Athoslainen isä Nikon: Toiset
Athoslainen vanhus Nikon on kilvoitellut Pyhällä Vuorella jo yli
kolmekymmentä vuotta. Munkkielämänsä alussa hänellä oli vanhuksena
Yhdysvaltojen Arizonaan sittemmin muuttanut vanhus Efraim ("Amerikan
Efraim"). Seuraavassa videossa isä Nikon puhuu "toisista". Isä Nikon puhuu kreikaksi, mutta video sisältää tekstityksen
englanniksi. Puheen suomennos on tehty pääosin englanninkielisestä
tekstityksestä. Väliotsikot ovat suomentajan lisäyksiä.
Herra
X.: Aloitetaanpa! Hyvät naiset
ja herrat, hyvää iltaa. Me toivotamme teidät tervetulleeksi vuoden
viimeiseen tapaamiseemme. Ja meillä on jälleen kerran ilo esitellä
meidän rakas isä Nikonimme, joka puhuu täällä tänään. Isä
Nikon on ollut munkkina Athoksella 30 vuotta. Lopussa meillä on
mahdollisuus kysymyksille. Ja tänään hän puhuu teemasta ”Toiset”.
Herra Athanasiadi saa jatkaa...
Herra
Athanasiadi: Te tiedätte, että isä Nikon puhui täällä viime
vuonna. Silloin hänellä oli aiheena ”Elämä elämän jälkeen”.
Isällä on kaksi tutkintoa, mutta minä haluaisin sanoa, että
hänellä on kolme tutkintoa. Ensinnäkin hänellä on tutkinto
oikeustieteistä. Ja hänellä on myös tutkinto teologiasta. Mutta
mitä voi sanoa kolmestakymmenestä vuodesta Pyhällä Vuorella? Eikö
se tutkinto itse elämästä?
Hän elää Uudella
skiitalla lähellä Pyhän Paavalin luostaria, Pyhän Spiridonin
keljassa. Useista hänen opetuspuheistaan on tehty CD-levyjä. Tässä
oli muutamia sanoja. Nyt on isä Nikonin vuoro.
ISÄ
NIKON:
Haluaisin ensin
kiittää paikallista piispaa ja pyytää hänen siunaustaan tähän
kokoontumiseemme. Haluaisin myös kiittää niitä, jotka järjestivät
tämän tapaamisen tänään ja kaikkia teitä teidän
rakkaudestanne.
Teemamme on Toiset.
Ketkä ovat toiset? Toiset ovat ympärillämme. He ovat lähellämme.
Heidän kanssaan me elämme. Heihin me tukeudumme. Heidän kanssaan
me tapaamme ja puhumme päivittäin. Heidän kanssaan meillä on
ihmissuhteita. Heistä meille on annettu käsky: ”Rakasta
lähimmäistäsi.”
Me emme voi sanoa:
”Minä rakastan koko maailmaa.” Tuollaisella rakkaudella ei ole
mitään painoarvoa tai arvoa. Mitä voimme tehdä tuontyyppisellä
rakkaudella? Me kaikki voimme sanoa, että rakastamme niitä, jotka
ovat meistä todella kaukana. He eivät mitenkään vaivaa meitä.
Käsky on rakastaa kaikkia, jotka ovat lähimmäisiämme – niitä,
jotka ovat lähellämme. Kun me näemme heidän puutteensa ja
heikkoutensa, vain silloin meidän rakkaudellamme heitä kohtaan on
painoarvoa ja arvoa.
Ketä ovat Toiset
meille? Eräs ranskalainen ateisti sanoi kerran: ”Minun helvettini
on Toinen.” Minun ohjaajavanhukseni sanoi minulle: ”Oletko nähnyt
veljesi? Olet nähnyt Herran Jumalasi.” Kumpi oli oikeassa?
”Minun
helvettini on Toinen”
Yhtenä sunnuntaina
eräässä kylässä Peloponnesoksella oli muistopalvelus ja kolivaa
(so. muisteluvehnää). Jumalallinen liturgia päättyi. Koliva
tarjottiin. Ihmiset lähtivät maailmaan... Tiedättekö, kuinka
monta ihmistä kuoli heti tuon jälkeen? Viisitoista ihmistä. Ei
yksi eikä kaksi, vaan viisitoista ihmistä. Se ei ollut onnettomuus.
Kolivan sisällä oli myrkkyä. Joku oli laittanut siihen myrkkyä.
Kaikki olivat kauhuissaan ja raivoissaan. Lehdet kirjoittivat
tapauksesta. Tehtiin tutkimuksia ja myöhemmin syyllinen löydettiin.
Syyllinen oli halvaantunut nainen. Ja ihmiset kysyivät häneltä,
miksi hän teki sen. Hän meni oikeuteen. Tuomari antoi hänelle
kuolemantuomion. Tuohon aikaan kuolemantuomio oli vielä käytössä.
Ennen kuin nainen
vietiin Ateenaan, hänet laitettiin vankilaan. Eräs pappi tuli
vankilaan vierailemaan naisen luona. Pappi oli kuin isä, joka kärsi
naisen puolesta ja oli huolissaan ja hän yritti auttaa naista.
Nainen ei kuitenkaan halunnut luokseen vieraita. Pappi ei sanonut
mitään. Hän vain yritti vielä toisen kerran päästä tapaamaan
naista. Lopulta nainen salli papin tulla katsomaan itseään.
Murtuneena nainen
tunnusti. Hän sanoi, että oli tehnyt virheen. Hän sanoi: ”Minun
ei olisi pitänyt myrkyttää viittätoista ihmistä. Minun olisi
pitänyt myrkyttää koko kylä! Kaikki kyläläiset! Koska olin
halvaantunut, eikä kukaan tullut katsomaan minua. Joka päivä minä
kärsin ja olin yksinäinen. Koska minä tarvitsin apua, eikä kukaan
tullut. Minun ei olisi pitänyt myrkyttää ainoastaan viittätoista
ihmistä, vaan kaikki heidät!”
Nainen saapui
Ateenaan, ja pappi matkusti hänen kanssaan auttaakseen häntä. He
keskustelivat monista asioista: siitä, kuinka me olemme kaikki
ihmisiä ja naisen tulevasta teloitushetkestä (kuolemantuomiosta).
Nainen teki ristinmerkin ja itki: ”Jumalani, anna minulle
anteeksi!” Ja lopulta teloittajat teloittivat hänet. Näyttää
siltä kuin ranskalainen ateisti olisi ollut oikeassa. Tuon
halvaantuneen naisen helvetti olivat Toiset. Onko se niin?
”Oletko
nähnyt veljesi? Olet nähnyt Herran Jumalasi.”
Eräässä toisessa
kylässä Kreikassa joku tapettiin. Poliisi pidätti miehen, joka oli
lähellä murhapaikkaa. En mainitse tapauksen nimiä. Kun kirjoitin
tätä puhetta, eräs ihminen tuli minulle tämän tarinan kanssa.
