"Kaikki ongelmamme oli ratkaistu!"

Piispa Vasilista, joka ennen piispaksi vihkimystä oli pappi Vladimir Rodzjanko, kerrotaan arkkimandriitta (nyk. metropoliitta) Tiihonin teoksessa "Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia".

Myönnän vilpittömästi, että me käytimme vladykan sävyisää ja ehdotonta kuuliaisuutta hyväksemme. Vuonna 1992 me Vjatšeslav Mihailovitš Klykovin ja meitä hieman vanhemman ystävämme, akateemikko Nikita Iljitš Tolstoin, slaavilaisen kirjallisuuden kansainvälisen säätiön puheenjohtajan, kanssa valmistelimme ison delegaation pyhiinvaellusmatkaa Pyhälle maalle hakeaksemme sieltä Pyhän tulen ensi kertaa Venäjälle. Jerusalemissa vietetyn pääsiäisyön jälkeen pyhiinvaeltajien piti lähteä bussilla kohti Venäjää ja tuoda Pyhä tuli ortodoksisten maiden - Kyproksen, Kreikan, Jugoslavian, Romanian, Bulgarian, Ukrainan ja Valko-Venäjän - halki aina Moskovaan saakka.

Nykyisin Pyhä tuli tuodaan joka vuosi lentokoneilla moniin kaupunkeihin suoraan pääsiäispalvelukseen, mutta tuo ensimmäinen kerta aiheutti paljon huolta ja vaivaa. Sen piti kestää kokonaisen kuukauden. Moskovan ja koko Venäjän pyhin patriarkka Aleksei lähetti matkaan kaksi arkkimandriittaa: Pankratin, nykyisen piispan ja Valamon luostarin johtajan, ja Sergein, joka pian nimitettiin Novosibirskin piispaksi.

Marsalkka Žukovin tyttären, Maria Georgijevnan, piti myös osallistua tähän pyhiinvaellukseen, mutta hän sairastui aivan matkan aattona. Meidän piti kiireesti löytää joku, joka voisi lähteä hänen sijastaan. Ongelma oli siinä, että oli täysin mahdotonta saada niin lyhyessä ajassa viisumeita niin moneen maahan. Silloin me jälleen muistimme vladyka Vasilin, joka oli juuri tuona päivänä saapunut Moskovaan.

Häpeäksemme me emme lainkaan tulleet ajatelleeksi, että vladykan, joka oli jo täyttänyt 77 vuotta, ei olisi mitenkään helppoa matkustaa bussissa kokonaisen kuukauden ajan ja että hänellä oli joitakin asioita toimitettavanaan Moskovassa. Meille tärkeintä oli se, että vladyka suostui, kuten aina. Toiseksi kaikki viisumeita koskevat kysymykset ratkesivat siinä samassa: vladyka oli Iso-Britannian kansalainen eikä hänen passillaan koitunut mitään hankaluuksia matkan varrelle sattuneissa maissa.

...

Muistan, kuinka ennen matkaa me kokosimme piispan tavarat salamannopeasti ja helpotuksesta huokaisten otimme hänet mukaan pitkälle matkalle. Kaikki meidän ongelmamme oli ratkaistu!

Niitä ilmaantui kyllä, kun pyhiinvaeltajat ylittivät valtakuntien rajoja. Delegaatiomme piti ylittää rajat jo etukäteen hankitun ryhmäviisumin avulla. Viisumiin oli tietysti merkitty Maria Georgijevna Žukova, eikä siinä mainittu minkäänlaista piispa Vasili Rodzjankoa.

Kaikki alkoi Israelissa, joka on kuuluisa pikkutarkkuudestaan rajanylitykseen ja tullimuodollisuuksiin liittyvissä asioissa. Israelilaisten salaisen palvelun virkailijat panivat heti lentokentällä merkille Venäjältä tulleen omalaatuisen ryhmän ja kutsuivat kunkin nimeltä haastatteluun. Kun oli puhe arkkimandriitta Pankratista, arkkimandriitta Sergeistä, Alexander Nikolajevitš Krutovista ja muista, ongelmia ei ilmaantunut. Mutta kun tuli Maria Georgijevna Žukovan vuoro, hänen tilalleen tulikin piispa Vasili. Hän hymyili israelilaiselle virkailijalle sydämellisesti ja kumarsi.

"Siis mitä?" virkailija kysyi ällistyneenä. "Minä kutsuin Maria Georgijevna Žukovaa."

"Minä olen Maria Georgijevna Žukova," vladyka vastasi vilpittömän yksinkertaisesti.

"Siis te? Kuka te olette?"

"Minäkö? Minä olen venäläinen piispa Vasili."

"Maria Georgijevna Žukova on muka venäläinen piispa Vasili, niinkö? Täällä ei kannata laskea leikkiä. Mikä teidän nimenne on?"

"Passin mukaan vai..."

"Tietenkin passin mukaan!" virkailija tuhahti.

"Passin mukaan minä olen Vladimir Rodzjanko."

"Maria Georgijevna Žukova, piispa Vasili, Vladimir Rodzjanko? Mistä te siihen tulla tupsahditte?"

"No itse asiassa minä asun Amerikassa..." vladyka alkoi kertoa.

"Me selitämme teille kaiken," muut delegaation jäsenet yrittivät sekaantua asiaan, mutta virkailija keskeytti heidät tylysti:

"Pyydän asiankuulumattomia pysymään vaiti!"

Sitten hän kääntyi taas uhkaavana vladykan puoleen.

"Te siis sanotte olevanne venäläinen piispa, mutta asutte jostain syystä Amerikassa, niinkö? Mielenkiintoista! Esittäkää passinne!"

"Minulla on Iso-Britannian passi," vladyka varoitti heti paikalla ja ojensi sen virkailijalle.

"Niin mitä?" virkailija vingahti kiukuissaan ja heristi ryhmäviisumia vladykan edessä. "Entä kuka te olette tässä dokumentissa?"

"No kuinka sen nyt sanoisi?" vladyka sanoi ja ihmetteli itsekin. "Asia on niin, että tässä dokumentissa minä olen Maria Georgijevna Žukova."

"Riittää jo!" virkailija karjaisi. "Vastatkaa heti, kuka te olette?"

Vladyka Vasili oli hyvin murheissaan siitä, että hän oli aiheuttanut kärsimyksiä tälle nuorelle miehelle, mutta sävyisyydestään huolimatta hän ei pitänyt siitä, että hänelle huudettiin.

"Minä olen venäläinen piispa Vasili!" hän vastasi arvokkaasti.

"Piispa Vasili? Kuka sitten on Vladimir Rodzjanko?"

"Minä."

"Entä Maria Georgijevna Žukova?"

"Minä," piispa levitti kätensä.

"No niin, missä te asutte?"

"Amerikassa."

"Entä passi?"

"Minulla on Iso-Britannian passi."

"Entä tässä luettelossa?"

"Tässä minä olen Maria Georgijevna Žukova."

Tämä kohtaus toistui jokaisella rajanylityspaikalla.

     

Piispa Vasili ja Pyhä Tuli. Kuva.

 

 "His Eminence the Novice"