maanantaina

"Olkaa hiljaa! Olkaa hiljaa ja rauhoittukaa makaavan edessä! Rauhoittukaa, jättäkää hälinä ja katsokaa suurta salaisuutta."

 

 

Elämän ja kuoleman Herra

 

"Ystävät, saattakaa kuolleita ja kiiruhtakaa haudalle. Katselkaa siellä tarkasti, valmistakaa sijanne: siellä hajoaa nuoruus, kaikki ikä siellä kuihtuu; siellä on tomua, tuhkaa ja matoja; siellä on hiljaista eikä kukaan lausu: Halleluja!

Katso, näemme hänet, joka makaa, mutta ei enää ole kanssamme. Katso, kielikin on vaiennut. Katso, huuletkin ovat hiljaa. Voikaa hyvin, ystävät, lapset! Pelastautukaa, veljet! Pelastautukaa, tuttavat! Minä käyn tietäni, mutta muistelkaa minua laulaen: Halleluja! 

Ei ole sieltä kukaan palannut elämään kertoakseen, kuinka he siellä elävät, entiset veljemme ja jälkeläisemme, jotka ehättivät edeltämme Herran tykö. Sentähden me usein kyselemmekin: Näemmeköhän siellä toisiamme? Näemmeköhän siellä veljiämme? Lausutaankohan siellä yhdessä: Halleluja?

Muistutan teitä, veljeni, lapseni ja ystäväni, Herran edessä: Älkää unohtako minua, kun rukoilette! Sitä minä pyydän, anon ja rukoilen. Muistakaa se, muistelkaa minua ja valittakaa öin ja päivin. Niinkuin Job sanoi ystävilleen, sanon minäkin teille: Istukaa taaskin ja lausukaa: Halleluja!"

 

"Käymme iankaikkista tietä ainoan iankaikkisen Jumalan tykö ja joudumme Hänen eteensä tuomion alaisten tavoin, kasvot alas painettuina. Missä on silloin kauneus? Missä rahat? Missä on silloin tämän elämän kunnia? Siellä ei mikään sellainen meitä auta, vaan vain se, että usein lausuimme: Halleluja!"

 


"Ihminen, jos olit ihmiselle armollinen, niin Hänkin armahtaa sinua siellä. Jos olit sääliväinen orvolle, on Hänkin sinua säälivä. Jos pelastit jonkun hädästä, niin Hänkin pelastaa sinut hädästä. jos eläessäsi vaatetit alastoman, niin Hänkin vaatetta sinut siellä veisulla: Halleluja!

Kauhea on se tie, jota käyn, vaikka en ole koskaan sitä kulkenut. Tuntematon on se maa, eikä siellä kukaan tunne minua. Peljättävä on nähdä lähtijöitä, mutta vielä peljättävämpää on nähdä Hänet, joka on minut kutsunut ja joka on elämän ja kuoleman Herra. Tullessaan Hän kutsuu meitä lausumaan: Halleluja!"

"Sytymme tuleen vain kuullessammekin, että siellä on iankaikkinen valkeus. Siellä on elämämme lähde, siellä myös iankaikkinen nautinto. Siellä on paratiisi, jossa kaikki vanhurskasten sielut iloitsevat. Käykäämme sinne Kristuksessa mekin, että saisimme huutaa näin Jumalalle: Halleluja!"


 

Katkelmia Anastasios I:n kirjoittamasta hautauskontakista, 

suom. isä Johannes Seppälä (Aamun Koitto 14. lokakuuta 1986)

perjantaina

Viidakossa

Pappismunkki Joosefin akvarellityö "Tuohusten liekit"

 

 

Kyproksen Lemesoksen metropoliitta Athanasios kertoo 

Arizonan pyhän Antonios Suuren luostarin 

Vanhus Efraim Filotheoslaisesta:

 

"Kun menin Arizonaan, Vanhus Efraim sanoi minulle: "Haluan kertoa sinulle, mitä koin kun tulin Amerikkaan." 

Silloin kysyin häneltä: "Vanhus, miten teidän, Pyhältä Vuorelta saapuneen hesykastisen ihmisen, joka olitte ilman maailmallista tietoa (hänhän eli erakkolassa 18-vuotiaasta asti), onnistui elää täällä Amerikassa - tämän paikan erikoisuuksien keskellä?" 

Ja hän kertoi minulle: "Todellakin kohtasin monia kiusauksia, monia vaaroja. He halusivat tappaa minut. He yrittivät tuhota minut... fyysisesti ja hengellisesti. Monia vaaroja, monia kiusauksia ja monia suruja ja monia ongelmia. Monesti pohdin itsekseni: "Teinkö hyvin, kun tulin tänne?" Ja: "Mitä minä, yksinkertainen ja nöyrä munkki, voin tehdä mantereella, jossa on niin paljon ongelmia, niin paljon vaikeuksia, niin paljon omituisuuksia?"

Ja niin hän tuskaisena rukoillessaan näki itsensä viidakossa, kaikkien viidakon erikoisuuksien keskellä. Ja se oli täynnä villipetoja! Ja hän oli viidakossa ja hänellä oli pieni lapsi käsivarsillaan, ja villipedot seurasivat häntä yrittäen villisti repiä hänen ruumiinsa palasiksi. Ja hän juoksi, juoksi, juoksi... viidakossa, villipedot kannoillaan. Mutta sitten hän ymmärsi, että pedot halusivatkin repiä pienen lapsen palasiksi, tuon lapsen jota hän piteli sylissään. Joten juostessaan hän oli suuressa tuskassa ja peloissaan! Hän saavutti vaikean ja hyvin kapeareunaisen polun ja se oli ainoa, jonka kautta hän saattoi päästä ulos. Ja villipedot hyökkäsivät oikealta ja vasemmalta puolelta, halusivat repiä hänet ja pienen lapsen kappaleiksi. 

