Idiorytmisyyden vaaroista

Yhteisöelämä on hyödyllisempää kuin erakkoelämä siksi, että se auttaa meitä säilyttämään Jumalan meille antamat lahjat, ja siksi, että se varjelee meitä vihollisen ulkoisilta hyökkäyksiltä.

- pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö

 

 

"Säälimätön munkki, joka eksyi 

noudattaessaan kuivaa askeesia 

ilman rakkautta ja arvostelukykyä"

Isä N. tuli Pyhälle Vuorelle erään ystävänsä kanssa. He halusivat ryhtyä munkeiksi sen jälkeen, kun olivat nähneet Tinoksen Jumalanäidin kirkossa eräälle syntymästään halvaantuneelle tapahtuneen parantumisihmeen. Hänen ystävänsä meni Uudelle Skiitalle, mutta hän itse saapui Athokselle itäpuolelta ja jäi munkiksi erääseen idiorytmiseen luostariin.

Koska idiorytmisissä luostareissa vallitsee päiväohjelman suhteen vapaus, ne vaativat kilvoittelijoilta luonnollisesti suurta tarkkaavaisuutta. Ellei munkki käytä siellä oikein tarjolla olevaa vapautta, hänestä voi tulla maallikkoa huonompi, ja hän saattaa jopa langeta eksytykseen.

Puheena olevalla isällä oli kilvoitteleva henki, mutta idiorytmisen luostarin löyhä henki johti hänet aluksi ylpeyteen ja sitten ylimielisyyteen. Mitä enemmän hän harjoitti kovaa askeesia ylpein mielin, sitä enemmän hänen sydämensä kovettui. Häntä ei kiinnostanut lähimmäisensä vaara eikä tuska, vaan ainoastaan se, että hän sai suoritettua paljot Jeesuksen rukouksensa ja maahankumarruksensa. Hän oli täyttänyt vuorokauden kaikki tunnit ja jopa minuutit kilvoituksilla, anomuskanoneilla ja kaikella muulla sellaisella. Hän painosti itseään egoistisesti pyhittymään, kunnes loi tästä itselleen ahdistuksen aiheen. Hän paastosi valtavasti, tapasi syödä vasta yhdeksännen hetken jälkeen ja teki usein kolmipäiväisiä täydellisiä paastoja. Joka näki vain hänen ulkoisen - kumaran, luurangonlaihan, vakavamielisen - hahmonsa, kuvitteli häntä suureksi askeetiksi.

Koska hänen kuuliaisuustehtävänsä oli toimia metsänvartijana, hän vietti suurimman osan ajastaan metsässä, mutta sekin vahingoitti häntä. Kun hän saapui noilta matkoiltaan luostariin, tuntui siltä kuin Antonios Suuri olisi laskeutunut alas vuorelta! Hän ei puhunut kenenkään munkin kanssa, vaan sulkeutui keljaansa ja - kuten mainitsin - painosti itseään egoistisesti kilvoituksiin pyhittyäkseen.

Eräänä päivänä muuan työmies putosi metsässä puusta ja loukkasi, raukka, pahasti itsensä. Miehen poika kuljetti hänet selässään luostarin lähelle ja laski hänet siellä maahan. Sitten hän meni kertomaan tapauksesta metsänvartijana toimivalle munkille ja pyytämään tältä huopaa viedäkseen loukkaantuneen isänsä siinä laiturille ja sieltä laivalla Tessalonikiin. Isä N. ei valitettavasti vain kieltäytynyt antamasta pojalle huopaa, vaan vieläpä ajatteli, miten paljon aikaa nuorukainen oli vienyt häneltä isänsä asialla. Luonnollisesti munkki oli velvollinen sekä kuuntelemaan että myös auttamaan poikaa, koska oli kuuliaisuustehtävältään metsänvartija ja lisäksi vielä luostarin vanhustenneuvoston jäsen. Ikävä kyllä, hän kuitenkin sulki keljansa oven, ettei menettäisi aikaa hengellisiltä harjoituksiltaan.

Kun luostarin isät näkivät nuorukaisen itkemässä, he menivät hänen luokseen tukemaan häntä. He lohduttivat nuorukaista, auttoivat hänen loukkaantuneen isänsä siirtämisessä ja järjestivät tälle hyvän hoidon sairaalassa.

Luonnollisena seurauksena tuollaisesta äärettömästä säälimättömyydestä Jumalan armo jätti kokonaan metsänvartijan, niin että hänen onnettoman mieli vähä vähältä pimeni. Hän alkoi kerskua yltäneensä pyhien isien mittoihin ja näkevänsä pyhiä, enkeleitä, valoja ja muuta vastaavaa.

Eräänä päivänä munkille ilmestyi "enkeli" ja sanoi: "Valmistaudu nopeasti, isä N., sillä palaan pian noutamaan sinut." Hän vastasi: "Kuten siunaat!" ja pani kiireesti ylleen uudet viittansa ja skeeman. Sillä välin enkeli jo huusi hänelle uudelleen: "No, nouse nopeasti ikkunalle ottaakseni sinut mukaan!" Munkki vastasi: "Odota hetki, että löydän pallin noustakseni."

Tämän keskustelun jälkeen, kuten luostarin entinen johtaja kertoi minulle, pihalta kuului tömähdys ja vaimea valitus "ooh!" Ennen kuin isät ehtivät paikalle, munkki oli jo kuollut. Hän murskautui pahasti, sillä hän oli suurikokoinen ja korkeusero oli iso, sillä hän putosi kolmannesta kerroksesta laatoitetulle pihalle. Isät käärivät hänen murskautuneen ruumiinsa huovan sisään kaksinkertaisen surun vallassa, sillä eniten he ajattelivat hänen sielunsa kadotusta. Noustuaan hänen keljaansa laittaakseen sen kuntoon he löysivät sieltä paperin, johon oli kirjoitettu suurin kirjaimin: "Tämän paperin alla on kolmetuhatta drakmaa liturgian toimittamista varten neljänäkymmenenä päivänä. Ellette tee sitä minulle, kohdatkoon teitä Gehasin spitaali, Juudan hirttokuolema ja ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen 318 jumalankantajaisän kirous." Alla oli hänen allekirjoituksensa.

Hyvä Jumala, joka on pelkkää laupeutta, sääliköön tuota onnetonta luomustaan, ja tulkoon tämä eksytykseen ajautuneen veljen kaksinkertainen lankeemus meille kaksitehojarruksi kilvoitellaksemme hyvin nöyrästi ja rakastaen, jotta pääsisimme lähemmäs Jumalaa. Aamen.

Kirjasta: 
Pyhän Vuoren vanhus Paisios: 
Pyhän Vuoren isiä ja elämää