tiistaina

"... hän mahtuu metriin maata."

Pappismunkki Damaskinoksen hauta Pyhän Andreaan skiitalla.



Sata metriä luostarin yläpuolella oli kukkula, jonne monet menivät viikonloppuisin ja vapaapäivinä juhlimaan myöhään yöhön. Lopettaakseen tämän pahan tavan isä Paisios kaivoi sinne haudan, pystytti ison puisen ristin, möyhi aika ajoin multaa sekä sytytteli sinne tuohuksia. Siitä lähtien kukaan ei enää mennyt sinne juhlimaan, mutta kaikki menivät uteliaisuudesta nähdäkseen ”Munkin haudan”.

Toisinaan ihmiset tapasivat hänet makaamasta haudassa kädet ristissä rinnalla kiilakivi päänsä alla. Joku kysyi häneltä: ”Isä, etkö pelkää?”

”Mitä pelkäisin?” hän vastasi. ”Kaikkien meidän pitää olla valmiita kuolemaan. Elämämme muistuttaa matkantekoa; niin kuin vietät yön hotellissa ja lähdet aamulla, niin mekin olemme matkalaisia tässä elämässä. Olennaista on, että olemme valmistautuneet. Jos tämä hauta
auttaa minua tekemään vähemmän syntiä, se koituu hyödykseni.”

Ja eräälle toiselle hän sanoi: ”Aleksanteri Suuresta on olemassa sanonta ’Vaellettuaan maata metrikaupalla, hän mahtuu metriin maata’. Aleksanteri Suuri lähti liikkeelle Makedoniasta ja matkasi aina Intiaan asti. Hän kulki monta kilometriä ja valloitti monta seutua, mutta lopulta sai kaksi metriä maata; ei yhtään enempää.”





- Lainaus kirjasta Pyhä Paisios Athosvuorelainen  
(luvusta Pyhässä Stomion luostarissa)


"Ei, vaan pyhä Lu-kil-li-a-nos"



Saatuaan keljan jotakuinkin kuntoon hän asettui sinne vuoden 1979 toukokuun lopussa. Jo muutamien päivien kuluttua hänelle sattui ensimmäinen ihmeellinen tapaus. Oli kesäkuun 2. päivä (v.a.), ja hän halusi nähdä, ketä pyhää juhlittiin seuraavana päivänä, jotta voisi toimittaa ehtoopalveluksen rukousnauhallaan.

Koska Mineat, jotka hän oli tuonut Kunniallisen Ristin keljalta, olivat vielä pahvilaatikoissa, hän etsi silmälasejaan nähdäkseen lukea erään käsillä olevan taskukalenterin pientä tekstiä.

Etsittyään niitä melko pitkään kuitenkaan löytämättä hän aloitti ehtoopalveluksen. Rukousnauhalla rukoillessaan hän päivän pyhän kohdalla sanoi: ”Tänään muisteltavat pyhät, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!”

Yöllä rukoillessaan, kun oli taas etsinyt silmälasejaan lähes tunnin löytämättä niitä, hän toisti taas samalla tavoin: ”Tänään muisteltavat pyhät, rukoilkaa Jumalaa meidän
puolestamme!”

Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi säteilevä upseeri, joka lähestyi häntä täynnä hyvyyttä ja isällisen rakastavasti, välittäen hänelle sanoin kuvaamattoman ilon. Isä Paisios kokosi rohkeutensa ja kysyi häneltä: ”Missä te palvelitte ja mikä on nimenne?”

”Olen pyhä Lukillianos”, tämä vastasi hänelle.

Isä Paisios ei kuullut hyvin ja kysyi: ”Pyhä Longinos?”

”Ei, pyhä Lukillianos”, hän sanoi jälleen.

Koska Vanhus ei muistanut sellaista pyhää olevankaan, hän kysyi jälleen: ”Pyhä Lukianos?”

”Ei, vaan pyhä Lu-kil-li-a-nos”, pyhä toisti lausuen joka tavun erikseen.

”Minullakin on vammoja sodasta”, sanoi pyhittäjä.