Yrittäessään päästä pois tuolta kapealta polulta, suuri lohikäärme, käärme, tuli hänen eteensä. Se aikoi nielaista hänet! Kun hän näki, ettei hänellä ollut mitään pakomahdollisuutta, ja lohikäärme aikoi repiä hänet kappaleiksi, hän huusi: "JUMALANÄITINI!" Kun hän oli kutsunut Jumalanäitiä, hän kuuli Jumalansynnyttäjän äänen, joka sanoi: "Mikael!" Ja näiden sanojen myötä pyhä ylienkeli Mikael ilmestyi hänen eteensä, taisteli tuon lohikäärmeen kanssa, löi sitä lujaa, ja se katosi, ja rauha lasketui kaikkialle. 

Kun rauha palasi, Vanhus kysyi tuskissaan: "Mitä tämä näky tarkoittaa?" Ja hän rukoili Jumalaa: "Oi Jumalani, mitä tämä näky tarkoittaa? Tämä pelottava ja käsittämätön näky... Tämä häiritsevä näky..."

Ja Jumala vastasi hänelle: "Tämä tulee olemaan sinun elämäsi. Täynnä vainoja, surua ja vaaroja. ruumiillisia ja hengellisiä vaaroja!"

Ja Vanhus kysyi: "Entäpä mikä on se lapsi? Mitä se tarkoittaa?"

Ja Jumala vastasi: "Lapsi on sinun sielusi. Sinun täytyy pelastaa sielusi huolimatta siitä kuinka monia vastuksia kohtaat."

Ja Vanhus palasi itseensä ja hän ymmärsi, että tämä oli hänen tehtävänsä." 

  

 

 

- katkelma metropoliitta Athanasioksen puheesta 

"Vanhus Efraim Filotheoslaisen näky"

 

 


 

 

 

 

 

 

torstaina

Hyvää Paratiisia, sisar Kristoduli!

 










(Aamun Koitossa ilmestyneitä nunna Kristodulin Kreikassa kirjoittamia "Igumenian pöytäpuheita")

tiistaina

"Aivan samoin kuin mehiläispesässä"

 

"...hengellisiä ihmisiä pukeutuneena viittaan. Ilman että kukaan olisi hallitsemassa toista. Sillä toisen hallitseminen on suuri synti – kaikenlainen pyrkimys siihen, että olisi jollakin tapaa ylitse muiden. Sillä meillä on kuuliaisuustehtäviä, eikä mitään tällaisia valta-asetelmia.

Jos suljemme pois erilaiset erityisen suuret kiusaukset ja murheet, jotka meitä kohtaavat ja joiden kohdalla vastuussa olevien henkilöiden täytyy puhua voimallisemmin ja jossain määrin jyrkästi – mutta nämä poikkeukset siis poissulkien – luostarissa ei voi havaita sitä, kuka luostarissa on johtaja, kuka kuuliaisuusveli ja kuka ylempi, kuka alempi. 

Aivan samoin kuin mehiläispesässä, jossa jokainen tehtävä on valmistaa mettä, niin samoin luostarissa jokainen koettaa sydämessään tuottaa hengellisellä tavalla mettä. 

Me olemme todella aivan viimeisten aikojen munkkeja, ja entisaikojen isät ovat ennustaneet meistä viimeisten aikojen munkeista. Muiden muassa pyhä Nilos Athoslainen, Mirhanvuodattaja. Ja vielä lähempänä meitä olevina aikoina pyhä Ignati Brjantšaninov, joka oli useita vuosia ohjaajavanhuksena Pietarin ulkopuolella ja myöhemmin hänestä tuli arkkipiispa. 

Hän ennusti, millaisia ovat munkit ja munkkilaisuus viimeisinä aikoina. Hänellä oli suuri huoli siitä, miten vaikeina viimeisinä aikoina munkit ja uskovat ja eri säätyihin kuuluvat kristityt, vanhat ja nuoret, kilvoittelevat ja vaeltavat..."

 

- Arkkimandriitta Efraim, 

Pyhän apostoli Andreaan ja pyhän Antonios Suuren skiitta,

Athosvuori

 

 

 


keskiviikkona

Veli kysyi Vanhukselta & Vanhus kysyi veljeltä

 



Arkkimandriitta Efraim Filotheoslainen ("Arizonalainen") kertoo kirjassa "Vanhukseni":

 

"Kun olin aloittelija, minulla oli valtava ego. Ajattelin olevani erityinen, koska olin kasvaessani elänyt hyvää elämää ja minulla oli kilvoitteleva äiti. Ihmiset, jotka eivät osanneet arvioida toisen hengellistä tilaa, ylistivät minua erittäin paljon ja pitivät minua pyhänä poikana. Kaikki nuo ylistykset paisuttivat minut kolmanteen taivaaseen. Tajuamattani nuo ylistykset olivat tehneet minulle hallaa; minä olin saanut ylpeyden ja turhamaisuuden "bakteerin", ja se myrkytti minut.  

Kuitenkin Vanhus Joosef pystyi selvästi näkemään hengellisillä "kiikareillaan" kuinka asiat todella olivat. Hän näki, mikä villipeto olikaan sisälläni, ja ryhtyi työhön tappaakseen sen!

(...)

Vanhus vartioitsi tilaisuuksia leikatakseen egoani. Aika pian sen jälkeen kun olin saapunut sinne, hän kysyi minulta: "Kerropas minulle jotakin, sinä pikkuruinen joka juuri ja juuri kykenet pysymään jaloillasi, jos joku päivä yksi veljistä menettää kärsivällisyytensä, huutaa sinulle ja jopa läpsäisee sinua, mitä silloin teet?"

"Silloin minä sanon, 'Evlogison'*."

"Mutta ihan tottako sanot 'Evlogison'?"

"Mitä muuta voisin sanoa?"

"Hyvä. Katsotaanpa."

Kun oli kulunut muutama päivä, Vanhus ajatteli: "Hänen on täytynyt tähän mennessä jo unohtaa kysymykseni." Oli perjantai, ja seuraavana päivänä papa-Efraim Katunakialainen oli tulossa toimittamaan Liturgian. Joten Vanhus sanoi minulle: "Kuulepas, sinä laulat huomenna. Pidä huolta siitä, että harjoittelet ensin!"  

