"Kristus kärsi... minun kärsimystäni."

Äärimmäinen Nöyryys, kuva: Athos-säätiö

 Isä Arsenie Papacioc, pidätyskuva vuodelta 1958 (kuva: adevarul.ro)

 

Isä Arsenie, vankilasta vapauduttuaan vuonna 1964 (kuva: marturisitorii.ro)

Romanialainen pappismunkki Arsenie Papacioc (1914-2011) kuvasi myöhemmin eräälle hengelliselle tyttärelleen vankilakokemusta, jota hän ei halunnut saattaa yleiseen tietoon omana elinaikanaan. 

Isä Arsenie oli ollut kommunistisen hallinnon vankina useampaan otteeseen ja kärsi muiden Romanian uusmarttyyrien ja tunnustajien tavoin tuskaa ja ahdistusta, vainoa, nälkää, alastomuutta, vaaraa ja miekkaa Kristuksen tähden. Eräs kidutuskeino vankilassa oli sulkea vangit erityiseen eristysselliin, jota kutsuttiin myös ”jääkaapiksi”. Pelkän kannettoman latriinin sisältävä selli oli tehty kokonaan sementistä ja sen katossa oli jatkuvasti auki oleva ikkuna, josta kylmä talvi-ilma pääsi esteettä sisälle. Pimeyden ja kylmyyden vuoksi vartijatkin nimittivät paikkaa helvetiksi. Ja tuohon erityisselliin isä Arsenie vietiin milloin mistäkin syystä – pääasiallisesti siksi ettei hän suostunut ”uudelleen koulutettavaksi” (so. kieltämään Kristusta).

Isä Arsenie kertoo:

"Olin vankilassa. Et voi kuvitella, mitä se tarkoittaa: kylmyyttä, vangin vaatteita, ei mitään henkilökohtaista omaisuutta, pieni punnittu pala leipää elääksemme. Sellissä asujat noukkivat vuorollaan maahan pudonneita leivänmuruja ja ajattelivat, että ne saattaisivat ravita meidät. Me näytimme enemmän varjoilta kuin ihmisiltä. Ja vielä enemmän: meitä kuulusteltiin, uhkailtiin ja meidät tuomittiin hävitettäviksi. 

Olin myös paikassa jota kutsuttiin Zarcaksi,* jääkaapissa. Siinä tuskassa kävelin, rukoilin, mutta saatoin tuntea, kuinka minä kylmetyin… kuinka minun sieluni oli jättämässä ruumiini ja kohoamassa ylöspäin. Rukouksessa Jumalalle huusin sisälläni: ”Herra, minä olen täällä ja kuolen Sinun vuoksesi; muista minua, oi Herra!” ja yhtäkkiä Kristus Vapahtaja ilmestyi viereeni, jumalallisessa valossa ja lämmössä. Hän oli vierelläni, kärsi minun kanssani – päällään vangin vaate ja kärsi, minun kärsimystäni. Ja silloin ymmärsin, että Jumala ei mittaa aikaa niin kuin ihmiset mittaavat, sillä kaikki tuntui kestävän vain hetken… ja tajuamattani aika kului ja sellin ovi avattiin ja vartijat tulivat hakemaan jäätynyttä ruumistani, mutta he eivät löytäneet sitä, sillä sitä oli lämmittänyt armo, Jumalan armo.” 

*zárca (unk.) oli "vankila vankilan sisällä".

Lähde: Eternity in the Moment: 

The Life and Wisdom of Elder Arsenie Papacioc, s. 167

Käännös: Athos-säätiö

"Kuolema, armoton kuolema..."

 

 

Kuolema, armoton kuolema,

Sinä otat kaikki talosta,

Ovatpa he nuoria tai vanhoja,

Ovatpa he palvelijoita tai isäntiä,

Ovatpa he maan mahtavia,

Sinä valmistat heidät hautaan.

Vaikka joku eläisi hyvinkin,

Sinua ei pakene kukaan.

Sinä tulet joidenkin luokse heidän ajaessaan autoa,

Toisten luokse heidän kitkiessään puutarhaa,

Ja joidenkin luokse tulet 

Ja pysäytät heidän sydämensä.

Lopultakin

Sinä tulet kaikkien luokse syystä

Ja joskus jopa ilman syytä.

Sinä vain tulet ja otat

Kenet tahansa ja miten tahansa haluat.

Oi kuolema, anon sinua kyynelin,

Jos olet tulossa luokseni piakkoin,

Ethän tule vihaisena,

Leikkaamaan minua viikatteellasi,

Äläkä laita lasiini

Sinun katkeraa lääkettäsi,

Vaan tule pienen vasaran kanssa

Ja hiljalleen leikkaa minut irti

Päästä varpaisiin

Kuten parantaisit särkevän haavan.

Sillä sinun lääkkeesi on hyvä,

Liian hyvä pukea sanoiksi.

Ja sinun pieni vasarasi on pyhä, 

Koska se irrottaa minut maasta.

Joten, kuolema, ole hyvä

Ja lohduta minua kädelläsi,

Ja suullasi, joka on ainaisesti suloinen.

Anna minun ristiä itseni Ristinmerkillä,

Että huulillani voin lausua 

Viimeisen rukoukseni,

Ja silmistäni vuodattaa

Monet kyyneleet,

Jotta poskeni kastuvat

Ja pesevät pois syntini, 

Joilla olen vihastuttanut Herran.

Ja niin, monin kyynelin pyydän

Jumalanäiti, auta minua

eroamaan helposti tästä ruumiistani

Ja kuolla rauhassa.