Silloin pyhä Lukillianos kääntyi vieressään olevan nuoren lääkärin puoleen, jolla oli valkoinen suojavaate, ja pyysi häntä tutkimaan pyhittäjän. Tuo nuori kookas lääkäri, jolla oli kapeat kalpeat kasvot, oli pyhä Panteleimon, Panagudan keljaa vastapäätä olevan Kutlumusionin skiitan suojelija. Tutkittuaan Pyhittäjän hän lausui pyhälle Lukillianokselle diagnoosin: ”Hänen vammansa
ovat parantuneet; me huomioimme ne vain hänen diplomissaan.”


Kutlumusionin skiitalla oleva pyhän palkattaparantaja Panteleimonin ikoni. Kuvan lähde.



Kun nuo kaksi pyhää olivat lähteneet, pyhittäjä tunsi suurta iloa ja oli kaksin verroin virkistynyt. Hän etsi huolellisemmin silmälasejaan ja ne löydettyään näki kalenterista, että oli pyhän marttyyri Lukillianoksen muistopäivä! ”Pyhien läsnäolo on elävää”, hän kirjoitti kirjeessään. ”Ja kun me emme löydä heitä, he löytävät meidät! Pyhä ravitsee minut vieläkin rakkaudellaan sekä huojentaa sieluni ja ruumiini tilan paratiisillisella ilolla, jonka minulle antoi.”




Lainaus kirjasta "Pyhä Paisios Athosvuorelainen" (2020)

torstaina

Sydäntentuntija





"Sydäntentuntija Kristus kyllä tuntee tarpeemme
 jo ennen anomustamme 
ja ollut perillä niistä 
jopa ennen maailman luomista."


perjantaina

Idiorytmisyyden vaaroista

Yhteisöelämä on hyödyllisempää kuin erakkoelämä siksi, että se auttaa meitä säilyttämään Jumalan meille antamat lahjat, ja siksi, että se varjelee meitä vihollisen ulkoisilta hyökkäyksiltä.

- pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö

 

 

"Säälimätön munkki, joka eksyi 

noudattaessaan kuivaa askeesia 

ilman rakkautta ja arvostelukykyä"




Isä N. tuli Pyhälle Vuorelle erään ystävänsä kanssa. He halusivat ryhtyä munkeiksi sen jälkeen, kun olivat nähneet Tinoksen Jumalanäidin kirkossa eräälle syntymästään halvaantuneelle tapahtuneen parantumisihmeen. Hänen ystävänsä meni Uudelle Skiitalle, mutta hän itse saapui Athokselle itäpuolelta ja jäi munkiksi erääseen idiorytmiseen luostariin.

Koska idiorytmisissä luostareissa vallitsee päiväohjelman suhteen vapaus, ne vaativat kilvoittelijoilta luonnollisesti suurta tarkkaavaisuutta. Ellei munkki käytä siellä oikein tarjolla olevaa vapautta, hänestä voi tulla maallikkoa huonompi, ja hän saattaa jopa langeta eksytykseen.

Puheena olevalla isällä oli kilvoitteleva henki, mutta idiorytmisen luostarin löyhä henki johti hänet aluksi ylpeyteen ja sitten ylimielisyyteen. Mitä enemmän hän harjoitti kovaa askeesia ylpein mielin, sitä enemmän hänen sydämensä kovettui. Häntä ei kiinnostanut lähimmäisensä vaara eikä tuska, vaan ainoastaan se, että hän sai suoritettua paljot Jeesuksen rukouksensa ja maahankumarruksensa. Hän oli täyttänyt vuorokauden kaikki tunnit ja jopa minuutit kilvoituksilla, anomuskanoneilla ja kaikella muulla sellaisella. Hän painosti itseään egoistisesti pyhittymään, kunnes loi tästä itselleen ahdistuksen aiheen. Hän paastosi valtavasti, tapasi syödä vasta yhdeksännen hetken jälkeen ja teki usein kolmipäiväisiä täydellisiä paastoja. Joka näki vain hänen ulkoisen - kumaran, luurangonlaihan, vakavamielisen - hahmonsa, kuvitteli häntä suureksi askeetiksi.




Koska hänen kuuliaisuustehtävänsä oli toimia metsänvartijana, hän vietti suurimman osan ajastaan metsässä, mutta sekin vahingoitti häntä. Kun hän saapui noilta matkoiltaan luostariin, tuntui siltä kuin Antonios Suuri olisi laskeutunut alas vuorelta! Hän ei puhunut kenenkään munkin kanssa, vaan sulkeutui keljaansa ja - kuten mainitsin - painosti itseään egoistisesti kilvoituksiin pyhittyäkseen.