"Olkoon siunattu," minä vastasin, vaikka minulla ei ollut ollut mitään tietoa laulamisesta, kun olin ollut maailmassa. Mutta olin kuullut toisten laulavan seurakuntakirkossa ja niin olin oppinut jotain korvakuulolta. Kuitenkaan minulla ei ollut mitään teoreettista tietoa tai kokemusta laulamisesta. 

Seuraavana aamuna papa-Efraim saapui ja aloitti Liturgian toimittamisen. Luolan sisällä oleva pikkukirkko oli hyvin pieni. Vanhus oli yhdellä puolella ja vanhus-Arsenios toisella puolella, minä olin keskellä ja takana olivat isät Athanasios ja Joosef. Oli lauantai, joten pienen saaton jälkeen tuli laulaa "Saata, oi Kristus, sinun palvelijaisi sielut lepoon...".

Joten Vanhus sanoi minulle: Laula: "Saata, oi Kristus, sinun palvelijaisi sielut lepoon."** Koska tätä kontakkia lauletaan myös muistopalveluksissa maailmassa, olin kuullut sen aiemmin ja tiesin, kuinka se meni. En kuitenkaan tiennyt, että siitä on olemassa kaksi eri versiota: pitkä, monimutkainen melodia muistopalveluksiin ja lyhyt, yksinkertainen melodia Liturgiaan. Joten aloin laulaa hyvin hitaasti: "Saata, oi Kristus..."

Yhtäkkiä ennen kuin pystyin jatkamaan Vanhus löi minua niin kovasti kappelissa, että näin tähtiä! Hän sanoi minulle terävästi: "Mitä sinä teet? Minkälaista laulua tuo oikein on? Idiootti! Noinko ihmiset laulavat?

Sisällä alttarissa ollut Papa-Efraim yllättyi niin kovasti, että hän jähmettyi paikoilleen.

"Anna minulle anteeksi, Vanhus."

"Mitä sinä kuvittelet meidän toimittavan? Muistopalvelustako?"

"Anna minulle anteeksi, Vanhus."

"Sinä olet harhassa! Heti kun Liturgia on ohi, sinä polvistut ovelle ja kumarrat kaikille, kun he lähtevät, pyydät heiltä anteeksiantoa, koska olet harhainen." 

Kun Liturgia oli ohi, minä polvistuin ovelle ja sanoin: "Antakaa minulle anteeksi, isät, olen harhassa."

"Kyllä, olet harhassa."

"Olen harhassa. Antakaa minulle anteeksi."

 






- Kirjasta Elder Ephraim: My Elder Joseph the Hesychast.

 

*Evlogison, (kirjaimellisesti "Siunaa") on yleinen luostaritapa sanoa "anna anteeksi". 

Sitä käytetään myös vastauksena kutsuttaessa.

 

**Saata, oi Kristus, sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien joukkoon, 

missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.

 

perjantaina

"Jumalan kanssa..."


 


 

 

 

 

"Älykkään yläpuolella on järkevä, järkevän yläpuolella on viisas, viisaan yläpuolella on Jumalallisesti viisas ja Jumallisesti viisaan yläpuolella on pyhä yksinkertaisuus. Mutta se on erittäin korkealentoista. Jumalan kanssa kaikki on yksinkertaista." 


+ Munkkidiakoni Iliodoros (+26.10.2020), Optinan luostari

keskiviikkona

Epiklesis

 

 

Epiklesis, romanialainen piispa Sebastian toimittaa jumalallista Liturgiaa.



"Ainoa, jota ei osteta eikä myydä, vaan joka tarjotaan ilmaiseksi halukkaille, on Kristuksen Ruumis ja Veri; katumus, Kristuksen ja Pyhän Hengen mysteerit. Näitä kohti suuntautukaamme, näitä halutkaamme, ja jättäkäämme Jumalan huomaan kaikki ihmiset." 

 

- Kyproslaisen Morfoksen metropoliitta Neofytos, 

haastattelussa maailmantilanteesta

 

 

 

 

 

perjantaina

"Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat..."

 

"Oli hirvittävä kuivuus, eikä ollut satanut vettä kuukausiin. Ja tuon alueen köyhille ihmisille sateettomuus merkitsee sitä, että sadot vaarantuvat. Ja tämä kyseinen kuivuus oli niin paha, että kotieläimiä kirjaimellisesti kuoli, sillä ihmisillä ei ollut yhtään vettä, jota antaa eläimilleen.

Luostarini johtaja pyysi minua ottamaan luostarimme ikonin, luostarin merkittävimmän Jumalanäidin ikonin. Aloitimme kierroksen luostarin ympärillä olevissa kylissä ja rukoilimme kyläläisten kanssa, että Jumala lähettäisi sateen meille. Menimme kävellen kylästä kylään, pysähdyimme kylien paikallisissa kirkoissa ja toimitimme niissä anomuskanonin, akatistoksen tai esirukouksia Jumalanäidille.

Teimme tätä useissa kylissä. Sitten tuli eteen eräs tietty kylä. Muistan menneeni tuohon kylään kuten kaikkiin muihinkin kyliin sitä ennen. Edellämme oli jono ihmisiä, ja me kävelimme kohti kirkkoa. Ja kaikilla kyläläisillä oli mukanaan vesiämpärit. Ämpärit olivat puolillaan vettä, niissä oli viimeiset pisarat vettä, jota heillä oli kodeissaan. Ja he odottivat Jumalanäidin ikonin lähestyvän omaa kotiporttiaan, omia raja-aitojaan. Ja kun kävelimme heidän ohitseen, kantaen Jumalanäidin ikonia, he kaatoivat viimeiset pisarat vettä tomuun – he heittivät vedet ämpäreistä. He antoivat itsensä täysin Jumalanäidille ja Kristukselle!

Ja minä muistan olleeni niin heikko omassa uskossani, että minä tuomitsin nämä yksinkertaiset ihmiset, joiden sydän paloi todellisesta uskosta toisin kuin se kuollut, järkeistetty usko, joka minulla oli sydämessäni. Minä muistan ajatelleeni: ”Miksi? Miksi teette noin? Miksi teette noin... sen sijaan että hyödyntäisitte mahdollisimman hyvin sen pienen mitä teillä on... ja odotatte Jumalan armoa sen jälkeen?!”

