"Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat..."

 

"Oli hirvittävä kuivuus, eikä ollut satanut vettä kuukausiin. Ja tuon alueen köyhille ihmisille sateettomuus merkitsee sitä, että sadot vaarantuvat. Ja tämä kyseinen kuivuus oli niin paha, että kotieläimiä kirjaimellisesti kuoli, sillä ihmisillä ei ollut yhtään vettä, jota antaa eläimilleen.

Luostarini johtaja pyysi minua ottamaan luostarimme ikonin, luostarin merkittävimmän Jumalanäidin ikonin. Aloitimme kierroksen luostarin ympärillä olevissa kylissä ja rukoilimme kyläläisten kanssa, että Jumala lähettäisi sateen meille. Menimme kävellen kylästä kylään, pysähdyimme kylien paikallisissa kirkoissa ja toimitimme niissä anomuskanonin, akatistoksen tai esirukouksia Jumalanäidille.

Teimme tätä useissa kylissä. Sitten tuli eteen eräs tietty kylä. Muistan menneeni tuohon kylään kuten kaikkiin muihinkin kyliin sitä ennen. Edellämme oli jono ihmisiä, ja me kävelimme kohti kirkkoa. Ja kaikilla kyläläisillä oli mukanaan vesiämpärit. Ämpärit olivat puolillaan vettä, niissä oli viimeiset pisarat vettä, jota heillä oli kodeissaan. Ja he odottivat Jumalanäidin ikonin lähestyvän omaa kotiporttiaan, omia raja-aitojaan. Ja kun kävelimme heidän ohitseen, kantaen Jumalanäidin ikonia, he kaatoivat viimeiset pisarat vettä tomuun – he heittivät vedet ämpäreistä. He antoivat itsensä täysin Jumalanäidille ja Kristukselle!

Ja minä muistan olleeni niin heikko omassa uskossani, että minä tuomitsin nämä yksinkertaiset ihmiset, joiden sydän paloi todellisesta uskosta toisin kuin se kuollut, järkeistetty usko, joka minulla oli sydämessäni. Minä muistan ajatelleeni: ”Miksi? Miksi teette noin? Miksi teette noin... sen sijaan että hyödyntäisitte mahdollisimman hyvin sen pienen mitä teillä on... ja odotatte Jumalan armoa sen jälkeen?!”

Mutta heidän uskonsa ei toiminut niin. Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat... sen he täysin luovuttivat Jumalalle.

Ja me kävelimme pieneen kirkkoon. Se oli sellainen hautausmaakirkko, jonka ympärillä oli kylän hautausmaa. Ja me asetimme ikonin kauniille rakennelmalle, jonka he olivat tehneet kunnioittaakseen Jumalanäidin läsnäoloa. Ja aloimme rukoilla samoja rukouksia, joita olimme rukoilleet jokaisessa kylässä, jossa olimme käyneet sitä ennen. Heti kun aloitimme rukouksen, pilvet ilmestyivät taivaalle tyhjästä. Ja ensimmäisen kerran kuukausiin alkoi sataa.

Näin tämän omilla silmilläni. Olin läsnä tuossa tapahtumassa. Minä olen se pappi, joka kantoi tuota ikonia. Minä olen se pappi, joka lausui samat rukoukset kuukausien ajan kaikissa noissa kylissä ennen tuota nimenomaista kylää. Minä olen se, joka tuomitsin näiden ihmisten uskon.

Ja minä todistan teille tänä päivänä: en kyennyt päättämään tuota rukousta, koska en kyennyt hillitsemään kyyneleitäni. Ne olivat ilon, ihmetyksen ja katumuksen kyyneleitä – kaikkia samanaikaisesti."

 

 

- romanialainen pappismunkki Serafim

puheessaan "Kuinka puhua kärsivälle ihmisille"

"Vitriini voi antaa väärän kuvan."