Syytetty vietiin
oikeuteen. Oikeus tuomitsi hänet syylliseksi. Mies lähetettiin
vankilaan. Kului yksi vuosi, kaksi vuotta, viisi vuotta. Kymmenen
vuotta kului, ja mies sanoi koko ajan, ettei hän ollut tehnyt
murhaa. Mutta tämä mies oli uskova kristitty ja sanoi: ”Jumalani,
tämä on Sinun tahtosi.” Ja niin hän rauhoittui ja 20 vuotta
kului. Noiden 20 vuoden kuluttua eräs toinen mies kuoli. Mutta ennen
kuin tuo mies kuoli, hän meni ja pyysi papilta mahdollisuutta
synnintunnustukseen. Hän tunnusti: ”Minä tapoin sen miehen
kylässä. Mies vankilassa on syytön.”
Pappi sanoi: ”Jos
haluat todistaa miehen syyttömyyden, sinun täytyy itse tunnustaa se
viranomaisille. Minä olen pappi. En voi paljastaa, mitä kerroit
tässä synnintunnustuksessa. Sinun täytyy tehdä se.” Onneksi
mies suostui. Ja hänen onnistui ajoissa tunnustaa murha
viranomaisille ennen kuin hän kuoli. Oikeusistuin antoi käskyn
vapauttaa viaton mies vankilasta. Mutta tapahtuikin jotakin
yllättävää! Mies ei halunnut lähteä vankilasta. Hän sanoi:
”Ei! Täällä löysin Jumalan. Täällä teen töitä. Täällä
keskustelen toisten kanssa Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan. Täällä
luen Pyhää Raamattua ja täällä tuen veljiäni. Minä en halua
lähteä.” Lopulta viranomaiset tekivät päätöksen jättää
hänet vankilaan. Hän saisi tulla sieltä pois silloin kun itse
haluaisi.
Kun mies sitten oli
vankilan ulkopuolella, hänen sukulaisensa lähestyivät häntä.
Sukulaiset käskivät miestä etsimään murhaajan perheen ja
tappamaan heidät kostoksi siitä, että mies oli ollut vankilassa 20
vuotta. Mies sanoi: ”Hyvä on...”. Mies valmisti suuret juhlat.
Hän kutsui murhaajan perheen käymään... jotta he voisivat antaa
toisilleen anteeksi ja elää rauhassa keskenään.
Noihin aikoihin
metropoliitta vihki tämän miehen papistoon. Ja kaikkialla, minne
hän pappina meni, hän otti vastaan synnintunnustuksia ja pelasti
monia ihmisiä lähikylissä. Vaikuttaa siltä, että tässä
tapauksessa minun ohjaajavanhukseni oli oikeassa. ”Näitkö
veljesi? Sinä näit myös sinun Herran Jumalasi.”
Kysymys voidaan myös
kääntää toisinpäin. Aiheutammeko me itse mahdollisesti
helvetin toisille ihmisille? Ehkä meidän takiamme ihmiset elävät
helvetissä, ja sitten me itsekin elämme samassa helvetissä?
On paljon sairaita
ja halvaantuneita ihmisiä. He eivät kuitenkaan myrkytä toisia
ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että ranskalainen filosofi ei ajatellut
tätä. Entä ajattelemmeko me itse? Onko aina joku toinen syyllinen?
Eikö meissä itsessämme koskaan ole vikaa? Me haluamme kaikkien
olevan hyviä. Mutta kuinka hyviä me itse olemme? Mitä meidän
tulee tehdä, että Paratiisimme voi alkaa täällä, tästä
elämästä? Mitä tulee tehdä, ettemme aiheuta toiselle ihmiselle
elämää helvetissä?
”Rakasta Herraa,
Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä
on käskyistä suurin ja tärkein.” Toinen käsky: ”Rakasta
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa
ovat laki ja profeetat.” (vrt. Matt. 22:37-40)
Ensin sinä rakastat
Herraa Jumalaasi. Ja toisen käskyn mukaan kuuluu rakastaa
lähimmäistä niin kuin itseään. Näissä kahdessa käskyssä on
kaikkien Jumalan lakien juuri.
Huomioikaa tämä:
siinä sanotaan, että ensin rakasta Jumalaa kaikesta voimastasi,
hengestäsi ja sydämestäsi. Toinen käsky on samanarvoinen, eikä
se ole alempi kuin ensimmäinen: rakasta lähimmäistäsi. Siinä ei
sanota, että ensimmäinen käsky on suurempi. Ne ovat yhtä
tärkeitä. Tämän vuoksi pyhä Johannes Teologi kirjoitti
ensimmäisessä kirjeessään: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa
mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija.” (1 Joh. 4:20)
Me emme voi rakastaa
Jumalaa, jos emme rakasta toinen toistamme tai jos emme välitä
toisistamme tai emme ole tekemisissä toinen toistemme kanssa. Toinen
eli lähimmäisemme on Herra, jota me emme voi nähdä.
Ristiinnaulitsemisen
jälkeen kaikki opetuslapset piiloutuivat peloissaan. Viranomaiset
etsivät heitä. Kaksi heistä meni erääseen kylään (Luuk. 24).
Monet tuntevat tämän kohdan. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka
asiat saattoivat päättyä näin?” He uskoivat, että Kristuksesta
tulisi Israelin hallitsija. He uskoivat, että Hän todisti sen
ihmeillä ja voimallaan. Jälkeenpäin he kuitenkin näkivät
Kristuksen kuolevan ja menevän hautaan. Joku lähestyi heitä ja
kysyi heiltä: ”Miksi olette niin huolissanne?” Ja tämä mies
kertoi heille, että näin tuli tapahtua ja käytti viittauksia
Pyhiin Kirjoituksiin. Ja nuo kaksi miestä iloitsivat kolmannen
miehen sanoista. He olivat palaamassa kyläänsä. Nuo kaksi miestä
pyysivät kolmatta miestä tulemaan mukaansa. He sanoivat: ”Tule
meidän kanssamme ja jatka matkaasi huomenna.” Mies suostui.
Ruokailun aikana mies otti leivän ja mursi sen. Silloin kaksi miestä
ymmärsi, että kyseessä oli Kristus. He eivät tunteneet Häntä
ennen tuota. Hän vaikutti heistä erilaiselta.
Evankeliumi (Joh.
21) kertoo, että muutama opetuslapsi meni kalastamaan. He eivät
saaneet yhtään kalaa. Joku rannalta käski heitä heittämään
verkon toiselle puolelle venettä. Opetuslapset tunsivat meren yhtä
hyvin kuin kämmenselkänsä – he olivat kalastajia. He
heittivät verkon ja saivat kaloja. He ymmärsivät heti, että
kyseessä oli Herra, koska verkot olivat täynnä kalaa. He
hyppäsivät ja uivat rantaan. He näkivät, että mies oli
sytyttänyt nuotion ja valmisti kalaa leivän kanssa. Mies sanoi:
”Antakaa minulle yksi saamistanne kaloista. Tulkaa aamiaiselle.”
Kukaan ei sanonut sanaakaan. Evankeliumi kertoo jotakin uskomatonta:
”Kukaan opetuslapsista ei uskaltanut kysyä häneltä: ”Sinä?
Kuka sinä olet?”