Mutta heidän uskonsa ei toiminut niin. Kaikki mitä heillä oli, kaikki mitä he olivat... sen he täysin luovuttivat Jumalalle.

Ja me kävelimme pieneen kirkkoon. Se oli sellainen hautausmaakirkko, jonka ympärillä oli kylän hautausmaa. Ja me asetimme ikonin kauniille rakennelmalle, jonka he olivat tehneet kunnioittaakseen Jumalanäidin läsnäoloa. Ja aloimme rukoilla samoja rukouksia, joita olimme rukoilleet jokaisessa kylässä, jossa olimme käyneet sitä ennen. Heti kun aloitimme rukouksen, pilvet ilmestyivät taivaalle tyhjästä. Ja ensimmäisen kerran kuukausiin alkoi sataa.

Näin tämän omilla silmilläni. Olin läsnä tuossa tapahtumassa. Minä olen se pappi, joka kantoi tuota ikonia. Minä olen se pappi, joka lausui samat rukoukset kuukausien ajan kaikissa noissa kylissä ennen tuota nimenomaista kylää. Minä olen se, joka tuomitsin näiden ihmisten uskon.

Ja minä todistan teille tänä päivänä: en kyennyt päättämään tuota rukousta, koska en kyennyt hillitsemään kyyneleitäni. Ne olivat ilon, ihmetyksen ja katumuksen kyyneleitä – kaikkia samanaikaisesti."

 

 

- romanialainen pappismunkki Serafim

puheessaan "Kuinka puhua kärsivälle ihmisille"





"Vitriini voi antaa väärän kuvan."


 

"Kerran eräs ihminen oli hankkinut everstin arvoisen puvun. Ja eräs toinen oli tavallinen sotamies ja kysyi tältä everstiltä, missä hän oli palvellut. Hän vastasi: "Siellä-ja-siellä." Tuo sotamies oli palvellut kyseisessä joukko-osastossa ja silloin hän tajusi, ettei toinen puhu totta.

 - - -

Monta kertaa näyteikkuna, vitriini voi antaa väärän kuvan. Näet ulkokuoren, muttet tiedä, mitä on sisällä. Kunpa ihmisen sisäpuoli ja ulkopuoli olisivat samanlaisia. Vaatii kuitenkin jonkin verran aikaa, että niin tapahtuu. Tärkeämpää on kuitenkin se, että pyrimme olemaan rehellisiä."



- Vanhus Efraim, 

Pyhän apostoli Andreaan ja pyhän Antonios Suuren skiitta, 

Athosvuori




keskiviikkona

"Kyyneleitä minulla ei ole..."


 

"Mainitsen erään esimerkin – tietysti anonyymina. Eräässä munkkiluostarin kokoontumisessa oli puhuttu paljon teologisista asioista. Sen jälkeen eräs hyveellinen ihminen, josta myöhemmin tuli myös piispa, sanoi julkisesti, ikäänkuin kaikille tunnustaen. Hän totesi näin: ”Isät ja veljet, kuten näette minulla on päällä tämä musta viitta, joka muistuttaa minun sisäisestä kelvottomuudestani. Todellisuudessa kyyneleitä minulla ei ole, ei nöyryyttä, ei katumusta... ja siitä huolimatta kaikki haluavat piispaksi.”

Tämä isän tunnustus liikutti syvästi muita ja järisytti heitä aivan maanjäristyksen tavoin. Koska tämä on se syy, minkä tähden olemme pukeneet päällemme mustan viitan. Meidän täytyy elää Kristuksen elämää todeksi omassa ruumiissamme. Meidän täytyy laittaa valjaisiin oma ruumiimme, meidän täytyy kesyttää se ja tosiaan elää Kristuksen elämää. Tätä Kristuksen elämäntyyliä noudattivat tarkasti kaksitoista pyhää apostolia – erityisesti pyhä Johannes Teologi ja pyhä apostoli Paavali ja sen jälkeen heidän seuraajansa aina näihin viime päiviin, meidän aikaamme asti."

 

- Arkkimandriitta Efraim, Pyhän Andreaan skiitta, Athosvuori 

 

 

ORTODOKSINEN KIRKKO JA MAAILMA -keskusteluillat Panagiassa

 

Athos-Säätiön Panagiassa on mahdollisuus tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan teemoista, jotka liittyvät Ortodoksisen kirkon elämään nykymaailmassa. Kokoontumisten lähtökohta ja tarkoitus on avata positiivisesti sitä, miten Kirkko on elänyt ja opettanut, mikä on sen isien henki ja miten se on aikamme pyhissä näkynyt ja toteutunut suhteessa tämän ajan ilmiöihin maailmassa. Tältä pohjalta luomme katsauksia ja tarvittavaa kritiikkiä aikamme ilmiöihin. Kaikki ovat tervetulleita, joita kiinnostaa Ortodoksisen kirkon eetos ja sen hengessä eläminen. Syyskaudella kokoontumisia on kolme.

-------------
AIKA JA PAIKKA

Paikka: Athos-Säätiön Panagia-keskus, Ilosanoman kappelin vieressä oleva kahvittelutila.
Päivät syyskaudella: 18.10., 15.11., 13.12. (kaikki ovat sunnuntaipäiviä)
Aika: Noin 17.30 (sunnuntain ehtoopalvelus alkaa klo 17 ja kestää noin puoli tuntia).
-----------------------------------------------------
MOTTO

Kokoontumisten motoksi olemme valinneet Studionin luostarissa kilvoitelleen munkki Joosef Vryennioksen (1350-1431) lausahduksen oman aikansa vaikeassa kirkollisessa ilmapiirissä:

Emme kiellä sinua, ystävä Ortodoksia;
emme väärennä isiltä saamaamme kunniaperintöäsi.
Sillä sinussa me synnyimme, sinulle elämme ja sinussa kuolemme.
Ja jos aika vaatii, me annamme henkemmekin tuhannesti sinun puolestasi.