Eräänä päivänä muuan työmies putosi metsässä puusta ja loukkasi, raukka, pahasti itsensä. Miehen poika kuljetti hänet selässään luostarin lähelle ja laski hänet siellä maahan. Sitten hän meni kertomaan tapauksesta metsänvartijana toimivalle munkille ja pyytämään tältä huopaa viedäkseen loukkaantuneen isänsä siinä laiturille ja sieltä laivalla Tessalonikiin. Isä N. ei valitettavasti vain kieltäytynyt antamasta pojalle huopaa, vaan vieläpä ajatteli, miten paljon aikaa nuorukainen oli vienyt häneltä isänsä asialla. Luonnollisesti munkki oli velvollinen sekä kuuntelemaan että myös auttamaan poikaa, koska oli kuuliaisuustehtävältään metsänvartija ja lisäksi vielä luostarin vanhustenneuvoston jäsen. Ikävä kyllä, hän kuitenkin sulki keljansa oven, ettei menettäisi aikaa hengellisiltä harjoituksiltaan.

Kun luostarin isät näkivät nuorukaisen itkemässä, he menivät hänen luokseen tukemaan häntä. He lohduttivat nuorukaista, auttoivat hänen loukkaantuneen isänsä siirtämisessä ja järjestivät tälle hyvän hoidon sairaalassa.

Luonnollisena seurauksena tuollaisesta äärettömästä säälimättömyydestä Jumalan armo jätti kokonaan metsänvartijan, niin että hänen onnettoman mieli vähä vähältä pimeni. Hän alkoi kerskua yltäneensä pyhien isien mittoihin ja näkevänsä pyhiä, enkeleitä, valoja ja muuta vastaavaa.

Eräänä päivänä munkille ilmestyi "enkeli" ja sanoi: "Valmistaudu nopeasti, isä N., sillä palaan pian noutamaan sinut." Hän vastasi: "Kuten siunaat!" ja pani kiireesti ylleen uudet viittansa ja skeeman. Sillä välin enkeli jo huusi hänelle uudelleen: "No, nouse nopeasti ikkunalle ottaakseni sinut mukaan!" Munkki vastasi: "Odota hetki, että löydän pallin noustakseni."




Tämän keskustelun jälkeen, kuten luostarin entinen johtaja kertoi minulle, pihalta kuului tömähdys ja vaimea valitus "ooh!" Ennen kuin isät ehtivät paikalle, munkki oli jo kuollut. Hän murskautui pahasti, sillä hän oli suurikokoinen ja korkeusero oli iso, sillä hän putosi kolmannesta kerroksesta laatoitetulle pihalle. Isät käärivät hänen murskautuneen ruumiinsa huovan sisään kaksinkertaisen surun vallassa, sillä eniten he ajattelivat hänen sielunsa kadotusta. Noustuaan hänen keljaansa laittaakseen sen kuntoon he löysivät sieltä paperin, johon oli kirjoitettu suurin kirjaimin: "Tämän paperin alla on kolmetuhatta drakmaa liturgian toimittamista varten neljänäkymmenenä päivänä. Ellette tee sitä minulle, kohdatkoon teitä Gehasin spitaali, Juudan hirttokuolema ja ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen 318 jumalankantajaisän kirous." Alla oli hänen allekirjoituksensa.

Hyvä Jumala, joka on pelkkää laupeutta, sääliköön tuota onnetonta luomustaan, ja tulkoon tämä eksytykseen ajautuneen veljen kaksinkertainen lankeemus meille kaksitehojarruksi kilvoitellaksemme hyvin nöyrästi ja rakastaen, jotta pääsisimme lähemmäs Jumalaa. Aamen.



Kirjasta: 
Pyhän Vuoren vanhus Paisios: 
Pyhän Vuoren isiä ja elämää 





torstaina

Athoksen isät neuvovat...









"Athoksen isät neuvovat seuraavanlaisesti: 'Jokaisessa aikakaudessa, jona ihmiset elävät, on sellaista, mikä auttaa pelastukseen ja sellaista, mikä estää sitä. Kaikki, mikä estää meidän pelastustamme, on antikristillistä. Olkoon se salattua tai näkyvää.'" 