Miksi he olisivat
kysyneet tämän kysymyksen? Kuinka he saattoivat kysyä tämän
kysymyksen? Eivätkö he nähneet, kenen kanssa he puhuivat? Eivätkö
he tunnistaneet Häntä? He ymmärsivät, kuka oli kyseessä veneessä
tapahtuneen ihmeen perusteella. He ymmärsivät, että se on Herra.
(Syötyään)
he seurasivat Häntä, ja Herra
kysyi Pietarilta: Rakastatko sinä minua? Toisen kerran Herra kysyi.
Pietari toisti: Kyllä. Kolmannen kerran ja Pietari itki (vrt. Joh.
21:15-17). Joten miksi he eivät tunnistaneet Häntä ensin?
He viettivät vuosia yhdessä. He olivat jättäneet toisensa vasta
muutamia päiviä aiemmin. Miksi he eivät tunnistaneet Häntä?
Pyhän
Vuoren Protatonissa on kirkko, jossa on ainutlaatuinen
Kristuksen ikoni. Se ei ole sellainen ikoni Kristuksesta, jonka me
tunnistamme. Ja sillä on nimi: Kristus toisessa ulkonäössä.i
Toisenlaisilla kasvoilla. Miksi (Kristus on kuvattu toisenlaisena)?
Miksi opetuslapset eivät tunteneet Kristusta ylösnousemuksen
jälkeen? Hehän olivat niitä ihmisiä, jotka söivät Hänen
kanssaan, ja he itkivät Hänen kanssaan ja he rukoilivat Hänen
kanssaan. Miksi on tuo ikoni, jossa Kristuksella on toisenlaiset
kasvot? Herra itse selittää syyn siihen. Meidän täytyy oppia
lukemaan Uutta testamenttia. Siinä ei ole kovinkaan paljoa tekstiä.
Oppikaa se ulkoa. Me löydämme siitä vastaukset kaikkiin
ongelmiimme.
Miksi siis
toisenlaiset kasvot, toisenlainen ulkonäkö? Herra vastaa Matteuksen
evankeliumissa (25:31). Herra puhuu toisesta tulemisestaan ja
viimeisestä tuomiosta. Hän tulee sanomaan: Kaikki te paratiisiin
menevät, tulkaa tänne, ja kaikki helvettiin menevät, menkää
tuonne. ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se
valtakunta...” Miksi? Te ruokitte minua kun olin nälkäinen,
te vaatetitte minut kun olin alaston. Kun olin vankilassa, te kävitte
minua katsomassa. Ja he vastaavat: Herra, milloin me näimme sinut
nälissäsi, köyhänä, alastomana jne.? Herra vastaa, koska te
teitte sen vähimmille veljillenne/sisarillenne, te teitte sen
minulle.
Ja Kristus sanoo
toisille: ”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen
iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen
enkeleillensä...” Miksi? Koska minä olin nälkäinen, ettekä
te ruokkineet minua. Minä olin vankilassa ja te unohditte minut. Ja
nämä ihmiset kysyvät: Milloin emme tehneet näitä asioita
sinulle? Ja Herra vastaa: Kun ette tehneet sitä
veljillenne/sisarillenne, te ette tehneet sitä minulle.
Katsokaapas! Minun
ohjaajavanhukseni oli oikeassa! ”Oletko nähnyt veljesi? Silloin
olet nähnyt Herran Jumalasi.” Joten voimme oppia näkemään
Kristuksen kaikissa ihmisissä. Sen vuoksi pyhä Antonios Suuri
sanoi: ”Sinun elämäsi ja kuolemasi riippuu sinun lähimmäisestäsi.
Voititko lähimmäisesi puolellesi? Sinä voitit Kristuksen. Teitkö
syntiä lähimmäistäsi vastaan? Teit syntiä Kristusta vastaan.”ii
Sen vuoksi Kristuksella on toinen ulkonäkö. Jotta opimme näkemään
Kristuksen kaikissa.
Me emme pelastu
yksin. Kristinusko on yksi perhe. Kukaan ei pelastu yksin. Jossakin
Yhdysvalloissa oli suuri tulva. Tulvavesi nousi jopa kotien
yläpuolelle. Jotkut ihmiset tulivat veneellä pelastamaan erästä
pappia. Pappi sanoi: ”Herra pelastaa minut! Hän rakastaa minua ja
minä rakastan Häntä.” Vene lähti. Vedet nousivat yhä. Toinen
vene saapui paikalle. Pappi toisti saman asian: ”Herra pelastaa
minut.” Vedet nousivat, ja pappi piti kiinni puusta pysyäkseen
pinnalla. Kolmas vene tuli paikalle. Ja taas sama tapahtui: ”Herra
pelastaa minut.” Vene lähti ja vedet nousivat vieläkin. Puu
katkesi. Pappi alkaa hukkua ja huutaa: ”Herra, missä sinä olet?”
Ja hän kuulee äänen taivaasta sanovan: ”Hetkinen! Minähän
lähetin sinulle kolme venettä.”
Niin me pelastumme –
toinen toisemme kanssa. Apostoli Paavali sanoo: ”Me olemme yhtä
ruumista.” Emme ole yksinään. On eräs englantilainen runoilija
nimeltään John Donne. Hän sanoo jotain erittäin hienoa. Ehkä
olette kuulleet sen. (”No Man Is An Island” – Yksikään
ihminen ei ole saari.)iii
Aina kun meri vie osan maata pois – kohti merta – Eurooppa
kutistuu. Tämä tarkoittaa, että meren alla olemme kaikki
yhteydessä toisimme. Yksikään ihminen ei ole saari. Jokaisen
ihmisen kuolema vähentää minua, koska olen yhteydessä
ihmiskuntaan. Sen vuoksi meidän ei koskaan tule kysyä, kenelle
kellot soivat hautajaisten aikana. Ne soivat meille! Tämä
tarkoittaa, että kun joku toinen kuolee, osa sinusta kuolee.
Varokaahan! Meidän
uskossamme me uskomme yhteen Jumalaan. Mutta yhteen Jumalaan uskovat
myös muslimit ja juutalaiset. Se ei kuitenkaan ole sama! Meidän
Jumalamme ei ole muslimien jumala eikä juutalaisten jumala. Meidän
Jumalamme on Pyhä Kolminaisuus. Yksi Jumala, yksi olemus, kolme
Persoonaa. Rakkauden yhteydessä. Tämä on meidän Jumalamme.
Pyhällä Vuorella
oli eräs pyhittynyt munkki, isä Efraim Katunakialainen, joka kuoli
muutama vuosi sitten.iv
Kerran isä Efraim sanoi: ”Yhtenä päivänä Jumalallinen Armo
vieraili minun luonani keljassani. Se oli mahtavin kokemus.” Ja
kokemuksen aikana oveen koputettiin. Siellä oli munkki, joka sanoi:
”Isä, tule ulos. Syödään lounasta yhdessä.” Isä Efraim
ajatteli: ”Minäkö lähtisin nyt, kun Jumalan taivaallinen
läsnäolo vierailee luonani? Jättäisinkö tämän hengellisen
ruoan maallisen ruoan takia? Menisinkö nyt ja kokkaisin ruokaa
toisille?” Heti Jumalallinen Armo jätti hänet. Vei kuukausien
ajan pitkiä rukouksia ja kyyneleitä saada takaisin Jumalan armo.