 

"Kerran eräs ihminen oli hankkinut everstin arvoisen puvun. Ja eräs toinen oli tavallinen sotamies ja kysyi tältä everstiltä, missä hän oli palvellut. Hän vastasi: "Siellä-ja-siellä." Tuo sotamies oli palvellut kyseisessä joukko-osastossa ja silloin hän tajusi, ettei toinen puhu totta.

 - - -

Monta kertaa näyteikkuna, vitriini voi antaa väärän kuvan. Näet ulkokuoren, muttet tiedä, mitä on sisällä. Kunpa ihmisen sisäpuoli ja ulkopuoli olisivat samanlaisia. Vaatii kuitenkin jonkin verran aikaa, että niin tapahtuu. Tärkeämpää on kuitenkin se, että pyrimme olemaan rehellisiä."

- Vanhus Efraim, 

Pyhän apostoli Andreaan ja pyhän Antonios Suuren skiitta, 

Athosvuori

"Kyyneleitä minulla ei ole..."

 

"Mainitsen erään esimerkin – tietysti anonyymina. Eräässä munkkiluostarin kokoontumisessa oli puhuttu paljon teologisista asioista. Sen jälkeen eräs hyveellinen ihminen, josta myöhemmin tuli myös piispa, sanoi julkisesti, ikäänkuin kaikille tunnustaen. Hän totesi näin: ”Isät ja veljet, kuten näette minulla on päällä tämä musta viitta, joka muistuttaa minun sisäisestä kelvottomuudestani. Todellisuudessa kyyneleitä minulla ei ole, ei nöyryyttä, ei katumusta... ja siitä huolimatta kaikki haluavat piispaksi.”

Tämä isän tunnustus liikutti syvästi muita ja järisytti heitä aivan maanjäristyksen tavoin. Koska tämä on se syy, minkä tähden olemme pukeneet päällemme mustan viitan. Meidän täytyy elää Kristuksen elämää todeksi omassa ruumiissamme. Meidän täytyy laittaa valjaisiin oma ruumiimme, meidän täytyy kesyttää se ja tosiaan elää Kristuksen elämää. Tätä Kristuksen elämäntyyliä noudattivat tarkasti kaksitoista pyhää apostolia – erityisesti pyhä Johannes Teologi ja pyhä apostoli Paavali ja sen jälkeen heidän seuraajansa aina näihin viime päiviin, meidän aikaamme asti."

 

- Arkkimandriitta Efraim, Pyhän Andreaan skiitta, Athosvuori 

 

 

ORTODOKSINEN KIRKKO JA MAAILMA -keskusteluillat Panagiassa

 

Athos-Säätiön Panagiassa on mahdollisuus tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan teemoista, jotka liittyvät Ortodoksisen kirkon elämään nykymaailmassa. Kokoontumisten lähtökohta ja tarkoitus on avata positiivisesti sitä, miten Kirkko on elänyt ja opettanut, mikä on sen isien henki ja miten se on aikamme pyhissä näkynyt ja toteutunut suhteessa tämän ajan ilmiöihin maailmassa. Tältä pohjalta luomme katsauksia ja tarvittavaa kritiikkiä aikamme ilmiöihin. Kaikki ovat tervetulleita, joita kiinnostaa Ortodoksisen kirkon eetos ja sen hengessä eläminen. Syyskaudella kokoontumisia on kolme.

-------------
AIKA JA PAIKKA

Paikka: Athos-Säätiön Panagia-keskus, Ilosanoman kappelin vieressä oleva kahvittelutila.
Päivät syyskaudella: 18.10., 15.11., 13.12. (kaikki ovat sunnuntaipäiviä)
Aika: Noin 17.30 (sunnuntain ehtoopalvelus alkaa klo 17 ja kestää noin puoli tuntia).
-----------------------------------------------------
MOTTO

Kokoontumisten motoksi olemme valinneet Studionin luostarissa kilvoitelleen munkki Joosef Vryennioksen (1350-1431) lausahduksen oman aikansa vaikeassa kirkollisessa ilmapiirissä:

Emme kiellä sinua, ystävä Ortodoksia;
emme väärennä isiltä saamaamme kunniaperintöäsi.
Sillä sinussa me synnyimme, sinulle elämme ja sinussa kuolemme.
Ja jos aika vaatii, me annamme henkemmekin tuhannesti sinun puolestasi.

