Pyhät Paisios ja Porfyrios, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!

"Hyvä Jumala antakoon meille hyvän katumuksen periäksemme hänen lapsinaan paratiisin."
- Pyhä Paisios Athosvuorelainen

 

Ikonimaalari: Demetrios Vernezos 

Pyhittäjäisä Siluan, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen.
Kuva: Pyhän Andreaan skiitta (julkaistu tekijän luvalla).

"On eri asia uskoa Jumalaan kuin tuntea Hänet."

 

- pyhä Siluan

+ + +

"Eräs toinen luostarin vanhimmista munkeista, skeemamunkki Trofim, varsin merkittävä kilvoittelija, jonka elämä voisi olla hyvänä esimerkkinä monille, luki Siluanin poismenon jälkeen osan hänen muistiinpanoistaan. Kirjoitukset muun muassa Jumalan rakkaudesta, nöyryydestä ja Siluanin saama kehotus pitää mieli helvetissä eikä joutua epätoivoon tekivät häneen syvän vaikutuksen. Muistan tapaamiseni hänen kanssaan luostarin pienen sataman luona. Hän pysäytti minut ja sanoi:

- Nyt minä olen nähnyt, että isä Siluan saavutti pyhien isien mitan. Hänen poismenonsa vakuutti minut siitä.

- Isä Trofim, rohkenin sanoa, - eikö muka puoli vuosisataa yhteistä elämää luostarissa saanut teitä vakuuttumaan siitä, vaan vasta poismeno?

- Minä olen aina rakastanut häntä ja iloitsin tavatessani hänet, mutta minusta vaikutti siltä, että hän puhui Jumalan kanssa liian suoraan, liian välittömästi. Minä totta puhuakseni pelkäsin hänen puolestaan.

- Miten hän sitten puhui, kun pelkäsitte hänen vuokseen?

- Vaikka hän puhuikin hyvin yksinkertaisesti, hän kuitenkin puhui jotenkin liian rohkeasti rukouksesta ja Jumalasta, aivan kuin hän olisi puhunut omasta isästään. Minä keskeytin hänet joskus ja sanoin: "Lopeta, isä!" Minusta tuntui, että hän oli kadottanut Jumalan pelon.

- Mitä hän vastasi, kun te keskeytitte hänet?

- Hän oli aina tasainen. Kun keskeytin hänet, hän vaikeni.

- Entä suuttuiko hän keskeytyksestä?

- Ei suinkaan! Hän oli lempeä ihminen, enkä muista, että hän olisi koskaan suuttunut.

- Isä Trofim, tehän tiedätte, että ylpeät ovat aina omapäisiä ja loukkaantuvat, jos heitä moititaan. Miten sitten ette kiinnittänyt tähän huomiota?

- Niin, Jumala kätki hänet minulta. Hänhän oli hyvin yksinkertainen. Vasta nyt ymmärrän oman virheeni.

- Entä mitä sanotte hänen muistiinpanoistaan?

- Minä jo sanoin teille, että hän saavutti pyhien isien mitan."

Arkkimandriitta Sofroni Saharov: Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen

Perhe-seminaari -luento (02.09.2018): "Pyhien opetuksia lasten kasvatuksesta"

Arkkimandriitta Savvas (Kerasiotis): "Pyhien opetuksia lasten kasvatuksesta" - luento seminaarissa sunnuntaina 2.9.2018.

Perhe-seminaari -luento (01.09.2018): "Uudet yhteiskunnalliset perhemallit haasteena Kirkon elämälle ja opetukselle"

Arkkimandriitta Savvas (Kerasiotis): "Uudet yhteiskunnalliset perhemallit haasteena Kirkon elämälle ja opetukselle" - luento seminaarissa lauantaina 1.9.2018.

Poimintoja viikonlopulta (31.8.-02.09.18)

Kukkia Panagialle.

Pappismunkki Nikon puhui lauantaina perheestä Kirkon elämän ydinsoluna ja sunnuntaina munkkielämästä maailmassa elävien valona. Hieromonk Nikon spoke about the family as the core cell of the life of the Church. His speech on Sunday was about the monastic life.

Pappismunkki Savvas Kerasiotis: 

Opetuspuhe "Häävaate" 

sunnuntaina 2.9. 