----------------------------------------------
TEEMAT

18.10. Kirkko maailmassa vai maailma Kirkossa?

15.11. "Maailman elämän edestä" - asiakirja

13.12. Korona


"Et rakasta mitään. Miksi?"

Jaakob painii enkelin kanssa, yksityiskohta ikonimaalari Margit Pajun ikonista.



"Minä näin sinut, nuori mies, kadulla. Olet hyvin raaka. Olet vihamielinen. Et rakasta mitään. Miksi? Kuka sinut on opettanut vihaamaan? Kuka kieltäytyi opettamasta sinulle, kuinka rakastaa? Minä näin isäsi ja äitisi olevan häpeissään sinun tähtesi. Olet kuin eläin häkissä. Kenellä on oikeus laittaa sinut vankilaan, kenellä on oikeus rangaista sinua, jos kukaan ei opettanut sinulle, mikä on hyveen merkitys, mikä on uskon merkitys, mikä on hyvyyden merkitys, mikä on paholainen, ja Kuka on Jumala?

Yhteiskunnalla, joka ei kykene opettamaan sinulle molempia puolia - hyvyyttä ja pahuutta, valoa ja pimeyttä - ei ole mitään oikeutta sinun ruumiiseesi, sillä he eivät antaneet sinulle mahdollisuutta valita. Sinä et ole vastuussa. Vain jos tiedät molemmat puolet asioista ja teet valintasi vapaasti, silloin olet vastuussa.

Nyt Jeesus Kristus kutsuu sinua ja kertoo sinulle, mitä tarkoittaa olla hyvä, mitä sielu tarkoittaa, mitä rakkaus tarkoittaa. Ei seksuaalinen rakkaus, ei hekumallinen rakkaus, vaan todellinen rakkaus, kristillinen rakkaus."




 - isä Gheorghe Calciu


 


 

 

 

Kommunistihallinto piti romanialaista isä Gheorghe Calciu-Dumitreasaa (1925-2006) vangittuna yhteensä 21 vuoden ajan. Lyhyesti hänen elämästään englanniksi Pemptousia-sivustolla




"Herra, anna minulle hyviä ajatuksia."


 


Minulla oli unohtumaton tapaaminen pappismunkki Pimenin kanssa. Hän palveli Aleiskissa* sen jälkeen kun oli viettänyt useita vuosia karkoituksessa Kolymassa*. Minä kuulin hänestä joulukuussa 1965 eräältä naiselta, jonka tapasin Barnaulissa. Nainen oli Klaudia Ustjuzhaninan kodissa, jonne olin saapunut kuullakseni Klaudian ihmeellisestä parantumisesta.

Nainen ryntäsi kursailematta sisään, risti itsensä ja jakoi ilonsa välittömästi: "Klavoskha! Minkälaisen batjushkan tapasinkaan! Hän vapautti minut kahdesta synnistä..."

Kysyin naiselta tuon papin osoitetta ja menin heti tapaamaan isä Pimeniä Aleiskiin. En vielä tuolloin ollut itse pappi, lauloin vain Togurin kylän kirkkokuorossa.

Aleiskin juna-aseman lipunmyyjältä kysyin, milloin paluujuna Barnauliin lähtisi. Lähtöön oli kolme tuntia. "No, kunnia Jumalalle! Minulla on tarpeeksi aikaa," ajattelin.

Saavuin pappismunkki Pimenin asunnolle. Batjushkan keljapalvelija, iäkäs nunna Maria Jakolevna, tuli ulos.

"Batjushka, teille on saapunut vieras."

"Tiedän, matushka. Minä tiedän,"
hän vastasi.

Ulos astui laiha, noin 50-vuotias pappi, jolla oli puoliksi harmaantunut parta. Hän tuli luokseni, otti takkini ja tarttui minua olkapäästä.

"Menkäämme. Toimitamme vedenpyhityksen. Pian tänne saapuu eräs äiti. Hänellä on Anatoli-niminen poika, joka on juuri viettänyt kaksi kuukautta sairaalassa sen jälkeen kun pääsi armeijasta. Sairaala ei kuitenkaan auttanut häntä lainkaan. Hän tarvitsee pyhitettyä vettä."

Batjushka valmisti kaiken palvelusta varten. Hän kaatoi pyhitettävän veden pöydällä olevaan astiaan, otti esille palveluskirjan, vihmimen ja tuohuksia, puki ylleen epitrakiilin ja laittoi ristin kaulaansa ja seisoi sitten odottamassa. Ajattelin, että tämä kaikki oli varmastikin sovittu ennalta sen naisen kanssa, jota odotimme. Lopulta nainen saapui.

"Batjushka! Voinko pyytää teiltä jotakin?"

"Tulkaapas, tulkaapas, äitiseni. Riisukaa takkinne ja tuokaa vesiastianne tänne."

Vesi oli jo kaadettu, ja kaikki oli valmista.

"Siunattu olkoon meidän Jumalamme...". Batjushka aloitti palveluksen. Minä avustin laulamisessa. Päätimme vedenpyhityspalveluksen. Isä Pimen joi hieman pyhitettyä vettä, antoi sitä minulle ja täytti naisen vesiastian.

"Batjushka, milloin minun pitää tulla uudelleen?"

"Ei koskaan! Poikasi on hengellisesti sairas, mutta hän voi jo vähän paremmin. Anna hänelle lusikallinen tai puoli kuppia pyhitettyä vettä tyhjään vatsaan ja anna hänelle rukouksia luettavaksi ja niin hän parantuu. Hän tulee tekemään töitä ja saa hyvän työpaikan. Sinä tulet olemaan ylpeä hänestä."

"Kyllä, hän on hyvä poika. Jumala teidät pelastakoon!" nainen kumarsi hänelle.

Isä Pimen meni huoneeseensa laittamaan palveluskirjan pois.

Se oli pieni makuuhuone, ja hän rukoili siellä öisin. Se oli kuin hänen pieni keljansa.

Minä menin naisen perään. Kysyin häneltä: "Oletteko tavanneet Batjushkan aiemmin?"

