sunnuntai

Kuukauden kulttuuripäivä: konsertti 28.5.

Virtuoosit: Rauno Jussila ja Erkki Palola.







Erkki Palolasta 
(s. 1957 Helsingissä) 

Erkki Palola aloitti viulunsoiton opiskelun 10-vuotiaana venäläisen lapsipedagogin Tatjana Pogozevan johdolla Oulun musiikkiopistossa. Diplomi-tutkinnon hän suoritti erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiassa professori Anja Ignatiuksen oppilaana. Vuosina 1978–1983 Palola toimi Oulun konservatorion lehtorina, Sibelius-Akatemiassa hän opetti 1980-luvulta aina vuoteen 2001 ja Helsingin konservatoriossa 2014 lähtien.

Radion Sinfoniaorkesterin ensiviulistina ja konserttimestarina Erkki Palola työskenteli 1983–90. Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina vuosina 1991–2011 ja vuoden 2012 alusta orkesterin ensiviulistina. Konserttimestarikokemusta Palola on jakanut Australiassa, Belgiassa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja lukuisilla eri festivaaleilla. Hän on työskennellyt useissa kamariyhtyeissä, joista merkittävin on ollut työskentely Kerava-kvartetin primaksena vuosina 1985–2006. Palola on nauhoittanut runsaasti Yleisradiolle ja tehnyt TV-nauhoituksia. Levytykset jakaantuvat Alba, Ondine ja Pilfink-yhtiöille.

1990-luvun alussa alkoi myös sävellystyö saada sijaa työskentelyssä. Erkki Palolan sävellyksiä on esitetty kotimaan lisäksi Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Virossa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäiset sävellyskonsertit pidettiin 1992. Erkki Palola valittiin Suomen säveltäjät ry:n jäseneksi v.2004. Helsingissä 2015 pidetyssä sävellyskonsertissa julkaistiin kamarimusiikkia sisältävä “OHO”-levytys.






Lämmin kiitos Erkki Palolalle ja Rauno Jussilalle
sekä teille, jotka saavuitte kuuntelemaan konserttia!







keskiviikkona

Muutamia kuvia viikolta ja viikonlopulta


Jumalanäidin puutarha.


Lammin Panagiassa pidettiin 19.-21.5. Athosvuorta käsittelevä seminaari "Athosvuori - Ortodoksisuuden majakka". Jo aiemmin viikolla luoksemme saapuivat vieraat Kreikasta ja heidän mukanaan auringonpaiste.





Panagiaan aiemmin saapuneille kelloille laitetaan katos.

Yksi kreikkalainen vieraamme teki katoksen päälle kiinnitettävän ristin.

Arkkimandriitta Efraim, Pyhän Andreaan skiitan johtaja.
Ristiä kiinnittämässä.
 
Panagian kellot siirretään katokseen.

Konserttikellojen kiinnitystä erilliseen telineeseen.

Arkkimandriitta Efraim puhuu pyhän Porfyrioksen ikonista. Arkkimandriitta Efraimin lisäksi seminaarissa olivat puhujina pappismunkki Mikael Kristuksen kirkastumisen luostarista, Uudesta Valamosta, sekä Säätiön puolelta toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen ja Heikki Alex Saulamo.

Arkkimandriitta Efraim kertoo, mitä pyhän Paisioksen kädessä olevassa tekstikäärössä lukee.

Ikoniin on kuvattu eri paikkoja, joissa pyhä Paisios eli. Yksi niistä oli Siinai.

"Nordic Bells"-kellonsoittajat.

 Kirkkokellokonsertissa.







Seminaarivieraita.

Arkkimandriitta Efraim puhuu, ja toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen kääntää.



Kunnia Jumalalle ja
lämmin kiitos kaikille! 


Δόξα τω Θεώ! 
Σας ευχαριστούμε πολύ!








jk. Jos teillä on kuvia tai muuta materiaalia seminaarista, 
otamme ne kiitollisina vastaan! Niitä voi lähettää osoitteeseen:





torstaina

Muutama kuva maanantai-illalta


Maanantai-iltana 16. toukokuuta Lammin Panagiaan saapui Pyhän Andreaan skiitan johtaja, arkkimandriitta Efraim seurueineen Kreikasta. 
Kreikkalaiset tulevat osallistumaan seminaariin "Athosvuori - Ortodoksisuuden majakka", joka pidetään Athos-säätiöllä tulevana viikonloppuna 19.-21.5. 
Arkkimandriitta Efraim on seminaarin pääpuhuja. Hänen lisäkseen seminaarissa luennoivat pappismunkki Mikael Uuden Valamon luostarista sekä Säätiön puolelta toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen ja Heikki Alex Saulamo. Lisätietoja seminaarista täältä.

Tässä on muutama kuva maanantai-illalta...


Kuvassa athosvuorelainen arkkimandriitta Efraim, Pyhän Andreaan skiitan johtaja, sekä isä Pavlos Thessalonikin Surotin kylästä ja kreikkalaisia vieraita. Photograph of Archimandrite Ephraim, the Dikaios (Righteous) of the Holy Skete of Saint Andrew (Serai), and Father Pavlos from Suroti, Thessaloniki, and guests from Greece.