(sivustolta: Κύριος Ἰησοῦς Χριστός Kyrios Ihsous Hristos)

Hieromonk Savvas Agiorites' homily about the wedding garment. 

Heikki Alex Saulamo puhui aiheenaan "Seksuaalisuus ja rakkaus". Heikki Alex Saulamo's topic was "Sexuality and love".

Hänen puheestaan ovat seuraavat kaksi lainausta, joista ensimmäinen on
Tito Collianderin 
teoksesta 
Ihmisen ääni:

"Todellista, ”tosi” rakkautta on se, johon ei liity tarvetta koskettaa toisen ruumista, hyväillä, syleillä sitä. Kokemus sanoo, että muussa tapauksessa rakkaus on helposti vaarassa: ajallisuuden ja ruumiillisuuden vaatimuksesta heräävä halu nostaa päätään ja uhkaa vangita rakkauden, pakottaa sen suuntautumaan yksipuoliseen päämäärään.

Sukupuolihimo on rakastavalle menetys. Halu voi herätä jo käden koskettaessa ja pidellessä toisen kättä. Tämä kosketus saattaa eksyttää rakkauden ahtaaseen aitaukseen. Se harhautuu pysähtymään pelkän sukupuolisuuden, seksuaalielämän rajoihin. Ja siten alistumaan riippuvaiseksi ruumiin kykeneväisyydestä.

Rakkaus ei siedä vankeutta. Kaikki todellinen rakkaus on vapaata. Sidottu, pakonalainen rakkaus on mahdottomuus.

Jos sukupuolinen halu vangitsee rakkauden, se menettää ominaisluonteensa: muuttuu rakkaudesta sukupuolivietiksi ja samalla määrärajoissaan tavoitelluksi nautinnoksi.

Monillakaan ei ole käsitystä rakkaudesta. Sanaa käytetään liian usein väärin.

Loppujen lopuksi me emme tiedä juuri mitään todellisesta rakkaudesta, siitä jota apostoli Paavali kuvaa ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä. Kuinka "rakkaus ei etsi omaansa".

Ihmishakuinen rakkaus etsii auttamatta omaansa. Se pyrkii yhdessäoloon rakastetun kanssa. Kaikkein selvimmin tämä käy ilmi sukupuolivaltaisessa rakkaudessa ja siinä, josa rakkauden kohde halutaan omistaa.

Erikseen on rakkaus, joka kohdistuu tiettyyn naiseen, tiettyyn "omaan" lapseen, tiettyyn kansaan, maahan, tietyyn ideologiaan – tosin kaiken tämänkin voi ajatella mahtuvan rajoittamattoman rakkauden piiriin.

"Onneton rakkaus" on ilmiö, jota ei esiinny muualla kuin viettielämässä. Samoin mustasukkaisuus, omistushalun tuntomerkki. Aistillisuudesta irtautunut rakkaus tuottaa aina iloa, sitä mitä sanotaan ”onneksi” ja vapaudeksi.

Näin siksi, että se on avointa, mihinkään suuntaan karsinoimatonta. Se elää riippumattomana ulkoisista ehdoista ja toiveista, kuvitelmista, pettymyksen ja romahduksen pelosta. Sillä ei ole minkäänlaista tyydytyksen tai ”vastarakkauden” vaatimuksia. Läpikotaisin puhdistuneena ja vapautuneena sillä on vain yksi ominaisuus ja yksi tarve: rakastaminen."

* * *
Ja toinen 
Alexander Schmemannin teoksesta 
Of Water and the Spirit:

