Näytetään tekstit, joissa on tunniste viulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viulu. Näytä kaikki tekstit

perjantaina

Konsertti, sunnuntaina 18.11. kello 14

Viulistit Juhani Palola ja Erkki Palola sekä pianisti Rauno Jussila

Lammin Panagiassa

sunnuntaina 18.11. kello 14

 


​

TERVETULOA

korkeatasoiseen klassisen musiikin konserttiin!




Konsertin ohjelmisto koostuu Joseph Haydnin, Teodor Nicolau’n, Maurice Ravelin, Moritz Moszkowskin musiikista sekä Eero Hämeenniemen teoksesta ”Waiting for the Sunrise”, jonka esiintyjät pian äänittävät.

Konsertoiva kolmikko on kovan tason ammattimuusikkoja. Juhani Palola on toiminut pitkään mm. Sveitsissä Rorschachin pedagogisen korkeakoulun viulunsoiton professorina, mutta esiintynyt myös kapellimestarina Suomessa ja ulkomailla. Erkki Palola puolestaan on toiminut mm. Radion Sinfoniaorkesterin ensiviulistina ja konserttimestarina, Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina ja ensiviulistina, minkä lisäksi hän on nauhoittanut paljon Yleisradiolle ja televisiolle sekä myös säveltänyt itse. Rauno Jussila taas on pianonsoiton opettajana ja myös konsertoivana pianistina suomalaisille niin tuttu, erityisesti nykyään Ortodoksisen kirkon piirissä, ettei hän esittelyjä kaipaa!

Konserttiin on vapaa sisäänpääsy, mutta käsiohjelma maksaa 10 euroa. Konsertin tuotto käytetään Athos-Säätiön hankkiman flyygelin oston lyhennykseen.

Väliajalla on mahdollisuus nauttia vahvat kahvit hyvien leivonnaisten kanssa Panagian viihtyisässä kahvilassa.


Panagian puistotie

16900 LAMMI

lauantaina

Tulossa sunnuntaina 25.11.2017!

Huomenna, sunnuntaina 
26.11.2017

Lammin Panagiassa on
kaksi kulttuuritapahtumaa



Keltaisessa kartanossa pidetään klo 13 Julio Tubalin taidetekstiilinäyttelyn avajaiset

 &

Trapesan yhteydessä olevassa auditoriossa klo 14 on upea kolmen hengen Sibelius-konsertti




Nyt jo seitsemissäkymmenissä oleva Julio Tubal on mielenkiintoinen persoona ja todella kansainvälinen ihminen: Yhdysvalloissa syntyneellä, 1970-luvulla Suomeen muuttaneella Tubalilla on sukujuuret sekä Italiassa että Filippiineillä. Hän on harrastanut tekstiilikudontaa vuosikymmeniä ja kaikki hänen työnsä ovat uniikkeja. Rakkaudesta harrastukseen kertoo myös näyttelyn nimi: ”Elämäni taltioituna kudetöihin”. Näyttelyssä on yhteensä 37 kudontatyötä, joista monet ovat hyvinkin suuria. Kaikki ovat myös myytävänä.

Marraskuun kulttuuripäivän Sibelius-konsertissa puolestaan esiintyvät kansallisesti ja kansainvälisestikin tunnetut Erkki Palola, Rauno Jussila ja Sakari Pulkkinen, joista ensimmäinen soittaa viulua, toinen pianoa ja kolmas laulaa. Sibelius-konsertti jakaantuu kahteen jaksoon ja kestää kaikkiaan puolisentoista tuntia väliaikoineen.

Molemmat tapahtumat ovat kaikille avoimia ja sisäänpääsy niihin on ilmainen. Konsertin
käsiohjelma maksaa 10 euroa, jolla rahoitetaan Athos-Säätiön hankkimaa flyygeliä.


LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

PANAGIAN PUISTOTIE 39 A
16900 LAMMI

sunnuntaina

Kuukauden kulttuuripäivä: konsertti 28.5.

Virtuoosit: Rauno Jussila ja Erkki Palola.