”Menetitkö veljesi? Menetit Herran Jumalasi.”
”Kuka on
heikko, etten minäkin olisi heikko?”
Pyhä
Johannes Krysostomos sanoo, että me teemme kaiken mahdollisen,
ettemme aiheuttaisi skandaalia toisille.v
Ja apostoli Paavali sanoo: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää
itkevien kanssa.” (Room. 12:15). Ja vielä: ”Kuka on heikko,
etten minäkin olisi heikko?” (2. Kor. 11:29) Kuka sairastuu, etten
minäkin sairastu?
Gerontikon
kertoo, että varkaat tulivat varastamaan Abba Makariokselta
erämaassa. Kun abba Makarios oli palaamassa keljalleen, hän näki
varkaat. Hän sanoi varkaille: ”Antakaa minun auttaa.” Ja abba
Makarios auttoi heitä. Varkaat kiittivät häntä ja lähtivät.
Toiset puolestaan valehtelivat avoimesti, että Makarios oli tehnyt
murhan. Hän ei puolustanut itseään. Hän hyväksyi valheet
itsestään. Abba Agathonia
syytettiin siitä, että hän oli haureuden harjoittaja. Abba
Agathon hyväksyi nämä syytteet. Hän ei vastannut niihin vihalla.vi
Miksi? Koska he oppivat vihaamaan syntiä, eivätkä syntistä.
Me kaikki olemme
syntisiä. Jos meidän kuuluisi vihata syntisiä, meidän tulisi
aloittaa ensin itsestämme. Ei ole ketään ihmistä ilman syntiä.
Ainoa synnitön maailmassa on meidän Herramme Kristus. Kaikki muut
ovat syntisiä. Me teemme syntiä silmillämme, korvillamme,
ajatuksissamme jne. Kaikki me olemme syntisiä. Meillä kaikilla on
heikkoutemme.
Kuinka kaunis onkaan
hautajaispalveluksen psalmi: ”Minä olen sanomattoman kunniasi kuva
(ikoni), vaikka kannankin synnintekojeni haavoja.” Pahin murhaaja
ja rikollinen on yhä Kristuksen kunnian kuva (ikoni). Vaikka
paholainen pommittaisi tuota ihmistä ja hänellä olisi
(hengellisen) sodankäynnin haavoja. Minä olen sinun kuvasi, Herra.
Vaikka minulla on hengellisiä haavoja.
Kun joku käyttäytyy
pahasti meitä kohtaan, meidän ei tulisi koskaan vastata samalla
tavalla ja sanoa: ”Hänen todellinen luontonsa on tullut esiin!”
Ei! Ihminen löysi itsensä huonosta tilanteesta – hetken
heikkoudesta. Paholainen voitti hänet sillä kertaa puolelleen.
Hänen himonsa ja heikkoutensa ottivat hänet haltuunsa tuolla
hetkellä. Siinä kaikki. Tuo ei ole se persoona, jonka minä tunnen.
Ystävä, veli, vaimo, aviomies, naapuri jne.
Yksi huono hetki ei
selitä koko ihmisen elämää. Myös me löydämme itsemme huonoista
tilanteista, joissa me käyttäydymme pahasti toisia kohtaan. Kuinka
me tahdomme itseämme kohdeltavan, samoin me kohtelemme toisia.
Jumalan Sana sanoo:
”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös
te samoin heille.” (vrt. Matt. 7). Miten haluatte toisten
kohtelevan teitä, kohdelkaa te heitä samoin. Ei niin, että joka
rakastaa minua, sitä minä rakastan takaisin. Ei ainoastaan, että
rakastan vain hyviä. Kuka on hyvä? Mikä on hyvää? Milloin olit
itse hyvä?
”Hyviä ovat
kyykäärmeetkin, jos et astu niiden päälle”
Viime kerralla
kerroin tämän tapauksen: me olimme menossa ylös skiittaan ja
tapasimme iloisen vanhuksen. Me kerroimme hänelle: ”Dafnin
tullissa oleva mies on erittäin hyvä mies. Erittäin hyvä.” Ja
vanhus vastasi: ”Hyviä ovat myös kyykäärmeet, jos et astu
niiden päälle.” Mitä tarkoittaa sanoa, että jokin on hyvää
tai että minä olen hyvä?
Kun kukaan ei vaivaa
meitä, silloin me olemme hyviä. Olennaista on se, kuinka hyviä me
olemme koettelemusten aikana – silloin kun joku toinen vaivaa
meitä. Sen vuoksi sillä ei ole arvoa, että rakastamme niitä,
jotka ovat kaukana meistä. Se ei vaadi meiltä paljoa.
Ensiksikin meidän
tulee rakastaa tavalla, jonka Kristus meille näytti. On olemassa
monenlaisia erilaisia rakkauksia. Mitä rakkaus tarkoittaa?
Rakastammeko niitä, jotka kehuvat meitä, mutta aiheuttavat meille
vahinkoa? Rakastammeko niitä, jotka tekevät väärin, mutta emme
auta heitä, ja he satuttavat meitä? Rakkaus, joka meillä on toisia
kohtaan, on se rakkaus, jonka Kristus meille näytti: rakkaus, johon
kuuluu nöyryys. Ei ainoastaan rakkaus vaan myös nöyryys. ”Oppikaa
minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.”
(Matt. 11:29)
Rakkaus uhraa jotain
itsestään toisen hyväksi. On olemassa myös paholaisen rakkaus,
joka puolestaan uhraa toisen. Hitler rakasti. Eikö hänellä ollut
ihmisiä, joita hän rakasti? Eikö hänellä ollut nainen, jota hän
rakasti? Ja toiset hän murhasi. Ja Al Capone, Yhdysvalloissa.
Hänellä oli ympärillään miehet, joita hän rakasti. Ja toiset?
Heidät hän murhasi. Tuollaisella rakkaudella ei ole arvoa. Se on
paholaisen rakkautta.
Ei ole mitään
arvoa sillä, että ihmiset vain puhuvat rakkaudesta. Rakkaus on
paholaisen lempivaate. Se menee kaikkialle rakkaudella. ”Rakasta
tätä, rakasta tuota.” Mikä rakkaus? Rakkaus, joka Hitlerillä
oli? Mikä rakkaus? Rakastan ainoastaan silloin kun annat minulle
asioita? Mikä rakkaus? Niiden, jotka haluavat vastalahjoja?
”Minä rakastin
jotakuta vuosikymmeniä ja katso nyt kuinka hän kohtelee minua?”
Joten sinä rakastat vain kun odotat jotain vastalahjaksi? Eikö tuo
ole sellainen rakkaus, jota saadaan prostituoiduilta? Niinkö me
rakastamme? Haluamme vastalahjan? Se on paholaisen rakkautta.
Opetamme
esimerkillämme
Meidän
tavoitteenamme on tuntea ja elää todeksi Kristuksen rakkaus.