"On virhe ajatella, että pitäessään avioliiton ulkopuolista sukupuolielämää ”pahana”, Kirkko pitäisi sitä selkeästi ”hyvänä” avioliitossa, sillä sukupuolielämä, avioliitossa tai ei, kuuluu ”tähän maailmaan”, sikäli kuin se on himoa – maailmaan, jonka ”muoto on katoamassa” ja joka nykyisessä muodossaan ei tule perimään Taivasten Valtakuntaa. Ja koska sukupuolielämä on ilmausta ”tämän maailman” elämää muodostavasta ja määrittävästä ”lihan himosta, silmien pyyteestä ja elämänkorskasta”, se kuuluu lain, ei armon, alaisuuteen. Lain alaisuus ei tarkoita, että se olisi tuomittavaa, vaan sitä että sitä säädellään elämän kokonaisnäkemyksen valossa, alisteisena tälle näkemykselle, sisältyneenä sen rajoihin, siinä järjestyksessä, joka tässä maailmassa on ainoa suoja pimeitä ja järjettömiä itsetuhoisia voimia vastaan. Jos sukupuolielämä on ”kielletty” avioliiton ulkopuolella ja ”sallittu” sen sisällä, johtuu tämä siitä, että avioliitto – huolimatta omasta rappeutuneisuudestaan tässä langenneessa maailmassa – kuuluu korkeampaan elämännäkemykseen, jonka on mahdollista saavuttaa Jumalan Valtakunta, kun taas pelkkä ”luonnollisten” viettien ja yllykkeiden tyydyttäminen, niin luonnolliselta ja täyttymyksen tuottavalta kuin se voikaan vaikuttaa, ei kuulu tähän näkemykseen, vaan johtaa lopulta itsetuhoon ja siten paljastuu ”luonnon vastaiseksi”. Laki ei voi kirkastaa ja lunastaa, mutta se voi kuitenkin rajat antamalla ja tiettyä järjestystä ylläpitämällä viitata itsestään poispäin, langenneen luonnon ulkopuolelle, antamaan ihmiselle tietoisuuden korkeammasta elämännäkemyksestä ja saada hänet pyrkimään sitä kohden. Ja juuri tästä syystä Kirkko tuomitsee demonisina kaikki ”seksuaalista vapautumista” vaativat ideat ja trendit eri yhteyksissään. Jos sukupuolielämä – sen ymmärtäminen ja oikein arvostaminen – on ollut Kirkolle moraalisuuden varsinainen ”koetinkivi”, ei tämä johdu ”lihaa” koskevasta patologisesta ja syyllisyydentuntoisuudesta pakkomielteestä, kuten monet näinä aikoina tuntuvat ajattelevan. Itse asiassa tämä sairaalloinen ja pakkomielteen omainen tylsistyneisyys on tullut yhä enenevässä määrin tavaramerkiksi ”seksuaaliselle vapautumiselle” eli kaikille yrityksille tehdä seksistä – ja vain seksistä – koko ihmiselämän ja rakkauden ainoa sisältö. Päinvastoin, koska Kirkko tietää ihmisen todellisen olemuksen ja kutsumuksen, Kirkko tietää myös, että moinen vapautuminen johtaa ihmisen täydelliseen orjuuteen ja itsetuhoon.

Kirkon silmissä se mitä ihmisten ”ruumiillisina olentoina ja maailmassa asuvina” on mahdollista tehdä ja mitä heidän tuleekin tehdä on hyväksyä – nöyrästi ja kuuliaisesti – Jumalan ilmaisema laki, joka vapauttaa, ainakin jossain määrin, hänet seksuaalisuuden pimeästä ja järjettömästä hirmuvallasta – laki, joka tekee sukupuolielämästä rakkauden palvelijan, vaikkakin kahtiajakoisen, eikä sen herraa ja koko sisältöä. Laki ei ”pyhitä” sukupuolielämää, eikä liioin ”kiroa” sitä. Mutta paljastamalla ihmiselle totuuden sukupuolielämästä, sen traagisesta ja väistämättömästä kaksijakoisuudesta, Kirkko auttaa ihmistä säilyttämään näyn omasta todellisesta olemuksestaan ja taistelemaan sen eheyden puolesta, toisin sanoen etsimään armoa." (Tekstin suomentanut VTM Ville Nygren).

Seminaarivieraita "Eulogeite!"-kahvilassa. Seminary guests in the coffee shop "Eulogeite!".

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE

& 

KUNNIA JUMALALLE!

ps. seminaarissa videoidut luennot julkaistaan näillä sivuilla piakkoin. Ensimmäisen voi katsoa jo täältä ja toisen täältä. (The videos of the seminary will be published as soon as possible. The first one can be viewed from here and the second from here).

Perhe-seminaari - luento (31.08.2018): "Perhe Kreikassa"

Arkkimandriitta Savvas (Kerasiotis): "Perhe Kreikassa"