Erkki Palolasta 
(s. 1957 Helsingissä) 

Erkki Palola aloitti viulunsoiton opiskelun 10-vuotiaana venäläisen lapsipedagogin Tatjana Pogozevan johdolla Oulun musiikkiopistossa. Diplomi-tutkinnon hän suoritti erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiassa professori Anja Ignatiuksen oppilaana. Vuosina 1978–1983 Palola toimi Oulun konservatorion lehtorina, Sibelius-Akatemiassa hän opetti 1980-luvulta aina vuoteen 2001 ja Helsingin konservatoriossa 2014 lähtien.

Radion Sinfoniaorkesterin ensiviulistina ja konserttimestarina Erkki Palola työskenteli 1983–90. Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina vuosina 1991–2011 ja vuoden 2012 alusta orkesterin ensiviulistina. Konserttimestarikokemusta Palola on jakanut Australiassa, Belgiassa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja lukuisilla eri festivaaleilla. Hän on työskennellyt useissa kamariyhtyeissä, joista merkittävin on ollut työskentely Kerava-kvartetin primaksena vuosina 1985–2006. Palola on nauhoittanut runsaasti Yleisradiolle ja tehnyt TV-nauhoituksia. Levytykset jakaantuvat Alba, Ondine ja Pilfink-yhtiöille.

1990-luvun alussa alkoi myös sävellystyö saada sijaa työskentelyssä. Erkki Palolan sävellyksiä on esitetty kotimaan lisäksi Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Virossa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäiset sävellyskonsertit pidettiin 1992. Erkki Palola valittiin Suomen säveltäjät ry:n jäseneksi v.2004. Helsingissä 2015 pidetyssä sävellyskonsertissa julkaistiin kamarimusiikkia sisältävä “OHO”-levytys.






Lämmin kiitos Erkki Palolalle ja Rauno Jussilalle
sekä teille, jotka saavuitte kuuntelemaan konserttia!







Athos-Säätiön kuukauden kulttuuripäivä -sarja 2017



Aika ja paikka: Athos-Säätiön Luostarikeskus Panagian auditorio joka kuukauden viimeinen sunnuntai klo 14



Tapiolan kirkon kanttori Petri Hakosen uusia sovituksia ortodoksisten jumalanpalvelusten veisuista
Huom! Konsertti alkaa poikkeuksellisesti klo 15


26.02. Pianisti Anna Maria McElwain
Klassista musiikkia klavikordilla ja hepreaksi laulettuja psalmeja


26.03. Tampereen ortodoksisen kirkon kuoro, johtaa kanttori Minna Jokinen
”Hiljennymme paastoon”, Suuren paaston ja Suuren viikon kirkkoveisuja


23.04. Hämeenlinnan ortodoksisen kirkon kuoro, johtaa kanttori Leena Lomu
”Oi ihana Pääsiäinen”, Pääsiäisajan kirkkoveisuja ja lauluja
Huom! Konserttia aikaistettu viikolla vapun takia


28.05. Viulisti Erkki Palola
Klassista viulumusiikkia


25.06. Kitaristi Georgios M. Lostarakos
Länsimaista klassista kitaramusiikkia 1600-luvun lopulta 2000-luvun alkupuolelle sekä omia uusia sävellyksiä
Juhannusviikonvaihteen erityistapahtuma


30.07. Pianisti Kirsti Huttunen
Klassista pianomusiikkia
Huom! Konsertti alkaa poikkeuksellisesti klo 15


27.08. Susanna Mattila ja Bel Canton ystävät, pianistina Markku Helko
Klassista laulumusiikkia
Tapahtuma on osa Lammi-viikkoa


24.09. Trubaduuri Jyrki Ojapelto
Kitarallinen kertomuksia kotimaasta kaukomaille


29.10. Pianisti Kirsti Huttunen
Klassista pianomusiikkia


26.11. Viulisti Juhani Palola, baritoni Sakari Pulkkinen, pianisti Rauno Jussila
Sibelius-konsertti


31.12. Pianisti Rauno Jussila
Klassista pianomusiikkia








Konsertit jakautuvat kahteen jaksoon, joiden välissä on tauko.
Sisäänpääsy on maksuton, käsiohjelma 10 euroa.
Konserteilla rahoitetaan Athos-Säätiön
hankkimaa uutta flyygeliä.







Päivitetty 13.2.2017