Athos-Säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen toivottaa vieraat tervetulleeksi.
The chairman of the Athos-Foundation, Hannu Pöyhönen, bids the guests welcomed.


Isä Pavlos on vieraillut Lammin Panagiassa aiemminkin. Hänen kotinsa on lähellä Surotin Pyhän Johannes Teologin nunnaluostaria, johon on haudattu pyhä Paisios Athosvuorelainen ja josta löytyvät myös pyhän Arsenios Kappadokialaisen pyhäinjäännökset.
Father Pavlos has visited Panagia, Lammi, before. His home is near the Holy Monastery of Saint John the Theologian in Suroti, where is buried the beloved Elder and Saint Paisios of the Holy Mountain. The monastery is also the home of the relics of Saint Arsenios of Cappadocia.


Arkkimandriitta Efraim. Archimandrite Ephraim.















Thank You, M. R., for the photographs!





perjantaina

Freskomaalari kertoo: Pyhän Basileios Suuren kirkko (osa 7)

Seuraa jatkoa ensimmäiselle, toiselle, kolmannelle, neljännelle sekä viidennelle ja kuudennelle osalle "Freskomaalari kertoo"-sarjasta.




Päivi Kristiina Loikala: 
Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- VII osa


Te pyhät marttyyri, te pyhät marttyyrit,
jotka olette kilvoitelleet ja olette kruunatut,
rukoilkaa Herraa,
että Hän meidän sielujamme armahtaisi.
 
 

 
 
Kotona piirsin Sebastianin 40 marttyyria. Joukko herätti kummastusta, kun en pystynyt laskemaan heidän määräänsä, vaikka laitoin jokaiseen numeron. Viimein päätin, että olkaa sitten. Oli kova työ saada jokainen mitattua paikoilleen. Sekin vielä, kun en oikein tiennyt, kuinka monta ihmistä kylmässä virrassani seisoi. Olin niin innoissani tätä odottanut ja nyt sen saan tehdä!












Pitkän työrupeaman jälkeen marttyyrit valmistuivat, vain Kristus ja kruunut puuttuvat. Kova työ – monet vaiheet ja koitokset. Hirmuinen väsymys ja tyhjyys on päällä – mitään ei meinaa jaksaa. Pää-parkakin on ihan tyhjä. Kauhea epäilys valtaa välillä kaikki ajatukset ja koko olemuksen. Kuinka kauan tämä vielä kestää? Kauanko mie kestän ja jaksan?

Muutenkin täällä on vaihtunut alku into odottavaan hiljaisuuteen – tuleeko tästä yhtään mitään koko hankkeesta, Tuleeko meistä naurunalainen joukko- varoittava ennakkotapaus? Jokainen puurtaa minkä ehtii ja aamuisin kuljemme silmät ristissä. Oi Pyhä Jumala, kuinka tästä eteenpäin, onko meillä mitään tulevaisuutta? Olo kuin kylmässä virrassa, tähänkö jäämme kaikki?

Oi Kristus, sinä joka siunasit ja kruunasit kaikki kärsimyksen kestäneet, auta meitäkin heikkoja tässä ahdistuksessa ja anna meille voimaa urhoollisesti kestää kilvoitus.

Minna tulee käymään ja liimaamme yhdessä kotona maalaamani apostolit seinään. On mukava tehdä hommia yhdessä, ja liimaus onnistuukin hyvin. Se asettuu marttyyrien vasemmalle puolelle ja voin sitten tehdä kaarevan köynnöksen Kristuksen yli reunukseksi. 


"Liimaamme yhdessä kotona maalaamani apostolit seinään."

Hauskaa on myös se, että hetkessä koko seinä muuttuu ja saa uuden ilmeen, vain yksi palanen vielä ja koko nurkkaus on valmis! Nyt voin maalata kruunutkin, kun näen miten ne on laitettava. Sekä ornamentin, joka tulee keskelle seinää jakamaan ala- ja yläosan.

Arkkipiispa Leo on tulossa kylään, ja kaikki kuhisevat töissään. Ilmassa on hyvin jännittynyt tunnelma. Mitähän tässä on tulossa? Kun hän astuu ovesta, jännitys tiivistyy. Kaikki seisomme rivissä kuin paraati katselmuksessa. Kiertelemme katsomassa kappelia ja kirkkotiloja, joissa toimitamme jumalanpalveluksia. Kun sitten vihdoin saamme ruokaa ja kahvit, tunnelma vapautuu hieman. Ehkä arkkipiispakin oli helpottunut, sille minusta tuntui.

Kesä tulee kohta ja aion olla paljon ulkona. Viime kesän olin sisällä maalaamassa ja jo syksyllä tunsin kuinka energiat oli vähissä. Tarvin multaa ja siemeniä keväällä ja omia porkkanoita syksyllä, että jaksan puurtaa! Pakko päästä raatamaan rumihillist työtä, se kasvattaa voimaa ja sitkeyttä. Iittiläin sananlasku sanoo: Jalat maas, kälet tyäs ja sylän taivahas.

 
"Iittiläin sananlasku sanoo: Jalat maas, kälet tyäs ja sylän taivahas."