tiistaina

Freskomaalari kertoo: Kirkko pyhälle Basileios Suurelle (osa 18)

Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa (osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV ja XV, XVI ja XVII.
 
 
Vuoden 2017 tapahtumat jatkuvat, ja Kristuksen syntymää kuvaava fresko aloittaa eteläseinän maalausprojektin...




Päivi Kristiina Loikala: 

Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- XVIII osa




Kellot saapuivat Moskovasta.



Tänään tulivat kirkonkellot! Saapuivatkohan ne Moskovasta – vai Helsingistäkö? Miehet asensivat ne pihatelineelle, ja naiset sitten opettivat meitä soittamaan niitä. Kaikki saivat vuorollaan kokeilla – minäkin. Se oli hauskaa, vaikka rytmissä pysyminen tuottikin vaikeuksia. Yksi kello oli jalalla poljettava, kaksi vasemmalla kädellä ja kaksi oikealla soiteltava.











"Kellonsoittaja" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)



Kaikki tulivat iloisiksi, ja aurinko paistoi!





Kahvitauon jälkeen siirryin kappeliin kopioimaan piirustusta eteläseinään.




Tein oikein vauhdilla, kuin viimeistä päivää. Oli ihanaa päästä eteenpäin – enää yksi seinä täysin valkoisena ja tyhjänä!




Joku harjoitteli kellonsoittoa, ja juhlatunnelmissa levitin seinän yläosaan vielä sinisen värin.



Tänä päivänä
Neitsyt Yliolennollisen 
synnyttää!
Maa tarjoaa
luolan lähestymättömälle
Enkelit paimenten
kanssa ylistystä veisaavat.
Tietäjät tähden mukana
vaeltavat, sillä meidän
tähtemme on syntynyt
Lapsukainen, Iankaikkinen Jumala. 

(Kristuksen syntymäjuhlan kontakki)






Laulatti ja väsytti. 

Seuraavana päivänä - myyjäisten jälkeen - suuntasin kotimatkalle. Kotiin mennessä kävin Kouvolan kirkossa, jossa vietettiin palmusunnuntaita.

Kotona kaikki oli entiseen malliin. Aloin vain suunnitella ja valmistaa pääsiäisherkkuja. Oli niin kiva olla keittiössä vaihteeksi - kylläpä tuli innostuttua vähän liikaa! Niitä herkkuja saikin syödä kyllikseen ukon kanssa kahdestaan.







"Pääsiäispöytä" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)




Yöpalvelus oli Lappeenrannassa. Ajelin sinne itsekseni ukon jäädessä kotiin tällä kertaa. Kirkko ei ollut tupaten täynnä, koska osa ihmisistä oli Imatralla. Se oli oikeasti ihan hyvä, koska kirkko on aika pieni ja tuohusten kanssa oli aiemmin ollut vaaratilanteita.


"Tuohusten liekit" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)



Ensi vuonna menisinkin mökille ja kävisin jumalanpalveluksissa Haminassa. Siellä olisi tuttuja ja se olisi ihanaa!










"Pääsiäisen ristisaatto" - pappismunkki Joosefin akvarellityö (lisätietoja)




sunnuntai

Päiväkirjamerkintä 26. tammikuuta 2020



Hyvä Päiväkirja,

Tänään pianisti Rauno Jussila piti Athos-Säätiön Panagiassa upean klassisen musiikin konsertin soittaen Mozartia, Chopiniä, Brahmsia ja Debussyä.

Kuulijoille tarjotun musiikillisen annin lisäksi konsertti oli merkittävä järjestäjälle, sillä konsertin käsiohjelmien tuotolla Athos-Säätiön sai maksettua vuonna 2016 hankkimansa flyygelin viimeisenkin erän. Flyygelin saanti on pitkälti juuri Rauno Jussilan ansiota, joka ahkerasti konsertoimalla ”soitti flyygeliä Säätiölle sisään” ja lisäksi hankki monia korkean tason muusikkoja Athos-Säätiön kuukauden kulttuuripäivän konserttisarjaan samaa tarkoitusta varten.