"En! En koskaan ennen! Tämä on ensimmäinen kerta, kun tulin." Ymmärsin heti, mistä oli kyse: minulle oli kerrottu totuus: pappismunkki Pimenillä oli selvänäköisyyden armolahja. Kiiruhdin pois naisen luota ja ajattelin: "Nyt batjushka huomaa minut, ja siitä tulee kiusallinen tilanne, koska olen ollut niin utelias." Batjushka tuli suoraan luokseni ja sanoi: "No, nyt tiedät."

Minä punastuin aina jalkapohjiani myöten. Mistä hän tiesi, että olin ollut utelias tuon naisen suhteen?

"No, ei se mitään. Mekäämme," batjushka sanoi.

Astuimme sisään päähuoneeseen, jossa palvelus oli toimitettu.

"Batjushka, päivällinen on valmis," sanoi matushka Maria Jakovlevna.

"Kutsu vieras!"

Me rukoilimme ja asetuimme pöydän ääreen. En halunnut syödä, sillä olin juuri vähän aikaa sitten jo nauttinut päivällisen, mutta me söimme kuitenkin hieman keittoa, ja minä todella pidin sen mausta. Se oli niin herkullista! Aloin syödä nopeasti - kuin sotilas - ja ajattelin itsekseni: "Kuinka maukasta keittoa!"

Batjushka kuiskasi korvaani: "Maria Jakovlevnan valmistama ruoka on niin herkullista, koska hän on nunna: hän lukee kaikki luostarisäännön mukaiset palvelukset ja tekee kaiken rukoillen. Hän sytyttää lampukan ja ottaa siitä tulen hellaan. Kuoriessaan perunoita hän huokaa: "Herra, siunaa!" Hän siunaa kaiken ristinmerkillä: kerääpä hän ohraa tai kaalia tai nostaapa porkkanoita tai punajuuria - kaikki ristinmerkillä, kaikki rukouksella. Hän ei voi elää ilman rukousta. Sen vuoksi keitto on niin maukasta."

Minä vain katselin häntä ja ajattelin: "Millaisen elämän hän on elänyt, että hän kykenee tuntemaan ajatukseni?" Heti hän vastasi: "Syödään nyt. Sitten kerron sinulle, kuinka olen elänyt."

Hyvä Luoja, jäin jälleen kiinni! Sitten ymmärsin: hänellä todella on selvänäkemisen armolahja. Hän näkee lävitseni. Hän tietää ajatukseni. Millainen hengellinen voima siihen tarvitaankaan! Sitten pyysin mielessäni: "Herra, anna minulle hyviä ajatuksia." Ja koko tämän ajan lusikoin keittoa.

"Niin sitä pitää. Pyydä Herraa antamaan sinulle hyviä ajatuksia."

Hyvä Jumala, minä pelästyin! Oli hermostuttavaa vain katsoakin batjushkaa. Siirryin seuraavaan ruokalajiin - tattaripuuroon - ja hotkin sitä, enkä katsonut ylös ja ajattelin ainoastaan: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua, syntistä." Ja kuulin korvani juuresta: "Sillälailla, lausu aina Jeesuksen rukousta. Munkit eivät höpöttele mistään; he vain lausuvat Jeesuksen rukousta. Sinunkin tulisi tehdä niin. Sillä tapaa vihollinen ei ryömi sieluusi, sillä Jumala toimii siellä Pyhän Hengen kautta."

Hyvä Jumala! En voinut kestää sitä enää. Punastuin niin paljon, että nenänikin oli punainen. Lausuin vain mielessäni nopeasti Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus..." En tiedä, kuinka sain puuroni syötyä. Ja samoin oli teen kohdalla. Olin jo lopettanut syömisen, mutta batjushka söi vielä. Minä olin syönyt kuin sotilas, hän söi kuin siviili. Istuin paikallani, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Lopulta päätimme aterian ja lausuimme kiitosrukouksen Herralle. Minä kumarsin luostariasukkaille, isäntäväelleni, ja sanoin: "Herra teidät pelastakoon ja antakoon terveyttä!"

"Menkäämme päähuoneeseen," batjushka sanoi minulle. "Siellä voimme keskustella."

Hän meni sisälle ensimmäisenä, ja minä seurasin häntä. Kun olimme huoneessa, näin seinällä kellon. Vilkaisin sitä ja ajattelin: "Kuinka paljon minulla on aikaa ennenkuin juna lähtee?" Silloin isä Pimen - katsomatta minua - sanoi minulle: "Kaksi tuntia ennen junan lähtöön. Meillä on aikaa. Me voimme hieman keskustella."

Minä jähmetyin. En kyennyt liikkumaan paikaltani. Hän istui lähelläni, selkä minuun päin ja silti hän tiesi ajatukseni!

"Miksi et istu alas? Istuuduhan!"

Mutta minä en kyennyt istuutumaan. Minua hävetti. Puhun totta. Ajattelin: "Kuinka voin istua? Olen niin suuri syntinen."

Hän sanoi: "Hm, no, mitä sinä pelkäät? Ketä sinä pelkäät? En ole sinun vihollisesi. Mutta on hyvä, että pelkäät. Sinä kunnioitat Jumalaa."

Istuuduin alas ja pelkäsin. Pahat ajatukset saattaisivat yllättäen, kutsumatta tulla.

"Istu alas. Ei ole mitään ongelmaa. Älä pelkää. Minun seurassani ei ole tilaa kiusauksille."

Ja hän alkoi kertoa minulle, kuinka oli elänyt elämänsä...


Teoksesta On Earth We are Just Learning how to Live.

 

ALEISK (wikipedia), kaupunki Altain aluepiirissä, Venäjällä.

KOLYMA (wikipedia)-joen yläjuoksulla oleva gulag.

maanantaina

Katumus ja Synnintunnustus

Pyhän Maria Egyptiläisen luola, Pyhä Maa.

 

 

Jos joku katuu syntejä, joita on tehnyt, mutta kuolee ilman että ehtii osallistua synnintunnukseen... hän pelastuu. 

Mutta jos joku osallistuu rippiin, mutta kuolee katumatta... hän ei pelastu.

Tämä on kauhistuttava asia!