- Arkkimandriitta Efraim, Pyhän Andreaan skiitta, Athosvuori







sunnuntaina

Freskomaalari kertoo: Kirkko pyhälle Basileios Suurelle (osa 19)

Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa (osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV ja XV, XVI ja XVII sekä XVIII.
Olemme vuoden 2017 toukokuussa...


Päivi Kristiina Loikala: 

Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- XIX osa














Täällä Lammilla on jo odottava huiske käynnissä. Vanhus Efraim on tulossa, ja kaikki touhuavat kuin tuli hännässä. Nurkat siistiytyvät ja talven jäljet siivotaan. Mie puurran kappelissa ja oon jotenkin solmussa. Ei meinaa tulla hyvää ollenkaan. Pitää käydä huilimas' ja nukahdan kahdeksi tunniksi. 





Yritän venkslata ruokavaliota vähän järkevämmäks, jos vaik' säryt vähenis... Enpä tiedä, mikä tähän auttaa. Ulkonakin paiskii räntää minkä ehtii, vaikka koht' on jo toukokuu. Oudot kelit – koko talves' ei ol' lunta ja nyt sitten sitä tulee.






Lähden kylään Petralle. Aurinko hellii meitä, ja kevät tuntuu sittenkin tulevan. Ihailemme puutarhassa nousevia sirkkalehtiä ja kuovimme minulle kaikenlaisia alkuja. Mullan tuoksu on mitä parhain lääke, olo kohenee ihan silmissä. Vielä päälle isännän tekemä ihana lounas, voiko parempaa ollakaan. Suurkiitos!



 
Lammilla Hannu on saanut loistoidean siirtää kelloja varten hirsikatoksen yhden talon takapihalta. Irrottavat kuulemma katon ja sitten traktorilla siirtävät koko rotiskon kahdessa kappaleessa paikalleen. Huima suunnitelma, mitenkähän käy? Kun lähden kahville, en usko silmiäin – siinä osat jo ovat parkkipaikan reunassa!

Vielä pitää hieman siirtää ja sitten nostaa katto paikoilleen! Ja kahvit juotua sitten lähdemme katsomaan, kuinka kaikki tapahtuu. Apumiehet ovat kahvilla edelleen, joten mie ja Hannu joudutaan hommiin. Uskokaa tai älkää, mutta katto saatiin kohdalleen! Kaiken kruunuksi miehet laittoivat vielä katolle kreikkalaisen puusepän tekemän ristin, ja kantoivat kellot katon alle.

Seminaari on vauhdissa ja samalla saapuu kuin maasta polkaisemalla ihmisiä, jotka ahdistavat minut nurkkaan. Pakottamista ja vaatimista, seuraavaksi kehuja ja yltiöpäistä ylistystä. Menen ihan sekaisin. Samalla epäilen kaikkia yksiselitteisiä kantoja asioihin. Ajatukset tuntuvat murskaavan minut, ja häpeän kaikkea, mitä mielessä pyörii.

Kun Vanhus Efraim saapuu ja käyn pyytämässä siunauksen, sydän hypähtelee kipeästi. Häpeän mennä, mutta kun siunauksen aika tulee, kävelen toisten perässä. Vanhus pitää kiinni päästäni, ja mie kiedon käteni hänen ympärilleen. Kietoudun Vanhukseen ihan sopimattomasti varmaankin – tahattomasti. Kuin lapsi lämpimän isän syleilyyn.
 
Yöllä vielä ajatukset kiertävät ja nousen rukoilemaan. Ajattelen Jumalanäidin sydämen kauneutta ja puhtautta. Oikeaa sydämen kauneutta, joka on kaiken katoavan yläpuolella.


"Jumalanäidin sydämen kauneutta..."
 
Minäkin olin joskus nuorena kaunis. Se kauneus muuttui rumuudeksi huonolla asenteella ja käytöksellä. Se tuhosi sydämiä ja pilasi hyväksi tarkoitetun elämän hulluudellaan. Luojalle kiitos, en Häntä sydämen viimeisessä sopukassa unohtanut, vaan Hän oli aina viimeinen lohtu ja turva, kun kaikki muu kaatui. Vaikka hainkin sitä lohtua usein itsekkäistä lähtökohdista, luulen että siinä piili kuitenkin mahdollisuus parempaan. Kun ikää tulee ja luita särkee, on ahdistus entisestä elämästä välillä sietämätön.
Ihmeellistä on, kuinka oikeasti aivan vieraan ihmisen syliin kapsahtaessa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi. Ilman mitään sen kummempaa – silti todellakin kummallista ja lohduttavaa.