Flyygeli ei ole uusi, mutta vähän käytetty ja hyvin pidetty, Schimmel Braunschweig. Soitin saatiin edullisesti Säätiötä miellyttäneen värinsä takia, koska yleensä ostajat haluavat flyygelinsä mustana... Flyygeli on osoittautunut soinniltaan erinomaiseksi ja hyvin vireessä pysyväksi.

Vaikka flyygeli ei kuulukaan luostareiden perustarvikkeisiin, Athos-Säätiö halusi hankkia sellaisen voidakseen tarjota lähialueen asukkaille ja kauempaakin tuleville hyvätasoista musiikkitarjontaa. Joillekuille konsertit saattavat muodostua luontevaksi mahdollisuudeksi tutustua myös paikkaan ja ortodoksiseen hengenelämään. Konserttien lisäksi Athos-Säätiö haluaa tukea myös taidenäyttelyiden välityksellä perinteistä, tervehenkistä, sielua ravitsevaa kulttuuria.





lauantaina

Päiväkirjamerkintä 25.tammikuuta 2020


Hyvä Päiväkirja,

Panagiassa äänitettiin tänään jumalallisen Liturgian jälkeen.

Äänitys tehtiin pyhälle Basileios Suurelle rakenteilla olevassa pikkukirkossa, joka sijaitsee päärakennuksessa, "Karieksessa", entiseen vastaanottoaulaan rakentuvan Ilosanoman kirkon takana.

Vaikka kirkko ei ole vielä valmis, siellä on äänitetty jo aiemminkin. Tila on osoittautunut loistavaksi akustiikaltaan ja välittää kaikunsa puolesta tunnun suuresta katedraalista. Se on myös monille tuttu seinämaalauksistaan, joita on maalattu vuoden 2014 alusta lähtien.

Tehty äänite on akatistos Jumalanäidille, ja sen toteutti Kontakion-kvartetti.

Kvartetissa laulavat Leena Lomu (sopraano), Johanna Haapala (altto), Jyrki Ivars (tenori) ja isä Heikki Honkamäki (basso). Kvartetin kokoajana ja ”äänitteen äitinä” on Leena Lomu, Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan kanttori. Hän halusi, että akatistos äänitetään nimenomaan kirkkotilassa, jotta palvelukseen saadaan aidosti kirkollinen henki.









sunnuntai

Jos Jumala suo, vuonna 2020...





Vuoden 2020 päätapahtuma: 

Amerikan Efraim” ja hänen pyhä Vanhuksensa, 28.–30.8.2020

Vanhus Efraim Filotheoslainen (+ 8.12.2019) on uuden ajan Ortodoksisen luostarilaitoksen isä uudistettuaan Kreikassa lukemat­tomia luostareita ja perustettuaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan peräti 20 luosta­ria. Hän on tehnyt laajalti tunnetuksi myös ohjaajaansa, Athoksella vuonna 1959 tuonilmaisiin siirtynyttä vanhus Joosef Hesykastia, joka luetaan Pyhän Vuoren viime vuosisadan merkittävimpien kilvoittelijoiden joukkoon. Myös vanhus Joosefin persoona on hyvin ajankohtai­nen, koska Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti valmistelee parhaillaan hänen py­häksi julistamistaan. 

Seminaarissa tutustutaan näihin kahteen läheisesti yhteenkuuluvaan suureen Ortodoksisen perinteen kantajaan, heidän elämäänsä, elämäntyöhönsä ja opetuk­seensa. Pääluennoitsijaksi saapuu Athosvuorelta Pyhien apostoli Andreaan ja Antonios Suuren skiitan johtaja arkki­mandriitta Efraim, joka itse oli Efraim Filotheoslaisen läheinen oppilas. Kyseessä on Athos-Säätiön vuoden päätapahtuma. Seminaarin täysihoitomaksu on 230–260 euroa riippuen ma­joitusvaihtoehdosta.





Vuoden 2020 päänäyttely:

Kuopion metropoliitta Arsenin ikoninäyttely 15.5–30.9.2020