä Arsenios Suomessa, Saint Arsenios in Finland

Pyhä Arsenios Kappadokialainen.

Pyhän Arsenios Kappadokialaisen, pyhäksi julistetun vanhus Paisioksen kastepapin, muistopäivän kunniaksi kerromme nyt ensimmäistä kertaa julkisessa sanassa hänen ilmestymisestään Suomessa noin 12 vuotta sitten. Tapahtuma sijoittuu Turkuun.

Keskustassa olevassa asunnossaan Athos-Säätiön hyvä ystävä ja tukija Terttu Maria Nicklén, tuolloin 86-vuotias, sai sydänpysähdyksen. Ennen tajuntansa menettämistä hän ehti painaa turvapuhelinta, minkä jälkeen hänen asuntoonsa tuli nopeasti peräti 5 ambulanssia! Hänet vietiin Aurajoen vastakkaisella puolella olevaan TYKS:iin, jossa hän palasi tajuihinsa. Hänen vierellään oli kaksi hänen siellä työskentelevää sukulaistaan, toinen lääkäri ja toinen teho-osaston hoitaja, jotka pitävät kiinni hänen käsistään. Herätessään Terttu Maria näki vuoteensa päädyssä pyhän Arsenios Kappadokialaisen, vaikka ei ilmaissutkaan sitä muille. Sisimmässään hän kuitenkin huudahti: ”Ai, isä Arsenios!”

Seuraavana päivänä hänet siirrettiin teho-osaltolta sydänvalvontaan, jossa hän näki pyhän Arsenioksen toisen kerran. Seuraavana päivänä hänet puolestaan siirrettiin tavalliselle osastolle, jossa hän kolmantena päivänä näki pyhän Arsenioksen kahdesti. Pyhä Arsenios ilmestyi aina valkoisissa vaatteissa ja liikkui kuin liukuen jonkinlaisen pilven päällä. Viimeisellä kerralla hän poistui nopeasti seinän läpi ja katosi, kenties siksi, että asiat olivat jo hyvällä mallilla. Koskaan hän ei puhunut mitään.

Terttu Maria Nicklén.

Terttu Maria Nicklén oli leski ja ikänsä vuoksi liikuntarajoitteisena eli kotonaan kuin luostarissa rukoillen paljon myös muiden puolesta. Joka päivä hän kääntyi rukouksin pyhän Arsenioksen puoleen, joka oli hänelle tuttu tämän elämästä ja ihmeistä kertovan kirjan kautta. Terttu Maria ei kertonut ilmestymisestä moniin vuosiin kuin kahdelle ihmiselle. Myöhemmin hän kertoi siitä myös Pyhän Andreaan skiitan johtajalle vanhus Efraimille varmistuakseen näyn aitoudesta.

Vanhus Efraim arvosti kovasti Terttu Mariaa ja aina Suomessa ollessaan kävi Turussa varta vasten tapaamassa häntä. Hän nimitti Terttu Mariaa Suomen tukipylvääksi. Ilmeisesti Jumalan kaitselmuksesta hän sattui olemaan lyhyellä vierailulla myös Terttu Marian hautajaisten aikana. Niiden päätteeksi hän sanoi läsnäolijoille, että olemme tänään kätkeneet Turun hautausmaalle henkilön, jonka kaltaista Turun hautausmaa saa odottaa pitkään.

Terttu Maria oli mieleltään nuorekas, aina huoliteltu ja ”jalat maassa” oleva ihminen, joka ei kuvitellut mitään – ei edes itsestään. Hänellä oli paljon ystäviä ja monet pyysivät häneltä esirukouksia. Kotonaan hän järjesti aina juhlatarjoilun, kun joku tuli käymään, arvostuksesta tulijaa kohtaan. Elämänsä aikana hän teki näkymättömästi hyvää lukemattomille ihmisille.

Voidaan pitää ihmeenä, etteivät hänen aivonsa kärsineet mitään verrattain pitkän sydänpysähdyksen aikana. Hän eli entiseen nähden täysin normaalia elämää tuon tapauksen jälkeen vielä seitsemisen vuotta. Pyhän Arsenioksen ilmestymisen jälkeen hän sanoi olleensa pettynyt jäädessään henkiin, sillä hän kuvitteli tämän tulleen noutamaan häntä.

Tulkoon pyhän Arsenioksen siunaus myös meidän osaksemme!


Shortly in English: 

We want to share with You for the first time in public the appearance of Saint Arsenios the Cappadocian in Turku, Finland. The events described took place about twelve years ago:
In the city centre of Turku there lived a lady called Terttu Maria Nicklén. She was a dear friend and supporter to those people, who later established the Foundation of All the Saints of Mount Athos. She was also a very down-to-earth person with no pretensions - even of herself. Terttu Maria, at the time of the events described here, was 86-years-old. She suffered a heart attack, but before losing counsciousness she pressed the emergency button. Quickly five ambulances arrived at her appartment!
She was taken to the Turku university hospital (TYKS), where she regained counsciousness. There, by her bedsite, holding her hands were two relatives of her. They both worked in the hospital: one was a doctor and the other a nurse. When Terttu Maria woke up, she saw Saint Arsenios at the bed end. She said nothing to her relatives but internally she exclaimed: "Oh, Father Arsenios!"
Next day she was taken from the ICU to coronary care unit, where she saw Saint Arsenios for the second time. On her third day in the hospital, she was taken to the regular ward and there she saw Saint Arsenios still two more times. The Saint never said anything and was always clothed in white. He moved about as he were floating on a cloud.
Terttu Maria Nicklén was a widow and because of her age and difficulties in walking she lived at her home like in a monastery and prayed a lot - also for others. Every day she prayed also to Saint Arsenios, whom she knew after reading the book Saint Arsenios the Cappadocian (written by Saint Paisios of the Holy Mountain).
After she was released from the hospital she only told of her experience to two people and then later to Archimandrite Ephraim, the prior of the Athonite Skete of Saint Andrew the First-Called. She told him because she wanted to know if the appearance of the Saint was real or not. Archimandrite Ephraim confirmed that the appearance had been real and not imagined.
Archimandrite Ephraim held Terttu Maria in high regard and when visiting Finland he always took time to go to Turku just to meet her. He called Terttu Maria the "pilar of Finland". By the providence of God he was also present at the funeral of Terttu Maria (she died about seven years after the events, in 2013) and spoke of her spiritual grandeur at the memorial dinner.
May we also have Saint Arsenios' blessing!















 Julkaistu Athos-säätiön ystävien Facebook-sivulla 10. marraskuuta 2018
Finnish version was published at the Facebook-pages of the Friends of the Athos-foundation, 10.11.2018


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.