"Olkaa hiljaa! Olkaa hiljaa ja rauhoittukaa makaavan edessä! Rauhoittukaa, jättäkää hälinä ja katsokaa suurta salaisuutta."

 

 

Elämän ja kuoleman Herra

 

"Ystävät, saattakaa kuolleita ja kiiruhtakaa haudalle. Katselkaa siellä tarkasti, valmistakaa sijanne: siellä hajoaa nuoruus, kaikki ikä siellä kuihtuu; siellä on tomua, tuhkaa ja matoja; siellä on hiljaista eikä kukaan lausu: Halleluja!

Katso, näemme hänet, joka makaa, mutta ei enää ole kanssamme. Katso, kielikin on vaiennut. Katso, huuletkin ovat hiljaa. Voikaa hyvin, ystävät, lapset! Pelastautukaa, veljet! Pelastautukaa, tuttavat! Minä käyn tietäni, mutta muistelkaa minua laulaen: Halleluja! 

Ei ole sieltä kukaan palannut elämään kertoakseen, kuinka he siellä elävät, entiset veljemme ja jälkeläisemme, jotka ehättivät edeltämme Herran tykö. Sentähden me usein kyselemmekin: Näemmeköhän siellä toisiamme? Näemmeköhän siellä veljiämme? Lausutaankohan siellä yhdessä: Halleluja?

Muistutan teitä, veljeni, lapseni ja ystäväni, Herran edessä: Älkää unohtako minua, kun rukoilette! Sitä minä pyydän, anon ja rukoilen. Muistakaa se, muistelkaa minua ja valittakaa öin ja päivin. Niinkuin Job sanoi ystävilleen, sanon minäkin teille: Istukaa taaskin ja lausukaa: Halleluja!"

 

"Käymme iankaikkista tietä ainoan iankaikkisen Jumalan tykö ja joudumme Hänen eteensä tuomion alaisten tavoin, kasvot alas painettuina. Missä on silloin kauneus? Missä rahat? Missä on silloin tämän elämän kunnia? Siellä ei mikään sellainen meitä auta, vaan vain se, että usein lausuimme: Halleluja!"

 

"Ihminen, jos olit ihmiselle armollinen, niin Hänkin armahtaa sinua siellä. Jos olit sääliväinen orvolle, on Hänkin sinua säälivä. Jos pelastit jonkun hädästä, niin Hänkin pelastaa sinut hädästä. jos eläessäsi vaatetit alastoman, niin Hänkin vaatetta sinut siellä veisulla: Halleluja!

Kauhea on se tie, jota käyn, vaikka en ole koskaan sitä kulkenut. Tuntematon on se maa, eikä siellä kukaan tunne minua. Peljättävä on nähdä lähtijöitä, mutta vielä peljättävämpää on nähdä Hänet, joka on minut kutsunut ja joka on elämän ja kuoleman Herra. Tullessaan Hän kutsuu meitä lausumaan: Halleluja!"

"Sytymme tuleen vain kuullessammekin, että siellä on iankaikkinen valkeus. Siellä on elämämme lähde, siellä myös iankaikkinen nautinto. Siellä on paratiisi, jossa kaikki vanhurskasten sielut iloitsevat. Käykäämme sinne Kristuksessa mekin, että saisimme huutaa näin Jumalalle: Halleluja!"

 

Katkelmia Anastasios I:n kirjoittamasta hautauskontakista, 

suom. isä Johannes Seppälä (Aamun Koitto 14. lokakuuta 1986)

Viidakossa

Pappismunkki Joosefin akvarellityö "Tuohusten liekit"

 

 

Kyproksen Lemesoksen metropoliitta Athanasios kertoo 

Arizonan pyhän Antonios Suuren luostarin 

Vanhus Efraim Filotheoslaisesta:

 

"Kun menin Arizonaan, Vanhus Efraim sanoi minulle: "Haluan kertoa sinulle, mitä koin kun tulin Amerikkaan." 