Kristuksen rakkaus oli nöyryyttä. Monilla himoilla on juurensa
rakkaudessa. Meidän tulee olla varovaisia siinä, kuinka osoitamme
rakkautta toisillemme. Meidän tulee olla varovaisia rakkaudessa
toisia kohtaan, ettemme loukkaisi heitä. Meidän tulee olla
varovaisia siinä, kuinka ohjaamme tai annamme neuvoja toisille
rakkautemme kautta.
Kyllä, rakkauden
kautta ohjaamme ja annamme neuvoja, mutta teemmekö sen hyvällä
tavalla? Vai sanommeko toiselle: ”Kuuntele minua. Minulla on
kokemusta. Minä tiedän tämän ja tuon.” Ja me nöyryytämme
toista sen sijaan että rakastaisimme häntä?
Me annamme neuvoja,
mutta tavalla jolla sen teemme, saamme toisen tuntemaan itsensä
tyhmäksi. ”Sinä et voi ymmärtää sitä mitä tiedän. Minä
olen viisaampi. Sen vuoksi kuuntele minua.” Ja me kuvittelemme,
että osoitamme rakkautta. Autammeko toista tuolla tapaa? Vai
haavoitammeko ja loukkaammeko heitä? Sen vuoksi meidän tulee olla
varovaisia.
Meidän ei tulisi
sekoittaa himojamme hyveisiin. Eräs isä tuli kerran luokseni ja
sanoi: ”Yhtenä päivänä poikani tuli luokseni. Hän oli tavannut
ihmisen, joka tarvitsi kipeästi rahaa. ”Hän on köyhä ja hänellä
on lapsia. Tulisiko minun antaa hänelle suuri summa rahaa?” Ja
ohjaajavanhus vastasi: ”Ei, lapseni. Sinä et anna rahoja hänelle.
Anna rahat seurakuntasi papille ja kerro hänelle, että tuo tietty
mies tarvitsee apua. Sano papille, että hän antaisi rahat tuolle
miehelle. Kun toimit niin, kohdatessaan sinut köyhä mies ei ole
häpeissään, eikä tunne olevansa sinulle velkaa.”
”Älä edes kerro
toisille auttaa häntä, koska sinä autoit. Kun sana leviää, ja
köyhä mies saa kuulla siitä, häntä alkaa vaivata se ja hän
sanoo: ”Senkö vuoksi hän auttoi minua? Kehuskellakseen?” Se on
Kristuksen rakkautta, että ei haluta mitään vastalahjaksi. Anna
raha papille, ja pappi antaa sen eteenpäin.”
Meidän tulee olla
varovaisia. Isä Porfyrios sanoi: ”Haluatko pelastaa lapsesi?
Tulkaa pyhiksi.” Hyvin yksinkertaista. Mutta koska se on vaikeaa,
me päätämme itse tehdä lapsistamme pyhiä. ”Tee noin. Tee näin.
Mikset kuuntele minua?” Sanat ovat halpoja. Kuinka monta kertaa
käskemme lastamme tekemään asioita, mutta itse emme tee niitä? Ja
sen seurauksena lapsemme haavoittuvat.
Olin Saksassa,
maaseudulla. Olin erään miehen kanssa autossa, kylässä, suurella
tiellä. Yllättäen mies pysäytti auton. Järkyttyneenä minä
katsoin vasemmalle ja oikealle. Hän sanoi: ”Auto.” Kuitenkaan
missään ei yhden kilometrin säteellä näkynyt autoa. Ei yhdellä
eikä toisella puolella. Ei yhtään autoa. Katsoin miestä
hämmentyneenä ja hän osoitti minulle edessä olevaa punaista
valoa. Minä katsoin valoa ja sitten miestä ja sanoin: ”Lasketko
leikkiä?” Mies vastasi: ”Valolla
on tarkoitus. Se on punainen. Meidän tulee pysäyttää, jotta
meille ei tapahdu onnettomuutta.”
Minä
sanoin: ”Ei sanani johtunut siitä, etten tietäisi
(punaisen valon merkitystä). Kuitenkaan ei oikealla eikä vasemmalla
puolella ole viiden kilometrin säteellä autoa. Sen vuoksi me voimme
mennä punaisia valoja päin.” Ja mies vastasi: ”Minä tiedän,
mutta jos joku nuori ihminen oppii tuollaisen käytöksen ja menee
punaisia päin ja minä myös menen, silloin joudumme
onnettomuuteen.”
Katsokaahan, tuolla
tapaa me opetamme toisia. Lapsiamme ja kaikkia muita. Opetamme
esimerkillämme. Se on rakkautta toista kohtaan.
Valeveljet
Entäpä jos Toinen
on vaarallinen vihollinen? Jos hän ei ole veljemme tai sisaremme?
Pyhä apostoli Paavali puhuu valeveljistä. Hän
puhuu
vaarallisista valeveljistä (vrt. 2 Kor. 11:26). Vanhus
Paisios sanoi kerran: ”Ei ainoastaan Panagiavii
tuo ihmisiä Pyhälle vuorelle. Myös paholainen tuo sinne ihmisiä.”
Emmekö myös rukoile: ”Herra, suojele minua ystäviltäni”? Mitä
teemme valeveljien kanssa?
Olkaa varovaisia.
Näissä tapauksissa olemme urheita. Pysymme kannassamme ja laitamme
toisen omalle paikalleen. Tämä ei tarkoita sitä, että meillä ei
ole rakkautta.
Evankeliumeista
voimme lukea, kuinka Kristus kärsi. Lyömistä, loukkauksia jne. Ja
näiden tapausten joukossa eräs sotilas tulee ja lyö häntä. Mitä
Kristus teki? Mitä Kristus sanoi? ”Jos joku lyö sinua oikealle
poskelle, käännä hänelle toinenkin.” Käänsikö Kristus tässä
tapauksessa toisen poskensa lyötäväksi? Ei kääntänyt. Miksi ei?
Pyytääkö Kristus meitä tekemään asioita, joita Hän itse ei
voinut tehdä? Miksei Hän kääntänyt toista poskea? Mitä Kristus
teki? Hän kääntyi ja sanoi sotilaalle: ”Jos minä pahasti
puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa; mutta jos minä
puhuin oikein, miksi minua lyöt?”(Joh. 18:23) Mitä tämä
tarkoittaa? Tarkoittaako se, että Hänellä ei ollut nöyryyttä?
Mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se, että lyönnit olivat liian
kivuliaita ja Hän vastasi vihassa? Laskemmeko leikkiä? Olivatko
lyönnit liikaa? Kristushan hyväksyi ristinkuoleman. Hän hyväksyi
kaikki lyönnit, loukkaukset jne. Hän hyväksyi ristin naulat. Hän
opetti meille, että on aikoja, jolloin meidän tulee pitää oma
kantamme ja laittaa toinen omalle paikalleen, koska he ovat
vaarallisia itselleen.
Pyhä Nektarios
karkoitettiin Aleksandrian patriarkaatista. Mitä tapahtui? Ottiko
hän ja lähti? Ei. Hän todisti. Hän vaati, että hänen
tapauksensa kuultaisiin vääriä syytöksiä ja valheita vastaan.