Molempia kuitenkin tarvitaan. Sekä katumusta että synnintunnustusta.

Muistakaa pyhää Maria Egyptiläistä. Pyhä Maria eli 47 vuotta erämaassa ja katui täydellisesti. Tuona aikana hän ei tehnyt mitään syntiä. Hän ylsi jumaloitumisen ja pyhyyden huipulle ja tuli Jumalan opettamaksi. Hän ylsi korkeaan ikään. Siitä huolimatta hän pyysi Kristukselta armoa, että saisi osallistua katumuksen sakramenttiin. 

Hän odotti 47 vuotta ja aivan elämänsä lopussa pääsi osalliseksi tästä toiveestaan. Niinpä pyhä abba Sosimas tuli paikalle, ja hänen edessään pyhä Maria tunnusti syntinsä, vaikka pyhä Maria oli tätä pyhää Sosimasta suurempi pyhä. Pyhä Sosimas luki synninpäästörukouksen ja seuraavana vuonna pyhä Maria sai myös pyhän Ehtoollisen ja sinä samana päivänä, kun hän oli osallistunut Ehtoolliseen, hän kuoli ja pääsi Paratiisiin.

Kuka ihminen sitten onkin, kuinka täydellinen katumus hänellä onkaan, jos synnintunnustus puuttuu... on epävarmaa, mikä on hänen kohtalonsa.



 - Arkkimandriitta Efraim, Pyhien Andreaan ja Antonioksen skiitta,

Athosvuori

 

maanantaina

Koettelemuksista - pyhä Paisios


 

 

Ihminen, joka ei käy läpi koettelemuksia, joka ei halua tuntea yhtään kipua, tai kärsiä vaikeuksia, joka ei halua toisten vaivaavan itseään tai korjaavan itseään, vaan haluaa elää helppoa elämää, on irrallaan todellisuudesta. Psalmisti muistuttaa meitä sanoillaan: "Me kävimme läpi tulen ja veden, Sinä toit meidät ulos, ja me uudistuimme." (LXX Ps. 65:12)

Huomaattehan, että jopa Jumalanäiti kärsi ja myös meidän pyhämme kärsivät; ja sen vuoksi meidänkin täytyy olla valmiita kärsimään koska olemme samalla elämänpolulla. Ainoa ero heihin on, että kun me kärsimme hieman koettelemuksia tässä elämässä, me maksamme pois syntivelkaamme ja pelastumme. Jopa Itse Kristus tuli tähän maailmaan kivulla. Hän laskeutui alas Taivaista; Hän tuli lihaksi; Hän kärsi; Hänet ristiinnnaulittiin. Jopa nytkin kristitty ymmärtää Kristuksen tulemisen omaan elämäänsä kivun kautta. 

Kun kipu vierailee ihmisen luona, silloin hänen luonaan vierailee Kristus. Jos ihminen ei kuitenkaan koe lainkaan vaikeuksia ja koettelemuksia, on aivan kuin Jumala olisi hänet hylännyt - ihminen ei voi silloin maksaa pois velkaansa eikä kerätä aarteita Taivaaseen. Puhun nyt tottakai sellaisesta ihmisestä, joka ei halua kestää yhtään kärsimystä rakkaudesta Kristukseen. Sellainen ihminen sanoo: "Minulla on terveyteni, minulla on ruokahaluni, minä syön, minulla on rauhallista ja hiljaista ja minulla on helppo elämä..." eikä hän koskaan sano yhtäkään: "Kunnia olkoon Sinulle, Jumala!" Jos hän edes tunnustaisi kaikki nämä siunaukset, joita Jumala on hänelle antanut, silloin tilanne olisi hieman parempi. Jos hän vain sanoisi: "Minä en ole arvollinen kaikkiin näihin siunauksiin, mutta koska olen aika heikko, Jumala on antanut ne minulle." 

Pyhän Ambrosioksen elämästä me luemme, että pyhää ja hänen kumppalaisiaan piti kerran vieraana talossaan eräs rikas mies. Kun pyhä Ambrosius näki miehen valtavan omaisuuden, hän kysyi häneltä, oliko hän koskaan kokenut mitään surua tai murhetta. "Ei, en koskaan," mies vastasi. "Minun omaisuuteni kasvaa jatkuvasti, peltoni ovat hedelmällisiä, minulla ei ole kipuja, enkä ole koskaan ollut sairaana." Silloin pyhä itki ja sanoi seuralaisilleen. "Laittakaa kärryt valmiiksi, jotta voimme heti lähteä, sillä Jumala ei ole vieraillut tämän miehen luona!" Heti kun he astuivat ulos kadulle, rikkaan miehen talo vajosi maahan! Hänen hyvä ja helppo elämänsä merkitsi sitä, että Jumala oli hänet hylännyt.  



torstaina

Ευχαριστώ σοι,  γλυκεία πνοή

 

 

"Kiitän Sinua, Sinä suloinen henkäys,
sieluni Elämä,
mieleni Valo,
sydämeni Lohtu,
suloinen Jeesukseni.

Kiitän Sinua, suloisin rakkauteni,
haluttavin Jeesukseni,
sillä et ylenkatsonut nöyriä anomuksiani,
vaan kuulit ääneni ja
armahdit pientä lastani."


 - pyhä Joosef Hesykasti (15./28.8.1959)






torstaina

Kylvä vehnää, niin niität vehnää...

 

"Menkää psykiatrisiin sairaaloihin ja nähkää, kuinka paljon ihmisten sielut kärsivät. Ja meitä, niin sanottuja "terveitä", kutsutaan siihen, ettemme koskaan unohda näitä ihmisiä. Näitä ihmisiä ei tulisi jättää ilman meidän rukoustamme ja huolenpitoamme. Anokaamme Jumalaa lähettämään heille kärsivällisyyttä, lähettämään huojennusta, antamaan parannuksen.
 

Meidän tulee kantaa veljiemme kärsimys. Jos emme tee sitä, meillä ei ole rakkautta. Jos me unohdamme heidät, me olemme Jumalan rakkauden ulkopuolella. Jumala koettelee heitä tuodakseen heidät Valtakuntaansa ja Hän pyytää meiltä tukeamme. Jos heidät on suljettu sinne, se ei tarkoita, että meidänkin täytyy hyljätä heidät. Koska huomenna me voimme itsekin olla siellä.