Silloin kysyin häneltä: "Vanhus, miten teidän, Pyhältä Vuorelta saapuneen hesykastisen ihmisen, joka olitte ilman maailmallista tietoa (hänhän eli erakkolassa 18-vuotiaasta asti), onnistui elää täällä Amerikassa - tämän paikan erikoisuuksien keskellä?" 

Ja hän kertoi minulle: "Todellakin kohtasin monia kiusauksia, monia vaaroja. He halusivat tappaa minut. He yrittivät tuhota minut... fyysisesti ja hengellisesti. Monia vaaroja, monia kiusauksia ja monia suruja ja monia ongelmia. Monesti pohdin itsekseni: "Teinkö hyvin, kun tulin tänne?" Ja: "Mitä minä, yksinkertainen ja nöyrä munkki, voin tehdä mantereella, jossa on niin paljon ongelmia, niin paljon vaikeuksia, niin paljon omituisuuksia?"

Ja niin hän tuskaisena rukoillessaan näki itsensä viidakossa, kaikkien viidakon erikoisuuksien keskellä. Ja se oli täynnä villipetoja! Ja hän oli viidakossa ja hänellä oli pieni lapsi käsivarsillaan, ja villipedot seurasivat häntä yrittäen villisti repiä hänen ruumiinsa palasiksi. Ja hän juoksi, juoksi, juoksi... viidakossa, villipedot kannoillaan. Mutta sitten hän ymmärsi, että pedot halusivatkin repiä pienen lapsen palasiksi, tuon lapsen jota hän piteli sylissään. Joten juostessaan hän oli suuressa tuskassa ja peloissaan! Hän saavutti vaikean ja hyvin kapeareunaisen polun ja se oli ainoa, jonka kautta hän saattoi päästä ulos. Ja villipedot hyökkäsivät oikealta ja vasemmalta puolelta, halusivat repiä hänet ja pienen lapsen kappaleiksi. 

Yrittäessään päästä pois tuolta kapealta polulta, suuri lohikäärme, käärme, tuli hänen eteensä. Se aikoi nielaista hänet! Kun hän näki, ettei hänellä ollut mitään pakomahdollisuutta, ja lohikäärme aikoi repiä hänet kappaleiksi, hän huusi: "JUMALANÄITINI!" Kun hän oli kutsunut Jumalanäitiä, hän kuuli Jumalansynnyttäjän äänen, joka sanoi: "Mikael!" Ja näiden sanojen myötä pyhä ylienkeli Mikael ilmestyi hänen eteensä, taisteli tuon lohikäärmeen kanssa, löi sitä lujaa, ja se katosi, ja rauha lasketui kaikkialle. 

Kun rauha palasi, Vanhus kysyi tuskissaan: "Mitä tämä näky tarkoittaa?" Ja hän rukoili Jumalaa: "Oi Jumalani, mitä tämä näky tarkoittaa? Tämä pelottava ja käsittämätön näky... Tämä häiritsevä näky..."

Ja Jumala vastasi hänelle: "Tämä tulee olemaan sinun elämäsi. Täynnä vainoja, surua ja vaaroja. ruumiillisia ja hengellisiä vaaroja!"

Ja Vanhus kysyi: "Entäpä mikä on se lapsi? Mitä se tarkoittaa?"

Ja Jumala vastasi: "Lapsi on sinun sielusi. Sinun täytyy pelastaa sielusi huolimatta siitä kuinka monia vastuksia kohtaat."

Ja Vanhus palasi itseensä ja hän ymmärsi, että tämä oli hänen tehtävänsä." 

  

 

 

- katkelma metropoliitta Athanasioksen puheesta 

"Vanhus Efraim Filotheoslaisen näky"

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää Paratiisia, sisar Kristoduli!

 

(Aamun Koitossa ilmestyneitä nunna Kristodulin Kreikassa kirjoittamia "Igumenian pöytäpuheita")

Laulu Panagialle