Niinkuin silloin kun hänelle ei maksettu palkkaa. Miksi? Oliko hän
itara? Oliko hän ylpeä? Kaikki tiesivät hänen köyhyydestään.
Hän viljeli puutarhaa. Hän teki tämän näyttäkseen kaikille,
kuinka tulee taistella silloin kun siihen on tarve.
Älkää nostako
esimerkiksi tässä abba Makariosta, jonka mainitsin aiemmin –
sitä, kuinka hän hyväksyi kaikki syytökset. Älkää, sillä hän
teki hyvin tehdessään niin. Älkää nostako esimerkiksi abba
Agathonia – kuinka hän hyväksyi syytökset. Älkää, sillä
hänkin teki hyvin tehdessään niin. Mutta olkaamme varovaisia! Abba
Agathon eli yksin, eikä abba Makarioksella ei ollut perhettä.
Perheellisen ihmisen tai papin – heidän ei tule hyväksyä vääriä
syytöksiä. Me laitamme toisen omalle paikalleen. Pyhä Raamattu
sanoo: ”Tulkoon nöyrästä taistelija.”viii
Se, joka on lempeä ja hyvä, taistelee.
Tulee aikoja,
jolloin tulee edetä, ja aikoja, jolloin ei tule edetä. Kuinka
meidän on mahdollista jatkaa tällä tavalla? Tällä rakkaudella
Kristukseen, käyttäytymällä oikein? Kuinka? Kristuksen Kirkossa –
ei missään muualla. Kristuksessa – ei missään muualla.”Ilman
minua ette voi mitään tehdä,” sanoo Herra (vrt. Joh. 15:5). Pyhä
Paavali sanoo: ”Minä voin kaiken Kristuksessa, joka minua
vahvistaa.” (vrt. Fil. 4:13)
Ainoastaan Kirkon
mysteeriossa meillä on oikeanlainen tieto siitä, kuinka tulee
toimia oikein kussakin tilanteessa. Ainoastaan Kirkon mysteeriossa,
katumuksen sakramentin, Ehtoollisen, kirkollisen elämän kautta.
Kasteessa saamme Armon ymmärtää, kuinka toimia oikein jotakuta
toista kohtaan ja kuinka osoittaa rakkautta jotakuta toista kohtaan.
Meidän tulee lukea
Pyhää Raamattua, Uutta testamenttia. Meillä on aikaa niin monille
asioille, mutta ei tälle hyvin pienelle, pienelle kirjaselle. Meillä
ei ole mitään puolustuksia. Me luemme muita asioita. Joten meidän
tulee lukea Raamattua, jotta opimme, kuinka elää toisten kanssa
oikein.
Usein – älkäämme
valehdelko – paholainen on tuo päiväämme asioita, jotta meillä
ei olisi aikaa lukea Raamattua. Hyvä on, meillä ei siis ole aikaa
lukea. Me menemme kirkkoon. Se on kuin harrastus. Kirkossa opitte
Pyhistä evankeliumeista. Palvelusten aikana, ehtoopalveluksissa,
aamupalveluksissa, ehtoonjälkeisissä palveluksissa,
anomuskanoneissa – näiden palvelusten tekstit ovat lähtöisin
suurimmaksi osaksi Raamatun kirjoituksista.
Pyhien elämänkerrat
ovat sama kuin Raamatun kirjoitukset. Pyhät elivät Jumalan Sanan
mukaan, minkä tiedämme tänään. Kuulette opetuspuheita. Miltä
tämä kuulostaa – nyt kun minä puhun? Me muistamme Kristuksen.
Kristus ei vain lukenut pyhiä kirjoituksia. Hän meni temppeleihin.
Meidän ei tule
mennä kauaksi seurakunnistamme. Olkaa varovaisia tässä suhteessa!
Te vierailette luostareissa ja pyhillä paikoilla. Rukoilette, saatte
voimaa, puhutte toisten kanssa, mutta te elätte seurakunnissanne.
Teidän tulee tukea seurakuntaanne ja sen papistoa.
Älkää odottako,
että papisto tekee kaiken. He ovat ihmisiä kuten kaikki. He ovat
perheellisiä ihmisiä kuten kaikki. Heillä on stressiä ja
ongelmia. He kamppailevat omien tragedioidensa kanssa kuten me
kaikki. Papisto tarvitsee myös apua. Ja teidän piispanne ja teidän
metropoliittanne. Teidän ei tule mennä kauas seurakunnistanne ja
hengellisistä perheistänne. Me pelastumme ja tulemme pyhiksi
siellä, mihin Jumala on meidät asettanut seurakunnissamme. Autamme
toinen toistamme – seurakunnissa, perheissä ja yhteisöissä.
”Jokainen
paikallaan.”ix
Ei ole paikkaa ilman kiusauksia. Eräs munkki ei kestänyt
kiusauksiaan. Niinpä hän lähti. Ja silloin munkki näki miehen,
joka näytti häneltä itseltään ja jolla oli päällä hänen
kenkänsä ja vaatteensa. Munkki kysyi: ”Kuka sinä olet?” Hän
vastasi: ”Minä olen se, joka saan sinut lähtemään. Minne
tahansa menetkin, minä olen siellä.” Minne voisimme mennä, jonne
paholainen ei meitä seuraisi? Sananlasku sanoo: ”Meri on
kaikkialta suolainen.”
Älkää etsikö
pyhiä paikkoja. Job tuli vanhurskaaksi tunkiolla, Loot tuli pyhäksi
Sodomassa ja Gomorassa, ja Aadam teki syntiä paratiisissa. Ei paikka
(kreik. topos) vaan tapa (kreik. tropos). Paikka ei
pelasta. Sen sijaan meidän elämäntapamme on se, joka pelastaa.
Tapa, jolla pelastun, on se tapa, jonka Kristus opetti meille. ”Olkaa
minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja,” sanoi
pyhä Paavali (1 Kor. 11:1). Tällä tapaa
me autamme toisia.
”Katsokaa, kuinka
minä toimin,” teidän tulisi sanoa lapsillenne, ”ja matkikaa
minua.” Voitteko sanoa niin heille? Näettekö tässä piilevän
ongelman? Ongelma on meissä itsessämme. Sanat ovat halpoja.
Muistatteko opettajienne sanat? Ette. Mutta muistatteko opettajanne?
Muistatte. Se on oppitunti. Sillä tapaa meidän tulee olla toisten
ihmisten kanssa. Ei ole itsekeskeistä auttaa itseään silloin kun
aikoo auttaa toisia. Kirkossa me pelastumme. Kirkon sisällä meistä
tulee hyviä ja pyhiä.
Yllättäen joku
koputti Kolokotroniksenx
ovelle. Hän avasi oven ja sen takaa paljastui ihminen, joka oli
paniikissa ja huusi: ”Auta minua. Pelasta minut. Viranomaiset ovat
kintereilläni.” Kolokotronis sulki oven ja etsi paikkaa, johon
piilottaa hänet. ”Mitä sinä teit,” hän kysyi mieheltä. ”Minä
tapoin erään miehen nimeltä (NIMI). He tappavat minut, jos saavat
minut kiinni.” Ja hän oli tappanut Kolokotroniksen veljen. Ja
Kolokotronis piilotti hänet. Kun viranomaiset sitten tulivat, hän
lähetti heidät pois ja pelasti tuon miehen. Missä Kolokotronis
koulutti itsensä? Kuinka monta kirjaa hän luki?
