sunnuntaina

Freskomaalari kertoo: Kirkko pyhälle Basileios Suurelle (osa 14)

Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa (osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X ja XI, XII sekä XIII.


Päivi Kristiina Loikala: 
Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- XIV osa





Joulu on mennyt, ja uusi haaste odottaa. Alan hahmotella Kristuksen tuonelaan laskeutumista kotona. Työ on niin suuri, että se juuri ja juuri mahtuu seinälle. Edelliset kaksi työtä valmistuivat niin helposti, mutta nyt on jotenkin vaikea saada kaikki sommiteltua. Onneksi kuitenkin piirros valmistuu sopivasti ja suuntaan taas Lammille.


 

Siirrän piirrosta seinälle ja huomaan, ettei se oikein ole sopusoinnussa edellisen kanssa. Yksi ristin äärellä seisovista naisista on aivan liian ylhäällä verrattuna Kristukseen uudessa kuvassa. Ei muuta kuin valkoista päälle vaan! Teen hahmon uudelleen: siirrän koko henkilön 15 cm alemmaksi. Paikkaan taivaan ja teen uudet ääriviivat. Kokonaisuus näyttää paremmalta. Onneksi näillä väreillä on helppo korjata virheet ja aloittaa alusta! Ja onneksi yhden naisen siirto riitti, ettei tarvitse kaikkia kolmea siirtää!

Nyt uskallan kysyä Hannulta, voisinko muuttaa ikonimaalaamoon. On jo pidempään tehnyt mieli, mutta nyt kun Minnakin on täällä ornamentin kimpussa, asia nousee esiin. Lupa tuleekin. Kiva oli olla naisten siivessä, mutta nyt voi Minna tai äitikin olla tässä min' kanssa – niin, ja ukko myös, jos sattuisi tulemaan. Voin korjata iltaisin paikkoja ja raapustaa pihaa, voin maalata ikoneitakin tai... jos jaksan.

Minna mittaa ornamenteille leveyttä.

Muutto onkin työlästä - miten ihmeessä tät' kamaa kertyy aina näin paljon? En jaksa siirtää kerralla kaikkia, ja siksi muutto kestää ja kestää. Viimein teen loppukiihdytyksen ja saan huoneen tyhjäksi ja siivottua. Uusi kammarikin alkaa olla kuosissa.

Juuri silloin tulee paikalle pappi ja suorittaa vedenpyhityksen ja vihmoo samalla uuden keljani. Se onkin oikea luksuskelja, eikä mikään kilvoitussoppi. Olen onnellinen. Ikonit ja kaikki oli jo laitettu kauniisti. Niinpä viihtyisä tupa onkin valmis. Vieressä on pieni huone ja sen me Minnan kanssa sortteeraamme kuntoon hänelle. Siinä on hyvä yöpyä, kun tulee käymään.




Raahaan tavaroita paikoilleen koko talossa. Tuntuu, etten oikein maalaamaan kerkeäkään, kun on niin paljon kaikkea muuta tehtävää. Saan silti taivaan ja vuoret valmiiksi sekä pukuja aloitettua kuninkaille ennen kotiin lähtöä.






Sitten syntyykin kuudes lapsenlapsi pyhän Antonios Suuren päivänä ja matkustan Pohjois-Suomeen viikoksi. Enpä ehtinytkään kauan ollakaan kotona!

Reissusta matkaan suoraan Lammille maalaamaan. Korjaan ristin juurella olevan naisen valmiiksi ja jatkan siitä Aadamin vaatteisiin - vaikeat laskokset teettävät työtä. Pitää istua telineillä, ja selkä taas aloittaa kiukuttelun uudelleen, konttaan pitkin poikin tukea saadakseni, että pääsen pystyyn. Hoh, hoh, tätä elämää, kyllä on kankeaa.

Pyhä Aadam

Minkähän ihmeen takia piti nyt tulla tällainenkin vaiva? Ainoa hyöty siitä on, ettei aamulla enää voi nukkua kivun takia, niin sitten voi raijata itsensä aamupalvelukseen. Kyllä selkä sitten vertyy, kun muutaman tunnin on ollut jalkeilla.



Hyvä mieli tulee kuitenkin, kun työ etenee. Tajuan, että kohta tämä seinä on valmis! Paljon tietenkin puuttuu, kaikki tekstit ja yksi kotona maalattu opetuslapsi. Siinä kohtaa on vielä ihan valkoinen läikkä. Kunhan Minna tulee, niin sitten liimataan sekin kohilleen.


Pyhiä apostoleja kotiateljeessa.



maanantaina

2018








Kuvia Lammin Panagiasta vuoden 2018 varrelta. Videolla on äänenä kirkkolaulu Kaikkienpyhimmälle Jumalansynnyttäjälle "Totisesti on kohtuullista", jonka laulaa Pyhän Andreaan skiitan johtaja, arkkimandriitta Efraim.

torstaina

"ei mitään arkipäiväistä..."




Elämässä ei ole mitään arkipäiväistä, pientä eikä merkityksetöntä. 

- Vanhus Sofroni (Saharov)




perjantaina

Siunatut isäni...


Kuvassa arkkimandriitta Efraim Filotheoslainen.



"Siunatut isäni, jos teidän olisi mahdollista palata vähäksi aikaa Athokselle, jossa kilvoittelitte sielunne pelastumiseksi, löytäisittekö saman elämäntavan, jonka te niin monin vaivoin ja uhrauksin säilytitte? Tuntisitteko saman itsekieltäymyksen hengen joka teitä innoitti vaalimaan kaiken olennaisen sisältäviä vanhoja perinteitä? Näkisittekö kilvoituksen hikipisaroita, iloa tuottavan murheen kyyneleitä? Tapaisitteko saman köyhyyden, kaiken uudenaikaisen ja maailmallisen halveksunnan, hiljaisuuden, mielen ja sydämen täydellisen suuntautumisen Jumalaan, mikä vallitsi siellä teidän aikananne? Näkisittekö tämän päivän munkeilla kuluneet rukousnauhat, tuhannesti paikatut haalistuneet alusviitat, mietteliäät ilmeet, alasluodut silmät? Kohtaisitteko heissä saman iankaikkisuuden janon, joka kalvoi teitä tuskallisissa taisteluissanne? Vai palaisitteko pettyneinä taivaan kirkkauteen? Kääntäisittekö kasvonne pois meistä veltoista ja välinpitämättömistä?

Pyhät isät, minä olen ensimmäisenä kavaltanut teidän jättämänne perinnön. Ehkä meitä on muitakin. Ottakaa sen tähden vastaan arvottomien lastenne pyyntö:

Olkaa välittäjinämme, rukoilkaa yhdessä Äitimme, kaikkein pyhimmän Jumalansynnyttäjän, Athoksen Kuningattaren kanssa Hänen Poikaansa ja meidän Herraamme, Häntä jonka nimi on painunut syvälle mieleenne ja sydämeenne ja joka oli suussanne "makeampi hunajaa ja mehiläisen mettä". Anokaa, että teidän perintönne säilyisi turmeltumattomana, ettei Pyhän Vuoren perinteen kultainen ketju pääsisi katkeamaan, vaan että se jatkuisi pyhittäjä Pietari Athoslaisesta aina Vuoren viimeiseen munkiin saakka."





Lainaus arkkimandriitta Kerubimin teoksesta "Jumalanäidin puutarha"