tiistaina

Toinen kohtaaminen Vanhuksen kanssa. Ote Athos-vuoren matkapäiväkirjasta 2019.

Maalaus: Konstantinos Xenopoulos.


Tätä polkua olen kävellyt kerran aikaisemminkin. Kolme vuotta sitten edellisellä matkallani, pääsin ensimmäistä kertaa tapaamaan Vanhusta. Tätä hetkeä olin kovasti toivonut. Saavuimme kuistille ja jäimme odottamaan vastaanottoa. Eräs seuralaisemme oli pahoinvoiva ja joutui asettumaan kuistille makaamaan.
Hetken kuluttua ovi avautuu, ja sieltä pilkistävät ulos tutun Vanhuksen kasvot, kirkkaat ja herkät silmät, jotka huomaavat heti jonkin olevan vialla. Hänen mukanaan isällinen huolenpito purjehtii luoksemme, kun hän omin käsin nostaa huonosti voivan ystävämme pystyyn ja taluttaa hänet sisään sohvalle istumaan.

Lopulta kaikki asettuvat paikalleen, ja vihdoin on jälleen aika keskustella hänen kanssaan. Itse istun pitkään vain hiljaa, sillä en keksi mitään kysyttävää. Ymmärrän murusen siitä, mitä eräs nuori munkki kaukaisessa erämaassa satoja vuosia sitten sanoi pyhälle Antonios Suurelle: ”Minulle riittää, kun näen sinut, Abba”. Lopulta minäkin esitän kysymykseni, ja tässä ovat sanat, jota Vanhus puhui meille kaikille:

K: Kuinka voisi tulla enemmän lapseksi maailmassa?

V: Täytyy ensin nähdä itsensä, millainen on; hyveineen ja paiheineen. Sitten voi alkaa työstää itseään keskittymällä hyveisiin, paheiden kanssa työskentely ei useinkaan onnistu.

Täytyy rukoilla ja heittää pois pohdinta siitä, saavutanko jotain vai enkö saavuta – siitä pitää ehdottomasti luopua. Ja sitten työstämällä itseämme alamme pikkuhiljaa parantua. Se ei ole mikään päivän, kuukauden tai vuoden, vaan koko elämän asia. Kun hyveet sitten kasvavat meissä, opimme, mitä on olla lapsen kaltainen, olematta lapsellinen. Kasvi, jota ei kastella, kuihtuu. Samoin paheet, jos niitä ei ruoki, pikku hiljaa kuihtuvat kasaan.

Jos sinulla on tapana tuomita toisia, koeta keksiä jotain heidän puolustuksekseen.

Jos närkästyt tai paheksut ihmisiä, koeta nähdä heissä jotain hyvää.

Jos olet tottunut syömään vain hyvää ruokaa, opettele syömään hieman myös huonompaa ruokaa.

Jos nukut aina paljon, koeta hieman vähentää unta, ja antaa siitä vapautunut aika Jumalalle.

Jos otat suuria ja raskaita kilvoituksia, jaksat vain muutaman päivän. Sitten seuraa väsymys, ja turhaudut. Täytyy tehdä voimien mukaan, mutta ei pakolla, ahdistuksella, vaan vapaasti.

K: Vanhus, haluatko sanoa jotakin lopun ajoista? Tuleeko piiloutua, jos Kolmas Maailmansota syttyy?

V: Elämme ajallisesti lähempänä loppua kuin aikaisemmin. Jos sota tulee, pahin asia, mitä voi tehdä, on piiloutua, sillä sellaiselle pakenemiselle ei tule loppua: Jos olet naimisissa ja puolisosi on hankala, silloin pakenet ongelmia; jos sinusta tulee munkki ja saat huomautuksen jostain asiasta, alat miettiä luostarista lähtöä; ja jos tulee sota, pakenet johonkin luolaan, mutta sotaa ei käydä nykyään aseilla, vaan jos menet luolaan aseita pakoon, voidaan sinne ampua pommi, joka räjäyttää sekä vuoren, luolan että sinut! Täytyy rukoilla Jumalaa, että Hän johdattaa meitä.

Meidän ei tule ajatella ja pelätä sotaa, sillä muuten emme muuta teekään. Me olemme jo sodassa, sillä elämä on sotaa: yhtenä päivänä taistelet ahneutta vastaan, toisena olemme masentuneita, toisena päivänä taistelemme haureuden himoa vastaan jne. Me elämme ahtaalla joka paikassa, niin Suomessa kuin Kreikassakin.

Paholainen tietää, että sen loppu on lähellä, ja siksi se on koventanut taisteluaan. Maailma on hullujen ihmisten johtama, ja täytyy rukoilla, ettei heidän päästään viimeinenkin ruuvi löystyisi ja putoaisi, sillä silloin he tuhoavat meidät kaikki.

Mutta meidän ei tule ajatella koko ajan sotaa ja kuolemaa, vaan meidän tulee ajatella Kristusta ja muistaa kuolemaa oikealla tavalla. Meidän jokaisen henkilökohtainen loppumme voi tulla koska vain.

K: Vanhus, eräällä ystävälläni, rakkaimmalla ihmiselläni, on mennyt todella huonosti...

V: Kaikki elämässämme on suhteellista, muuttuvaa. Ainoastaan Jumala on Absoluuttinen, mitään muuta absoluuttista ei ole: tänään olemme täällä keljassa, huomenna meidät kenties häädetään täältä; tänään olemme Kreikassa, huomenna kenties muutamme Suomeen; tänään puhun teille hengellisiä asioita, mutta ehkä huomenna minusta tulee hullu ja menen pelleilemään Kariekseen.1 Nyt jollakulla menee huonosti, mutta elämä voi muuttua – ei siis pidä hämmentyä mistään, eikä menettää mielenrauhaansa minkään asian tähden, sillä kaikki muu on muuttuvaa, paitsi Jumala.

Kristittyinä koko elämämme on Kristus-keskeistä. Kaikkien Pyhien ikonissa on kuvattuna keskellä Kristus, Hänen ympärillään Jumalansynnyttäjä ja Johannes Edelläkävijä, sitten enkelit, sitten apostolit ja marttyyrit, pyhät ja niin edelleen. Jopa kadotukseen joutuvat. [Vanhus nousee, hakee ikonin ja näyttää sen meille.] Näin kaikki pyörii lopulta Kristuksen ympärillä, ja tältä meidän koko elämämme – kaikki elämä – todella lopulta näyttää.


Muutakin vanhus puhui, mitä en ulkomuistista ole kyennyt kirjoittamaan ylös. Hän tarjosi meille syötävää ja taputti minuakin päälaelle, kuin lastaan. Siinä ei ollut mitään lässyttävää tai alentuvaa, vaan pikemminkin isällistä rakkautta. Lähtiessämme hän jälleen siunasi meidät kaikki halauksen kera, ja saattoi ulos ja seisoi kuistilla rukoilemassa puolestamme aina siihen saakka, kunnes olimme kadonneet polun mutkan taa.




Juho Varpukoski







1 Karies, Athos-vuoren ”hallinnollinen keskus”, jossa on paljon maallikoita,
muutama kahvila, puoteja ja postitoimisto.
Kaikki Athoksen asukkaat eivät pidä Kariesta munkeille soveliaana paikkana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.