"Ajatelkaamme kaikkia näitä asioita jatkuvasti"

Vanhus Efraim Filotheoslainen ja Vanhus Joosef Hesykastin (+1959) kallo.

... Meidän täytyy kilvoitella saavuttaaksemme tuon kalliin pelastuksen. Kilvoitus vaivannäköineen ei ole leikkiä. Emme tulleet tänne ainoastaan ollaksemme olemassa ja elääksemme niin kuin se olisi tullut arpaosaksemme. Asia on paljon vakavampi kuin kukaan osaa kuvitellakaan. Jumala elää, ja sen vuoksi ihmisen pelastus on jotain vakavuudenkin ylittävää, koska jos ihminen menettää sielunsa, silloin epäonni on ikuinen. Me emme saa ottaa tätä asiaa kevyesti, emmekä saa antaa sen jäädä meiltä huomaamatta. Asian vakavuus tulee meille ilmi kaikessa laajuudessaan silloin, kun lähestymme kuoleman hetkeä. Silloin meidän mielemme tajuaa tämän todellisuuden, ja asioista tulee vakavia. Lapsellinen ajattelu laitetaan syrjään. Silloin ihminen näkee kaiken sen, mitä hän on eläessään kuullut kuolemasta, kaiken mitä on lukenut, ja kaikki se, mistä häntä varoitettiin, tulee todeksi.



Ennen kaikkea hänellä tietysti on nyt tuntuma kuolemasta ja hän tajuaa, että hän on lähdössä. Mieli alkaa mietiskellä ja kysellä: "Mitä nyt tapahtuu? Minne olen menossa?" Omastatunnosta tulee herkkäliikkeinen koneisto, joka toimii lakkaamatta: "Tämä tapahtui ja tuo, ja sitten vielä tuokin." Ihmisestä vaikuttaa siltä kuin hän kuulisi tämän kaiken ensimmäistä kertaa: "Mutta milloin kaikki tuo tapahtui, eikä se silloin vaivannut minua?" Tietenkin huolimattomuus ja välinpitämättömyys sekä mielen pimentyminen on peittänyt kaiken alleen kuin himmentävä huntu. Ja nyt lähestyvän kuoleman tuuli puhaltaa, ja kaikki asiat tulevat valoon. Nähdessään tämän todellisuuden sielu alkaa menettää rohkeuttaan: "Mitä nyt tapahtuu? Voinko palata takaisin?" Omatunto vastaa: "Ei. Nyt sinun täytyy mennä kohti totuutta."



Ihminen näkee pahojen demonien lähestyvän. Jatkuvasti ja näkymättömästi ne seuraavat erilaisia merkkejä. Kokemuksesta ne ymmärtävät, milloin kuolinhetki lähestyy, ja ne odottavat sitä, hankkivat istuimet eturivistä. Ne haluavat tulla ensimmäisinä sielun luo - järkyttää ja kauhistuttaa sielua hirvittävällä ulkonäöllään. Ne esittelevät asiakirjat, joissa on kirjattuina sielun synnit, aiheuttaakseen epätoivoa ja toivottomuutta. Sielu vapisee ja huokailee, ja silloin se näkee suojelusenkelin - tai useitakin enkeleitä - ja kääntää katseensa niiden puoleen rukoillen ja anoen niiltä apua. Mutta enkelit auttavat ainoastaan ihmisen tekojen mukaan. Sen jälkeen sielu kääntää katseensa kohti sukulaisiaan, ystäviään ja veljiään; se nostaa kätensä pyytääkseen apua, mutta se ei saa mitään apua toisilta. Ja silloin se kääntyy ainoan toivonsa, Jumalan armon, puoleen.



Kaikki nämä sanotut asiat ovat todellisuutta ja totuus. Me olemme nähneet monien ihmisten lähtevän tästä maailmasta. Olemme kuulleet monista erilaisista tapauksista, joita on sattunut kuoleman hetkellä. Kaikki nämä ovat yhteneväisiä sen kanssa, mitä luemme Kirkkoisien Traditiosta. Nämä asiat tulevat tapahtumaan myös meille ja sen vuoksi meidän täytyy pitää ne mielessämme ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Kuoleman muistamisen täytyy jatkuvasti pitää meidät kurissa ja kohottaa meidät kaikkien täällä näkemiemme maallisten asioiden yläpuolelle. Meidän tulee aina ajatella kuolemaa, lähdön hetkeä, nousua kohti Jumalan vanhurskasta tuomioistuinta ja Paratiisin olosuhteita helvettiin verrattuna. Meidän rukouksemme tulee olla niin lakkaamatonta kuin on mahdollista. Meidän täytyy kilvoitella, sillä Jumala kuulee kilvoittelevan sielun rukouksen. Sillä on rohkeutta, erityisesti kuoleman hetkellä, ja se kohtaa tuon tilanteen eri tavalla.



Ajatelkaamme kaikkia näitä asioita jatkuvasti. Kyseessä on kirkkoisien totuus. Se on lähtöisin elämästä. Se on lähtöisin Jumalan ilmoituksesta ihmisille. Innostakoon se meitä kilvoittelemaan siten, että saavuttaisimme iankaikkisen pelastuksen.

- Katkelma Arkkimandriitta Efraim Filotheoslaisen (nyk. Arizonassa) opetuspuheesta, joka on julkaistu teoksessa The Departure of the Soul According to the Teaching of the Orthodox Church.

Muuta aiheeseen liittyvää: 

Vanhus Paisioksen itselleen laatima hautakirjoitus

Pappismunkki Nikon: Elämä elämän jälkeen