----------------------------------------------
TEEMAT

18.10. Kirkko maailmassa vai maailma Kirkossa?

15.11. "Maailman elämän edestä" - asiakirja

13.12. Korona

"Et rakasta mitään. Miksi?"

Jaakob painii enkelin kanssa, yksityiskohta ikonimaalari Margit Pajun ikonista.

"Minä näin sinut, nuori mies, kadulla. Olet hyvin raaka. Olet vihamielinen. Et rakasta mitään. Miksi? Kuka sinut on opettanut vihaamaan? Kuka kieltäytyi opettamasta sinulle, kuinka rakastaa? Minä näin isäsi ja äitisi olevan häpeissään sinun tähtesi. Olet kuin eläin häkissä. Kenellä on oikeus laittaa sinut vankilaan, kenellä on oikeus rangaista sinua, jos kukaan ei opettanut sinulle, mikä on hyveen merkitys, mikä on uskon merkitys, mikä on hyvyyden merkitys, mikä on paholainen, ja Kuka on Jumala?

Yhteiskunnalla, joka ei kykene opettamaan sinulle molempia puolia - hyvyyttä ja pahuutta, valoa ja pimeyttä - ei ole mitään oikeutta sinun ruumiiseesi, sillä he eivät antaneet sinulle mahdollisuutta valita. Sinä et ole vastuussa. Vain jos tiedät molemmat puolet asioista ja teet valintasi vapaasti, silloin olet vastuussa.

Nyt Jeesus Kristus kutsuu sinua ja kertoo sinulle, mitä tarkoittaa olla hyvä, mitä sielu tarkoittaa, mitä rakkaus tarkoittaa. Ei seksuaalinen rakkaus, ei hekumallinen rakkaus, vaan todellinen rakkaus, kristillinen rakkaus."

 - isä Gheorghe Calciu

 

 

 

 

Kommunistihallinto piti romanialaista isä Gheorghe Calciu-Dumitreasaa (1925-2006) vangittuna yhteensä 21 vuoden ajan. Lyhyesti hänen elämästään englanniksi Pemptousia-sivustolla. 

Portti Panagiaan

 

 

 

Athos-Säätiön Luostarikeskus Panagia sai 7.10.2020 uuden portin. Portti tilattiin jo viime vuonna ja valmistui lopulta monenlaisten vaiheiden jälkeen kesän lopulla. Asentamisen valmistelutyöt aloitettiin syyskuussa: asvaltin leikkaus, tien läpi ulottuvan kaivanteen teko ja pohjustus, lähes neljän tonnin painoisen valmisbetonilaatan asennus ja päätyanturoiden valaminen kaivanteeseen.

Portti on kaksilehtinen, ajoleveydeltään viisi metriä. Alkuvaiheessa se avataan ja suljetaan ilman koneistusta.

Portin viimeistely siirtyy ensi kevääseen, kun tien reuna-alueelle sijoittuva betonivalu on kuivunut riittävästi. Portin molemmille puolille tulee vielä korkeahko tiilimuurattu pylväs ja sen ulkolaitaan syvennys. Syvennyksiin sijoitetaan noin 80 cm:n korkuiset arkkienkelien Mikaelin ja Gabrielin ikonit. Samassa yhteydessä myös portin koristeosan kreikankieliset kirjaimet IC ja XC (alku- ja loppuosa nimestä Jeesus Kristus) maalataan kultavärillä.

Ohessa olevat kuvat ovat työn eri vaiheista. Kiitämme kaikkia, jotka lahjoituksineen ja työpanoksineen tekivät portin saamisen mahdolliseksi!