"Mihin tarvitsemme vanhuksia?"

Pyhä Sofroni (keskellä) pappismunkkien Kyrillos ja Simeon kanssa.



"Kaikista sairauksistani ja fyysisistä vaivoistani huolimatta Herra on varjellut minut hamaan vanhuuteeni saakka. Jos otamme huomioon ikäni (96 vuotta) ja munkkina palvelemani pitkän ajan (67 vuotta), olen nyt de facto yksi Ortodoksisen Kirkon vanhimmista rippi-isistä. Niinpä oman häpeäni voittaen sanon nyt jotain sellaista, minkä olisi pitänyt jäädä vain Jumalan ja minun väliseksi. Rukoilin yli puolen vuosisadan ajan niin Athoksella kuin lännessä syvästi itkien Venäjän kirkon pelastumisen puolesta, kuten nytkin rukoilen koko Ortodoksisen Kirkon puolesta kaikkialla missä se on. Sanon tämän, jotta ne, jotka kuulevat sanani, olisivat lempeitä arvostellessaan minua."



- Pyhittäjä Sofroni (1896-1993) vuonna 1992
 
- lainaus Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin 
julkaisemasta teoksesta Hengellisiä keskusteluja I



 

tiistaina

PERUTTU: Athos-Säätiön maaliskuun kulttuuripäivä




Huomio, huomio! 

Winterreise siirtyy tuonnemmaksi Risto Saarmanin sairastuttua flunssaan. 

Athos-Säätiön huominen (15.3.2020) konsertti siis peruuntuu tältä erää. 

Toivottavasti tieto tavoittaa konserttiin tuloa suunnitelleet. 

Auta sinäkin meitä siinä!



Panagian puistotie
16900 Lammi



maanantaina

Katumuksella on valtava voima...










Pyhä Jakovos Evialainen















Kuva: full-of-grace-and-truth.blogspot.ru




Pyhän Jakovoksen kelja, Pyhittäjä Daavin luostari, Evia.


Pyhän Jakovos Evialaisen jäähyväiskirje veljestölleen erään sairauskohtauksen jälkeen, josta hän tosin toipui.


Pyhän Daavidin luostarissa, toukokuun 23. päivänä 1977

Pyhät isät, Kyrillos ja Serafim, pyhien esirukoustenne tähden, Herra, meidän Jumalamme, armahtakoon meitä.

Pyhät isäni, pitäkää huolta Pyhän Daavidin luostarista. Kaikki, mitä tässä pyhässä luostarissa on, museo ja niin edelleen, kuuluu pyhälle Daavidille. Samoin kaikki tavarat – kirjat, rahat ja muu sellainen – pyhän Daavidin keljassa, jossa vuodesta 1952 lähtien olen asunut, kuuluvat hänelle. Omakseni en ole koskaan tahtonut mitään. Ainoastaan heikkouteni ja jokapäiväisten tarpeitteni tähden nuo tavarat olivat käytössäni. Koska olen tajunnut olevani tomua ja tuhkaa, en ole koskaan himoinnut mitään enkä ajatellut, että minun pitäisi omistaa jotakin itseäni varten.

Pitäkää huolta, että kaikissa asioissa keskenänne vallitsee aina rakkaus, sillä rakkaus peittää syntien paljouden. Juuri siksi, että me rakastaisimme toisiamme, Kristuskin astui ristille.

Jos meillä on keskinäinen rakkaus, silloin me olemme Jumalan lapsia. Mikäli minä, tomusta luotu ihminen, olen jossakin teitä murehduttanut, antakaa se minulle anteeksi. Herran armo olkoon kanssanne.

Suutelen teitä pyhällä suudelmalla.

Vähäisin pappismunkkien joukossa,

+ Isä Jakovos









Käännös kreikasta: © Athos-Säätiö

keskiviikkona

"Herra, minä huudan Sinua, kuule minua..."