Ja Kristuksen enkeli 

näyttäytyköön minulle iloisena

Ja sanokoon: "Tule, rakkaani,

Anna minun viedä sinut Jumalan luo."

Aamen.

- vanhus Paisie (Olaru, 1897-1990)

 

käännös teoksesta: "A Little Corner of Paradise 

- The Life and Teaching of Elder Paisius of Sihla"

Kuvakuulumisia

 

 

 

 

 

 LISÄKUVIA JULKAISTAAN ATHOS-SÄÄTIÖN YSTÄVIEN FACEBOOK-SIVUILLA...

 

 

 

Millä sanoilla Filokalia alkaa?

Teksti: Filokalia I, 

Pyhän isämme Antonios Suuren opetuksia ihmisen luonteesta 

ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen, 

suom. + nunna Kristoduli

Kaksi lyhyttä dokumenttia Athosvuorelta

 

 

 

 

 

Peili

 

 

Kerran eräs puutarhuri käveli puutarhan läpi ja löysi sieltä peilin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki peilin! Hän oli kartanon puutarhuri, ja talon rouvalla oli peili, jonka tämä oli kävelyretkellään kadottanut puutarhaan. Ja niin puutarhuri siis löysi tuon peilin.

"Mikä tämä on? Mikä tämä on?" Puutarhuri katsoo peiliin. Ja sitten hän alkaa nauraa: "Oi, sehän on... minun isäni!"

Sitten hän ottaa peilin itselleen, jotta voisi katsella siitä isäänsä. Hän piilottaa peilin tyynynsä alle.

Sitten hänen vaimonsa - kuten kuka tahansa vaimo - ymmärtää, että hänen miehensä piilottelee jotain häneltä; että jotain epäilyttävää on meneillään. Kun puutarhuri sitten lähtee kotoa, hänen vaimonsa löytää peilin ja katsoo siihen. Ja hän alkaa... itkeä! "Hän on pettänyt minua jonkun naisen kanssa!"

Ja sitten... on eräs pappi - vanha pappi harmaantuneissa hapsissaan. Hän on vanhus, sellainen joka lohduttaa, sovittaa ihmiset toistensa kanssa, ymmärtää ihmisiä ja puhuu heidän kanssaan. Joten vaimo menee heti tämän hengellisen isänsä luo ja huudahtaa: "Isä! Kauheaa! Kauheaa!" Ja taas hän alkaa itkeä.

Vanhus vastaa: "Mikä hätänä?!"

Vaimo vastaa: "Mieheni pettää minua! Hän pettää minua!"

Vanhus toteaa: "Älä sano tuollaisia asioita. Minä tunnen hänet hyvin - hän ei ole sellainen. Älä sano tuollaisia asioita."

Vaimo: "Hyvä on! Jos et usko minua, katso itse!"

Ja vanhus katsahtaa peiliin. Ja hän alkaa nauraa! Hän sanoo: "Rakas hengellinen tyttäreni, etkö sinä näe? Sehän on pyhä Nikolaos!"

 

 

 

 

 

 LÄHDE

 

"Yllyttikö sinua joku? Pakottiko sinua joku?"

 

 

"Seuraava kysymys (munkiksi tai nunnaksi vihkimyksessä) on: "Yllyttikö sinua joku? Pakottiko sinua joku? Tuntuiko sinusta, ettei sinulla ollut muuta mahdollisuutta?"

Jos hän (so. vihittävä) ei voi vastata: "Ei, omasta vapaasta tahdostani, pyhä isä", niin silloin ei tule vihkimystä - ei tule munkkia tai nunnaa. Kyse on perustavanlaatuisesta vapaudesta, perustavanlaatuisesta vastuusta ja valinnasta. Tämä on aivan luostarielämän perusta - ja jokaisen hengellisen teon perusta. Jos se ei perustu vapaalle valinnalleni, silloin se saattaa olla psykologista, se saattaa olla sosiaalista, se saattaa olla kohteliasta... se saattaa olla mitä tahansa... mutta se ei ole hengellinen teko.

Joten astumme siis perustavanlaatuisen, täydellisen hengellisen vapauden ilmapiiriin.

(...)

Kukaan ei voi mennä luostariin, jos ei päätä niin tehdä. Ihminen haluaa tehdä niin. Ei ikinä ole mikään pakko mennä luostariin - ei edes vierailuille, saati sitten asumaan ja munkiksi tai nunnaksi. Joten on kyse täydellisestä vapaudesta. Se on vastakohta kaikille syntiinlankeemusta seuranneille, pakollisille ihmiselämän välttämättömyyksille.

Me synnymme rakkaudesta, mutta emme omasta valinnastamme. Jumala valitsee, meidän vanhempamme tekevät jotakin ja he valitsevat - ainoastaan lapselta ei kysytä mitään. "Haluatko syntyä? Keille? Missä? Milloin? Mitä?" Joten tietyllä tapaa on kyse rakkaudesta mutta ei vapaudesta.

Mutta luostarielämässä ja Kristuksessa me valitsemme hengellisen isämme, me valitsemme syntymän, päätämme syntyä, haluamme syntyä ja me pyydämme sitä ja me saamme sen lahjana - jälleen kerran rakkauden lahjana, mutta tällä kertaa ilman kompromisseja ja verukkeita."

 

- Igumenia Aemiliane, Pyhän Ninan luostari, lähde 

- Kuva: Pyhän Andreaan skiitan papa-Josifin maalama Kristuksen ikoni