 

 

 

"Herra, anna minulle hyviä ajatuksia."

 

Minulla oli unohtumaton tapaaminen pappismunkki Pimenin kanssa. Hän palveli Aleiskissa* sen jälkeen kun oli viettänyt useita vuosia karkoituksessa Kolymassa*. Minä kuulin hänestä joulukuussa 1965 eräältä naiselta, jonka tapasin Barnaulissa. Nainen oli Klaudia Ustjuzhaninan kodissa, jonne olin saapunut kuullakseni Klaudian ihmeellisestä parantumisesta.

Nainen ryntäsi kursailematta sisään, risti itsensä ja jakoi ilonsa välittömästi: "Klavoskha! Minkälaisen batjushkan tapasinkaan! Hän vapautti minut kahdesta synnistä..."

Kysyin naiselta tuon papin osoitetta ja menin heti tapaamaan isä Pimeniä Aleiskiin. En vielä tuolloin ollut itse pappi, lauloin vain Togurin kylän kirkkokuorossa.

Aleiskin juna-aseman lipunmyyjältä kysyin, milloin paluujuna Barnauliin lähtisi. Lähtöön oli kolme tuntia. "No, kunnia Jumalalle! Minulla on tarpeeksi aikaa," ajattelin.

Saavuin pappismunkki Pimenin asunnolle. Batjushkan keljapalvelija, iäkäs nunna Maria Jakolevna, tuli ulos.

"Batjushka, teille on saapunut vieras."

"Tiedän, matushka. Minä tiedän," hän vastasi.

Ulos astui laiha, noin 50-vuotias pappi, jolla oli puoliksi harmaantunut parta. Hän tuli luokseni, otti takkini ja tarttui minua olkapäästä.

"Menkäämme. Toimitamme vedenpyhityksen. Pian tänne saapuu eräs äiti. Hänellä on Anatoli-niminen poika, joka on juuri viettänyt kaksi kuukautta sairaalassa sen jälkeen kun pääsi armeijasta. Sairaala ei kuitenkaan auttanut häntä lainkaan. Hän tarvitsee pyhitettyä vettä."

Batjushka valmisti kaiken palvelusta varten. Hän kaatoi pyhitettävän veden pöydällä olevaan astiaan, otti esille palveluskirjan, vihmimen ja tuohuksia, puki ylleen epitrakiilin ja laittoi ristin kaulaansa ja seisoi sitten odottamassa. Ajattelin, että tämä kaikki oli varmastikin sovittu ennalta sen naisen kanssa, jota odotimme. Lopulta nainen saapui.

"Batjushka! Voinko pyytää teiltä jotakin?"

"Tulkaapas, tulkaapas, äitiseni. Riisukaa takkinne ja tuokaa vesiastianne tänne."

Vesi oli jo kaadettu, ja kaikki oli valmista.

"Siunattu olkoon meidän Jumalamme...". Batjushka aloitti palveluksen. Minä avustin laulamisessa. Päätimme vedenpyhityspalveluksen. Isä Pimen joi hieman pyhitettyä vettä, antoi sitä minulle ja täytti naisen vesiastian.

"Batjushka, milloin minun pitää tulla uudelleen?"

"Ei koskaan! Poikasi on hengellisesti sairas, mutta hän voi jo vähän paremmin. Anna hänelle lusikallinen tai puoli kuppia pyhitettyä vettä tyhjään vatsaan ja anna hänelle rukouksia luettavaksi ja niin hän parantuu. Hän tulee tekemään töitä ja saa hyvän työpaikan. Sinä tulet olemaan ylpeä hänestä."

"Kyllä, hän on hyvä poika. Jumala teidät pelastakoon!" nainen kumarsi hänelle.

Isä Pimen meni huoneeseensa laittamaan palveluskirjan pois.

Se oli pieni makuuhuone, ja hän rukoili siellä öisin. Se oli kuin hänen pieni keljansa.