Κύριε εκέκραξα προς Σε, εισάκουσόν μου, εισάκουσον μου Κύριε.
Κύριε εκέκραξα προς Σε, εισάκουσόν μου. Πρόσχες τη φωνή της δεήσεώς μου, εν τω κεκραγέναι με προς σε. Εισάκουσόν μου, Κύριε.

Herra, minä huudan sinua, kuule minua! Kuule minua, oi Herra. 
Herra, minä huudan sinua, kuule minua. Ota korviisi mi­nun ääneni, kun minä sinua huudan. Kuule minua, oi Herra.

















tiistaina

Freskomaalari kertoo: Kirkko pyhälle Basileios Suurelle (osa 18)

Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa (osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV ja XV, XVI ja XVII.
 
 
Vuoden 2017 tapahtumat jatkuvat, ja Kristuksen syntymää kuvaava fresko aloittaa eteläseinän maalausprojektin...




Päivi Kristiina Loikala: 

Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- XVIII osa




Kellot saapuivat Moskovasta.



Tänään tulivat kirkonkellot! Saapuivatkohan ne Moskovasta – vai Helsingistäkö? Miehet asensivat ne pihatelineelle, ja naiset sitten opettivat meitä soittamaan niitä. Kaikki saivat vuorollaan kokeilla – minäkin. Se oli hauskaa, vaikka rytmissä pysyminen tuottikin vaikeuksia. Yksi kello oli jalalla poljettava, kaksi vasemmalla kädellä ja kaksi oikealla soiteltava.











"Kellonsoittaja" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)



Kaikki tulivat iloisiksi, ja aurinko paistoi!





Kahvitauon jälkeen siirryin kappeliin kopioimaan piirustusta eteläseinään.




Tein oikein vauhdilla, kuin viimeistä päivää. Oli ihanaa päästä eteenpäin – enää yksi seinä täysin valkoisena ja tyhjänä!




Joku harjoitteli kellonsoittoa, ja juhlatunnelmissa levitin seinän yläosaan vielä sinisen värin.



Tänä päivänä
Neitsyt Yliolennollisen 
synnyttää!
Maa tarjoaa
luolan lähestymättömälle
Enkelit paimenten
kanssa ylistystä veisaavat.
Tietäjät tähden mukana
vaeltavat, sillä meidän
tähtemme on syntynyt
Lapsukainen, Iankaikkinen Jumala. 

(Kristuksen syntymäjuhlan kontakki)






Laulatti ja väsytti. 

Seuraavana päivänä - myyjäisten jälkeen - suuntasin kotimatkalle. Kotiin mennessä kävin Kouvolan kirkossa, jossa vietettiin palmusunnuntaita.

Kotona kaikki oli entiseen malliin. Aloin vain suunnitella ja valmistaa pääsiäisherkkuja. Oli niin kiva olla keittiössä vaihteeksi - kylläpä tuli innostuttua vähän liikaa! Niitä herkkuja saikin syödä kyllikseen ukon kanssa kahdestaan.







"Pääsiäispöytä" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)




Yöpalvelus oli Lappeenrannassa. Ajelin sinne itsekseni ukon jäädessä kotiin tällä kertaa. Kirkko ei ollut tupaten täynnä, koska osa ihmisistä oli Imatralla. Se oli oikeasti ihan hyvä, koska kirkko on aika pieni ja tuohusten kanssa oli aiemmin ollut vaaratilanteita.


"Tuohusten liekit" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)



Ensi vuonna menisinkin mökille ja kävisin jumalanpalveluksissa Haminassa. Siellä olisi tuttuja ja se olisi ihanaa!










"Pääsiäisen ristisaatto" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)




sunnuntaina

Päiväkirjamerkintä 26. tammikuuta 2020



Hyvä Päiväkirja,

Tänään pianisti Rauno Jussila piti Athos-Säätiön Panagiassa upean klassisen musiikin konsertin soittaen Mozartia, Chopiniä, Brahmsia ja Debussyä.

Kuulijoille tarjotun musiikillisen annin lisäksi konsertti oli merkittävä järjestäjälle, sillä konsertin käsiohjelmien tuotolla Athos-Säätiön sai maksettua vuonna 2016 hankkimansa flyygelin viimeisenkin erän. Flyygelin saanti on pitkälti juuri Rauno Jussilan ansiota, joka ahkerasti konsertoimalla ”soitti flyygeliä Säätiölle sisään” ja lisäksi hankki monia korkean tason muusikkoja Athos-Säätiön kuukauden kulttuuripäivän konserttisarjaan samaa tarkoitusta varten.

