Kaksi lyhyttä dokumenttia Athosvuorelta

 

 

 

 

 

Peili

 

 

Kerran eräs puutarhuri käveli puutarhan läpi ja löysi sieltä peilin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki peilin! Hän oli kartanon puutarhuri, ja talon rouvalla oli peili, jonka tämä oli kävelyretkellään kadottanut puutarhaan. Ja niin puutarhuri siis löysi tuon peilin.

"Mikä tämä on? Mikä tämä on?" Puutarhuri katsoo peiliin. Ja sitten hän alkaa nauraa: "Oi, sehän on... minun isäni!"

Sitten hän ottaa peilin itselleen, jotta voisi katsella siitä isäänsä. Hän piilottaa peilin tyynynsä alle.

Sitten hänen vaimonsa - kuten kuka tahansa vaimo - ymmärtää, että hänen miehensä piilottelee jotain häneltä; että jotain epäilyttävää on meneillään. Kun puutarhuri sitten lähtee kotoa, hänen vaimonsa löytää peilin ja katsoo siihen. Ja hän alkaa... itkeä! "Hän on pettänyt minua jonkun naisen kanssa!"

Ja sitten... on eräs pappi - vanha pappi harmaantuneissa hapsissaan. Hän on vanhus, sellainen joka lohduttaa, sovittaa ihmiset toistensa kanssa, ymmärtää ihmisiä ja puhuu heidän kanssaan. Joten vaimo menee heti tämän hengellisen isänsä luo ja huudahtaa: "Isä! Kauheaa! Kauheaa!" Ja taas hän alkaa itkeä.

Vanhus vastaa: "Mikä hätänä?!"

Vaimo vastaa: "Mieheni pettää minua! Hän pettää minua!"

Vanhus toteaa: "Älä sano tuollaisia asioita. Minä tunnen hänet hyvin - hän ei ole sellainen. Älä sano tuollaisia asioita."

Vaimo: "Hyvä on! Jos et usko minua, katso itse!"

Ja vanhus katsahtaa peiliin. Ja hän alkaa nauraa! Hän sanoo: "Rakas hengellinen tyttäreni, etkö sinä näe? Sehän on pyhä Nikolaos!"

 

 

 

 

 

 LÄHDE

 

"Yllyttikö sinua joku? Pakottiko sinua joku?"

 

 

"Seuraava kysymys (munkiksi tai nunnaksi vihkimyksessä) on: "Yllyttikö sinua joku? Pakottiko sinua joku? Tuntuiko sinusta, ettei sinulla ollut muuta mahdollisuutta?"

Jos hän (so. vihittävä) ei voi vastata: "Ei, omasta vapaasta tahdostani, pyhä isä", niin silloin ei tule vihkimystä - ei tule munkkia tai nunnaa. Kyse on perustavanlaatuisesta vapaudesta, perustavanlaatuisesta vastuusta ja valinnasta. Tämä on aivan luostarielämän perusta - ja jokaisen hengellisen teon perusta. Jos se ei perustu vapaalle valinnalleni, silloin se saattaa olla psykologista, se saattaa olla sosiaalista, se saattaa olla kohteliasta... se saattaa olla mitä tahansa... mutta se ei ole hengellinen teko.

Joten astumme siis perustavanlaatuisen, täydellisen hengellisen vapauden ilmapiiriin.

(...)

Kukaan ei voi mennä luostariin, jos ei päätä niin tehdä. Ihminen haluaa tehdä niin. Ei ikinä ole mikään pakko mennä luostariin - ei edes vierailuille, saati sitten asumaan ja munkiksi tai nunnaksi. Joten on kyse täydellisestä vapaudesta. Se on vastakohta kaikille syntiinlankeemusta seuranneille, pakollisille ihmiselämän välttämättömyyksille.

Me synnymme rakkaudesta, mutta emme omasta valinnastamme. Jumala valitsee, meidän vanhempamme tekevät jotakin ja he valitsevat - ainoastaan lapselta ei kysytä mitään. "Haluatko syntyä? Keille? Missä? Milloin? Mitä?" Joten tietyllä tapaa on kyse rakkaudesta mutta ei vapaudesta.

Mutta luostarielämässä ja Kristuksessa me valitsemme hengellisen isämme, me valitsemme syntymän, päätämme syntyä, haluamme syntyä ja me pyydämme sitä ja me saamme sen lahjana - jälleen kerran rakkauden lahjana, mutta tällä kertaa ilman kompromisseja ja verukkeita."

 

- Igumenia Aemiliane, Pyhän Ninan luostari, lähde 

- Kuva: Pyhän Andreaan skiitan papa-Josifin maalama Kristuksen ikoni