Minä menin naisen perään. Kysyin häneltä: "Oletteko tavanneet Batjushkan aiemmin?"

"En! En koskaan ennen! Tämä on ensimmäinen kerta, kun tulin." Ymmärsin heti, mistä oli kyse: minulle oli kerrottu totuus: pappismunkki Pimenillä oli selvänäköisyyden armolahja. Kiiruhdin pois naisen luota ja ajattelin: "Nyt batjushka huomaa minut, ja siitä tulee kiusallinen tilanne, koska olen ollut niin utelias." Batjushka tuli suoraan luokseni ja sanoi: "No, nyt tiedät."

Minä punastuin aina jalkapohjiani myöten. Mistä hän tiesi, että olin ollut utelias tuon naisen suhteen?

"No, ei se mitään. Mekäämme," batjushka sanoi.

Astuimme sisään päähuoneeseen, jossa palvelus oli toimitettu.

"Batjushka, päivällinen on valmis," sanoi matushka Maria Jakovlevna.

"Kutsu vieras!"

Me rukoilimme ja asetuimme pöydän ääreen. En halunnut syödä, sillä olin juuri vähän aikaa sitten jo nauttinut päivällisen, mutta me söimme kuitenkin hieman keittoa, ja minä todella pidin sen mausta. Se oli niin herkullista! Aloin syödä nopeasti - kuin sotilas - ja ajattelin itsekseni: "Kuinka maukasta keittoa!"

Batjushka kuiskasi korvaani: "Maria Jakovlevnan valmistama ruoka on niin herkullista, koska hän on nunna: hän lukee kaikki luostarisäännön mukaiset palvelukset ja tekee kaiken rukoillen. Hän sytyttää lampukan ja ottaa siitä tulen hellaan. Kuoriessaan perunoita hän huokaa: "Herra, siunaa!" Hän siunaa kaiken ristinmerkillä: kerääpä hän ohraa tai kaalia tai nostaapa porkkanoita tai punajuuria - kaikki ristinmerkillä, kaikki rukouksella. Hän ei voi elää ilman rukousta. Sen vuoksi keitto on niin maukasta."

Minä vain katselin häntä ja ajattelin: "Millaisen elämän hän on elänyt, että hän kykenee tuntemaan ajatukseni?" Heti hän vastasi: "Syödään nyt. Sitten kerron sinulle, kuinka olen elänyt."

Hyvä Luoja, jäin jälleen kiinni! Sitten ymmärsin: hänellä todella on selvänäkemisen armolahja. Hän näkee lävitseni. Hän tietää ajatukseni. Millainen hengellinen voima siihen tarvitaankaan! Sitten pyysin mielessäni: "Herra, anna minulle hyviä ajatuksia." Ja koko tämän ajan lusikoin keittoa.

"Niin sitä pitää. Pyydä Herraa antamaan sinulle hyviä ajatuksia."

Hyvä Jumala, minä pelästyin! Oli hermostuttavaa vain katsoakin batjushkaa. Siirryin seuraavaan ruokalajiin - tattaripuuroon - ja hotkin sitä, enkä katsonut ylös ja ajattelin ainoastaan: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua, syntistä." Ja kuulin korvani juuresta: "Sillälailla, lausu aina Jeesuksen rukousta. Munkit eivät höpöttele mistään; he vain lausuvat Jeesuksen rukousta. Sinunkin tulisi tehdä niin. Sillä tapaa vihollinen ei ryömi sieluusi, sillä Jumala toimii siellä Pyhän Hengen kautta."

Hyvä Jumala! En voinut kestää sitä enää. Punastuin niin paljon, että nenänikin oli punainen. Lausuin vain mielessäni nopeasti Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus..." En tiedä, kuinka sain puuroni syötyä. Ja samoin oli teen kohdalla. Olin jo lopettanut syömisen, mutta batjushka söi vielä. Minä olin syönyt kuin sotilas, hän söi kuin siviili. Istuin paikallani, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Lopulta päätimme aterian ja lausuimme kiitosrukouksen Herralle. Minä kumarsin luostariasukkaille, isäntäväelleni, ja sanoin: "Herra teidät pelastakoon ja antakoon terveyttä!"