He elivät Kirkossa!
Eräs pappismunkki
meni Athokselle ja halusi rakentaa kellarin. Hänellä oli kasa
hyvälaatuista maata. Hän laittoi sen kottikärryihin. Hän
ajatteli, että olisi sääli heittää se vain menemään. Niinpä
hän otti kärryt ja kumosi maan naapurinsa maalle – useita
kärryllisiä maata.
Toinen munkki
huomasi tämän ja alkoi huutaa papille: ”Etkö ole häpeissäsi?
Sinä käytät naapuriasi hyväksi! Näethän, että hän on
yksinkertainen ja ystävällinen. Ja nyt sinä heität roskamaata
hänen maalleen? Olet munkki! Etkö yhtään häpeä?”
Papista tuntui
kauhealta. Hän näki toisten
ihmisten sanovan: Jätä mies rauhaan. Pappi oli hyvin
huolissaan. Hän tiesi, että maa oli hyvää. Mutta toinen munkki
ajatteli, että kärrätyn maan mukana oli suuria kiviä. Pappi sanoi
sitten työmiehelleen, joka ei ollut munkki vaan maallikko:
”Tuokaamme maa takaisin.” Joten nyt heidän täytyi tuoda maa
takaisin vuoren rinnettä ylämäkeen. Kuinka se onnistuisi? Satoi
vettä ja maasta tuli mutaa. On yksi asia kuljettaa maata alamäkeen
ja toinen asia kuljettaa sitä ylämäkeen.
Papin alainen sanoi
sitten: ”Vanhus, älkää kiinnittäkö huomiota tuohon toiseen
munkkiin. Paholainen sai hänet sanomaan nuo asiat. Se oli kiusaus.
Älkää olko huolissanne.”
Pappi vastasi: ”Ole
hiljaa! Nytkö me syytämme paholaista?” Alainen vastasi: ”Ei,
isä. Paastotkaamme. Paastotkaamme, jotta teille huutanut munkki
saisi valaistuksen, että hän on tehnyt virheen.” Pappi vastasi:
”Ei! Tuon toisen munkin pitäisi paastota. Hän lihava ja hänen
tulisi pudottaa painoa.”
Tämä tapaus
osoittaa meille, että paastoaminen jonkun sellaisen puolesta, joka
vihaa meitä tai vaivaa meitä, on yksi suurin ja muinaisin Kirkkomme
laki. Se on käskyissä, joiden mukaan kaksitoista apostolia elivät
(Didakhesta eli Kahdentoista apostolin opetuksesta).xi
Se on vanhimpia lakeja, joita meillä kristittyinä on: paastotkaa
vihamiestenne puolesta.
Mitä tietoa oli
tuolla papin apulaisella? Tunsiko hän apostoleille annetut käskyt?
Hän ei edes tiennyt, että nämä käskyt ovat olemassa. He eivät
lukeneet teologisia tekstejä. He elivät Kirkossa! Kirkossa eläminen
tuo meidän mieleemme hyviä ajatuksia ja hyvää käyttäytymistä.
Se tuo esiin Kristuksen ajatuksia. Sinulle tulee Kristuksen viisauden
ajatuksia. Sinä ajattelet niin kuin kristityn tulee.
Joku kerran sanoi:
”Viisautta on sillä, joka näkee, sillä joka katsoo.”
Siemenessä, kananmunassa ja huonosti käyttäytyvässä lapsessa
viisas ihminen näkee tammen, linnun ja pyhän ihmisen. Hän ei näe
sitä, mitä ne ovat, vaan mitä niistä voi tulla. Tällä tapaa
ajattelee kristitty.
Näemme rakkauden
silmillä. Pyhä Paavali selittää kaiken kauniisti tunnetussa
luvussa, rakkaudellisella tavalla: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten
ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä
vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. … vaikka minulla olisi
kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei
olisi rakkautta, en minä mitään olisi.... vaikka antaisin ruumiini
poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään
hyödyttäisi.”(1 Kor. 13:1-3)
Synaksarion eli
pyhien elämänkerta kertoo erään tunteikkaan tapauksen kahden
ystävän välillä. Siellä kerrotaan suuresta rakkaudesta, joka
heillä oli. Toinen oli nimeltään Nikeforos. Toinen oli Saprikios.
Saprikios oli pappi. Molemmat olivat kristittyjä. Eräänä päivänä
heillä oli riitaa keskenään. Siitä lähtien Saprikios vihasi
Nikeforosta. Hän ei edes katsonut tähän. Nikeforos yritti
palauttaa ystävyyden, mutta turhaan.
Nämä olivat niitä
vuosia, jolloin kristittyjä vainottiin. Saprikios pidätettiin
eräänä päivänä ja hän kesti kaikki kidutukset ja viranomaiset
aikoivat teloittaa hänet. Rakkaudesta Kristukseen hän kesti kaikki
lyönnit. Mutta nuori Nikeforos juoksee Saprikioksen luo ja pyytää
häneltä anteeksiantoa ja sanoo: ”Anna minulle anteeksi, Jumalan
mies. Se oli minun vikani. Anna minulle anteeksi. Älä kanna kaunaa
minua kohtaan.”
Saprikios ei
halunnut edes katsoa häntä. Taas Nikeforos anoi: ”Anna minulle
anteeksi! Ennen kuin menet Kristuksen luo.” Saprikios ei vastannut
mitään. Ja kun sotilaat ottivat esiin miekat, Saprikios kysyi
heiltä: ”Miksi tapatte minut?” He vastasivat: ”Koska sinä et
kiellä Kristusta, me uhraamme sinut jumalillemme.” Ja Saprikios
sanoi: ”Hyvä on. Minä uhraan jumalille.” Ja Nikeforos huusi:
”Älä tee sitä! Jumalan mies! Koko tämän ajan sinä kestit!”
Miksi näin kävi? Koska siihen asti hänellä oli ollut Jumalan
Armo. Jumalan Armo vetäytyi nähdessään kuinka kovasydäminen
Saprikios oli ja silloin hän kielsi Kristuksen. Sama tapahtui
apostoli Pietarille. ”Minä kuolen sinun kanssasi, Kristus,” hän
sanoi. Tuolloin Pietarilla oli Jumalan Armo. Kun hän oli kieltänyt
Kristuksen kolme kertaa, hän menetti Jumalan armon. Joten Saprikios
jäi eloon, ja Nikeforos mestattiin. Me juhlimme Nikeforosta
helmikuussa.
”Sen
suurempaa rakkautta ei ole...”
Mikä on Kristuksen
rakkaus niin että voidaan sanoa: ”Minä annan ruumiini
poltettavaksi Kristuksen puolesta, mutta jos minulla ei olisi
rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” Minkä tahansa
ihmeen me suoritammekaan, eikä meillä ole rakkautta – me emme ole
mitään. Mikä on Kristuksen rakkaus?