Flyygeli ei ole uusi, mutta vähän käytetty ja hyvin pidetty, Schimmel Braunschweig. Soitin saatiin edullisesti Säätiötä miellyttäneen värinsä takia, koska yleensä ostajat haluavat flyygelinsä mustana... Flyygeli on osoittautunut soinniltaan erinomaiseksi ja hyvin vireessä pysyväksi.

Vaikka flyygeli ei kuulukaan luostareiden perustarvikkeisiin, Athos-Säätiö halusi hankkia sellaisen voidakseen tarjota lähialueen asukkaille ja kauempaakin tuleville hyvätasoista musiikkitarjontaa. Joillekuille konsertit saattavat muodostua luontevaksi mahdollisuudeksi tutustua myös paikkaan ja ortodoksiseen hengenelämään. Konserttien lisäksi Athos-Säätiö haluaa tukea myös taidenäyttelyiden välityksellä perinteistä, tervehenkistä, sielua ravitsevaa kulttuuria.





lauantaina

Päiväkirjamerkintä 25.tammikuuta 2020


Hyvä Päiväkirja,

Panagiassa äänitettiin tänään jumalallisen Liturgian jälkeen.

Äänitys tehtiin pyhälle Basileios Suurelle rakenteilla olevassa pikkukirkossa, joka sijaitsee päärakennuksessa, "Karieksessa", entiseen vastaanottoaulaan rakentuvan Ilosanoman kirkon takana.

Vaikka kirkko ei ole vielä valmis, siellä on äänitetty jo aiemminkin. Tila on osoittautunut loistavaksi akustiikaltaan ja välittää kaikunsa puolesta tunnun suuresta katedraalista. Se on myös monille tuttu seinämaalauksistaan, joita on maalattu vuoden 2014 alusta lähtien.

Tehty äänite on akatistos Jumalanäidille, ja sen toteutti Kontakion-kvartetti.

Kvartetissa laulavat Leena Lomu (sopraano), Johanna Haapala (altto), Jyrki Ivars (tenori) ja isä Heikki Honkamäki (basso). Kvartetin kokoajana ja ”äänitteen äitinä” on Leena Lomu, Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan kanttori. Hän halusi, että akatistos äänitetään nimenomaan kirkkotilassa, jotta palvelukseen saadaan aidosti kirkollinen henki.









sunnuntaina

Jos Jumala suo, vuonna 2020...





Vuoden 2020 päätapahtuma: 

Amerikan Efraim” ja hänen pyhä Vanhuksensa, 28.–30.8.2020

Vanhus Efraim Filotheoslainen (+ 8.12.2019) on uuden ajan Ortodoksisen luostarilaitoksen isä uudistettuaan Kreikassa lukemat­tomia luostareita ja perustettuaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan peräti 20 luosta­ria. Hän on tehnyt laajalti tunnetuksi myös ohjaajaansa, Athoksella vuonna 1959 tuonilmaisiin siirtynyttä vanhus Joosef Hesykastia, joka luetaan Pyhän Vuoren viime vuosisadan merkittävimpien kilvoittelijoiden joukkoon. Myös vanhus Joosefin persoona on hyvin ajankohtai­nen, koska Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti valmistelee parhaillaan hänen py­häksi julistamistaan. 

Seminaarissa tutustutaan näihin kahteen läheisesti yhteenkuuluvaan suureen Ortodoksisen perinteen kantajaan, heidän elämäänsä, elämäntyöhönsä ja opetuk­seensa. Pääluennoitsijaksi saapuu Athosvuorelta Pyhien apostoli Andreaan ja Antonios Suuren skiitan johtaja arkki­mandriitta Efraim, joka itse oli Efraim Filotheoslaisen läheinen oppilas. Kyseessä on Athos-Säätiön vuoden päätapahtuma. Seminaarin täysihoitomaksu on 230–260 euroa riippuen ma­joitusvaihtoehdosta.





Vuoden 2020 päänäyttely:

Kuopion metropoliitta Arsenin ikoninäyttely 15.5–30.9.2020