"Menkäämme päähuoneeseen," batjushka sanoi minulle. "Siellä voimme keskustella."

Hän meni sisälle ensimmäisenä, ja minä seurasin häntä. Kun olimme huoneessa, näin seinällä kellon. Vilkaisin sitä ja ajattelin: "Kuinka paljon minulla on aikaa ennenkuin juna lähtee?" Silloin isä Pimen - katsomatta minua - sanoi minulle: "Kaksi tuntia ennen junan lähtöön. Meillä on aikaa. Me voimme hieman keskustella."

Minä jähmetyin. En kyennyt liikkumaan paikaltani. Hän istui lähelläni, selkä minuun päin ja silti hän tiesi ajatukseni!

"Miksi et istu alas? Istuuduhan!"

Mutta minä en kyennyt istuutumaan. Minua hävetti. Puhun totta. Ajattelin: "Kuinka voin istua? Olen niin suuri syntinen."

Hän sanoi: "Hm, no, mitä sinä pelkäät? Ketä sinä pelkäät? En ole sinun vihollisesi. Mutta on hyvä, että pelkäät. Sinä kunnioitat Jumalaa."

Istuuduin alas ja pelkäsin. Pahat ajatukset saattaisivat yllättäen, kutsumatta tulla.

"Istu alas. Ei ole mitään ongelmaa. Älä pelkää. Minun seurassani ei ole tilaa kiusauksille."

Ja hän alkoi kertoa minulle, kuinka oli elänyt elämänsä...

Teoksesta On Earth We are Just Learning how to Live.

 

ALEISK (wikipedia), kaupunki Altain aluepiirissä, Venäjällä.

KOLYMA (wikipedia)-joen yläjuoksulla oleva gulag.

Katumus ja Synnintunnustus

Pyhän Maria Egyptiläisen luola, Pyhä Maa.

 

 

Jos joku katuu syntejä, joita on tehnyt, mutta kuolee ilman että ehtii osallistua synnintunnukseen... hän pelastuu. 

Mutta jos joku osallistuu rippiin, mutta kuolee katumatta... hän ei pelastu.

Tämä on kauhistuttava asia!

Molempia kuitenkin tarvitaan. Sekä katumusta että synnintunnustusta.

Muistakaa pyhää Maria Egyptiläistä. Pyhä Maria eli 47 vuotta erämaassa ja katui täydellisesti. Tuona aikana hän ei tehnyt mitään syntiä. Hän ylsi jumaloitumisen ja pyhyyden huipulle ja tuli Jumalan opettamaksi. Hän ylsi korkeaan ikään. Siitä huolimatta hän pyysi Kristukselta armoa, että saisi osallistua katumuksen sakramenttiin. 

Hän odotti 47 vuotta ja aivan elämänsä lopussa pääsi osalliseksi tästä toiveestaan. Niinpä pyhä abba Sosimas tuli paikalle, ja hänen edessään pyhä Maria tunnusti syntinsä, vaikka pyhä Maria oli tätä pyhää Sosimasta suurempi pyhä. Pyhä Sosimas luki synninpäästörukouksen ja seuraavana vuonna pyhä Maria sai myös pyhän Ehtoollisen ja sinä samana päivänä, kun hän oli osallistunut Ehtoolliseen, hän kuoli ja pääsi Paratiisiin.

Kuka ihminen sitten onkin, kuinka täydellinen katumus hänellä onkaan, jos synnintunnustus puuttuu... on epävarmaa, mikä on hänen kohtalonsa.

 - Arkkimandriitta Efraim, Pyhien Andreaan ja Antonioksen skiitta,

Athosvuori