Kaoottisten vuosien
aikana Venäjällä, kun kommunistit sotivat, monia tapettiin ja
tapahtui epäoikeudenmukaisuuksia jne. Eräs pieni kylä oli tuolloin
vallattu. Siellä oli eräs nainen, jolla oli kaksi lasta. Lapset
olivat neljä- ja viisivuotiaat. Naisen aviomies oli vastarinnan
armeijassa. Nainen piileskeli autiossa talossa ja odotti, että voisi
jokin päivä paeta kylästä.
Eräänä päivänä
nuori, iältään noin 20-vuotias, nainen nimeltä Natalia koputti
talon oveen. Lapsien äiti oli samanikäinen kuin Natalia. Natalia
halusi tietää, oliko äiti se, kenen hän oletti tämän olevan.
”Kyllä, se olen minä,” äiti vastasi. Natalia kertoi hänelle,
että viranomaiset tietävät, missä hän piileskelee ja aikovat
ottaa hänet tuona yönä kiinni ja teloittaa. ”Se tapahtuu, koska
aviomiehesi on heitä vastaan,” Natalia sanoi äidille.
Natalia sanoi:
”Teidän täytyy lähteä heti.” Katsottuaan lapsiaan äiti
sanoi: ”Kuinka?” Nataliasta, joka oli muukalainen, tuli
Evankeliumin lähimmäinen. Natalia vastasi: ”Kyllä, te voitte
lähteä. Minä jään tänne ja sanon sinun nimesi, kun he tulevat
pidättämään sinua.” Äiti vastasi: ”Mutta he tappavat sinut!”
Natalia vastasi: ”Kyllä, he tappavat. Mutta minulla ei ole
lapsia.” Ja hän otti äidin paikan. Äiti ja kaksi lasta lähtivät.
Me voimme kuvitella,
mitä sitten tapahtui. Me voimme kuvitella kylmyyden ja kosteuden ja
sen pimeän paikan, missä Natalia odotti, että hän tulisi
tapetuksi. Ja voimme muistaa, kuinka Kristus oli Getsemanessa ja
odotti juovansa kuoleman katkeran maljan. Ja kuinka vastata kuin
Kristus: Jumalallisella hiljaisuudella.
Me voimme kuvitella,
kuinka Natalia ajatteli niitä ihmisiä, jotka olisivat voineet tukea
häntä, mutta olivat nyt kaukana. Aivan niin kuin Kristuksen
opetuslapset nukkuivat. Natalia ei voinut kääntyä kenenkään
puoleen saadakseen lohtua, ilman että olisi pettänyt äitiä. Me
voimme kuvitella, että hän ainakin rukoili, että hänen uhrinsa ei
menisi hukkaan ja ajatteli, mitä tapahtuisi äidille ja lapsille
hänen kuolemansa jälkeen. Eikä ollut vastausta. Olivat ainoastaan
Kristuksen sanat: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään,
kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh.
15:13)
Me voimme kuvitella,
että hän ajatteli sitä, kuinka olisi mahdollista päästä turvaan
hänen tilanteestaan. Mutta hän ei voinut tehdä sitä, ellei hän
avaisi ovea ja tulisi jälleen itsekseen – sen sijaan että oli
olevinaan tuo äiti. Hän pystyisi todistamaankin sen. Mutta ei –
Natalia päätti kuolla. Äiti ja lapset pelastuivat tilanteestaan.
Loppusanat
”Niin pysyvät
nämä kolme: Usko, Toivo ja Rakkaus,” sanoi apostoli Paavali (vrt.
1 Kor. 13:13) Kun meidät asetetaan Kristuksen eteen, jotta
pelastuisimme, kaikki tuo hävitetään. Uskolla ei ole arvoa. Tai on
sillä, mutta kun meidät asetetaan Kristuksen eteen, mitä me
uskomme? Mehän näemme Hänet. Eikö toivolla ole mitään arvoa? Se
on suuri hyve, mutta kun olemme Kristuksen edessä, mitä me
toivomme? Meillähän on Hänet. Mutta Rakkaus pysyy iankaikkisesti.
Rakkaus on suurin.
Oli olemassa
toisiakin tapoja, joilla Kristus olisi saatettu teloittaa. Miksi
Kristus hyväksyi kuoleman ristillä? Sen vuoksi, että Kristuksen
kädet naulattaisiin ristille; että Hänen käsivartensa olisivat
ikuisesti avoimina, avoimena ja hyväksyvänä syleilynä. Niin
meidän täytyy tehdä toisia kohtaan.
Alaviitteet:
i
Ο Χριστός «εν ετέρα μορφή». Katso esimerkiksi: http://agioritikesmnimes.blogspot.fi/2014/03/4486.html
ii Pyhä
Antonios Suuri sanoi: ”Lähimmäisestä riippuu elämä ja
kuolema, sillä jos voitamme veljen, voitamme Jumalan, mutta jos
loukkaamme veljeä, teemme synnin Kristusta vastaan.” Kts.
Gerontikon, s. 23, kohta 9. Gerontikon eli Pyhien vanhusten sanomaa
(suom. Johannes Seppälä. Ortokirja, 1984).
iii John
Donnen runo kuuluu suomennettuna seuraavasti:
Yksikään
ihminen ei ole saari,
täydellinen
itsestään; jokainen on palanen mannermaata,
kokonaisuuden
osa: jos meri huuhtaisee mukaansa
maakimpaleen,
niin Eurooppa
pienenee vastaavasti,
samoin kuin
pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun
ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen
kuolema vähentää minua,
sillä minä
sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen
vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot
soivat;
Ne soivat
sinulle.
iv Vanhus
Efraim Katunakialainen eli 1912–1998. Hän oli läheinen vanhus
Joosef Hesykastin ja tämän veljestön kanssa, vaikka kuuluikin
itse toiseen veljestöön. Diakoni Osmo Kurola on kirjoittanut
vanhus Efraimin elämästä alustuksen "Vanhus Efraim Katunakialainen, Joosef Hesykastin oppilas".
v Kts.
esimerkiksi pyhän Johannes Krysostomoksen opetuspuheita
Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta (Puhe 7:4)
vi Abba
Makarioksesta: Gerontikon, s. 114 kohta 18 ja s. 121, kohta 40. Abba
Agathonista: Gerontikon, s. 9 kohta 5.
vii Panagia,
Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä eli neitsyt Maria.
viii Jooel
3:11 (Septuaginta). Septuagintan mukainen teksti kuuluu: ο πραΰς έστω
μαχητής.
ix εκαστος
εφ ω εταχθη. Kyseessä on yleinen sanonta, joka on
lähtöisin mahdollisesti Platonin teksteistä (tai ainakin esiintyy
hänen kirjoituksissaan).
x Isä
Nikonin mainitsema Kolokotronis on ilmeisesti Theodoros Kolokotronis
(Θεόδωρος Κολοκοτρώνης), tunnettu kreikkalainen
vapaustaistelija. Hän eli vuosina 1770–1843.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.