Ajatelkaamme, kuinka monet ihmiset ovat kuolemantuskassa. Heidän elämänsä tuomitaan, ja heidän omatuntonsa tutkii heidät, ja he sanovat: "Mitä nyt tulee tapahtumaan?" Tästä kivusta, tästä tuskasta tulisi tulla meidän omaamme. Ja silloin Jumala, joka tutkii sydämet ja sisimmät, muistaa tämän rakkauden, sinetöi sen ja palauttaa sen meille. Hän vastaa, ei ainoastaan toisessa elämässä, vaan myös tässä elämässä. Tulee aika, jolloin myös me kohtaamme jonkun vaikeuden, ja Hän auttaa meitä, Hän valaisee toisia rukoilemaan puolestamme kuten mekin teimme. 

Mitä kylvämme, sitä niitämme. Kylvä vehnää, niin niität vehnää. Kylvä lustetta, niin niität lustetta. Maa antaa takaisin viljelijälleen sen mukaan mitä hän on kylvänyt. Vielä enemmän Jumala, elävä Jumala, joka tutkii sydämet ja sisimmät ja joka tuntee ihmisten salatut asiat, maksaa takaisin oikeudenmukaisesti."



+ Vanhus Efraim Filotheoslainen




maanantaina

Sanoja niille, joilla on tapana tuomita toisia...

 

 

"Pitäkää vaari itsestänne. Varokaa ja tarkatkaa itseänne. Käytöstänne, sanojanne, ajatuksianne. Ja katukaa usein. Jos teillä ei ole mahdollisuutta tulla heti kirkkoon katumuksen (sakramenttiin), seiskää kotona Vapahtajan ikonin edessä ja katukaa. Päivittäin. Ja kun olette tehneet syntiä, katukaa heti Herran edessä, älkääkä päivän lopulla iltarukouksissa vain lukeko rukouskirjaa vaan katukaa synnintuntoisina."

 

+ 8.8.2020 tuonilmaisiin siirtynyt 

arkkimandriitta German (Чесноков), 

Troitse-Sergijevin Lavra



sunnuntaina

Tunnustamattomista synneistä

 

 

"Kun ihminen, jolla on salaisia, tunnustamattomia syntejä, kuulee hengellisen sanan, hän tuntee kipua jossain kohtaa ruumistaan. Jumalallinen armo myös paljastaa hänelle hänen tilansa tällä tavoin ja, jos hän tahtoo, hän voi päästä eroon tuosta hengellisestä epäonnesta." 

 

 - pyhittäjäisä Sofroni (Saharov)

 

 

 

torstaina

Toiveissa kirkko pyhälle Basileios Suurelle - Seitsemän kysymystä ikonimaalari Päivi Kristiinalle

Tässä yleisimpiä "teknisiä" kysymyksiä, ja vastaajana on ikonimaalari Päivi Kristiina Loikala:



1. Mitä materiaalia on se kangas, joka viritetään seinälle ja johon kuvia maalataan?

Kangas on raakapuuvillaa eli lakanakangasta.


2. Mitä käytetään kankaan pohjustuksessa? 

Pohjustus tehdään liimasta ja liidusta + vesi. 

 

3. Millä liimalla pohjakangas liimataan seinään? 

 Liima on Puuliima 66:sta.

 

 
 
4. Mitkä värit ovat käytössä? 

Värit on maavärejä, joita ikonimaalauksessakin käytetään. Minulla on käytössä sinooperi, punamulta, okra, titaani+sinkki valkoinen, sienna, umbra, sininen (tumma ultramariini) ja vihreä kromi sekä musta - jota en juurikaan käytä kuin jonkun sävyn muuttamiseen.
 
5. Mikä on "sidosaine" (kun ei siis käytetä kananmunaa, joka on käytössä ikonimaalauksessa)?

Sidosaineena on vesiohenteinen lakka. 

 




 
6. Kuinka monta maalikerrosta maalataan kuhunkin hahmoon?
 
Värikerroksia on vaatteissa 4-5 ja kasvoissa 6-7.
 
 
7. Mistä maalausten mallit tulevat?
 
Mallit tulevat välillä Kreikasta Konstantinos Xenopoulokselta ja yleisimmät etsin Internetistä. Naispyhien malleja sain ikonimaalari Aleksander Wikströmiltä. Muutaman mallin olen saanut myös Panagian asukkailta.
 





keskiviikkona

Freskomaalari kertoo: Kirkko pyhälle Basileios Suurelle (osa 20)


Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa.

Osat:
I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X,


Olemme vuoden 2017 viileässä kesässä,
jonka korkein lämpötila meteorologien mukaan jäi yhtä alhaiseksi viimeksi yli 40 vuotta sitten.
Päivi Kristiina vietti aikaa kotosalla ja mökillä
(välillä maalaten, välillä kasvimaata kuokkien),
kunnes sitten elokuussa palasi Lammin Panagiaan...



Päivi Kristiina Loikala: 

Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- XX osa


Minnan kanssa liimasimme ensimmäisen ovenpieliornamentin. Ai että tuli hieno!


Päivin Minna-sisko vastaa pyhän Basileioksen kirkkotilan ornamenttien tekemisestä.

Samalla opettelin sanomaan "ei" kaikelle ylimääräiselle, vaikka vaikeaa se oli. Kieltäytyminen teki vatsankin kipeäksi, mutta sitä oli pakko opetella, ettei olisi totaalinen uupumus iskenyt. Autokin alkoi rohista, ja kotiinlähtö karkasi matkan päähän.

Kotona kaikki kuitenkin oli mallillaan, ja mökillä alkoivat toukotyöt. Sain puurtaa maamon kanssa kasvimaalla ja olikin ihme, miten hyvin kaikki eteni. "Saa nähdä, miten käy - ovatko säät puolella vai vastaan? Kauniille näyttää," ajattelin.

Kotona yritin aloittaa myös pyhien isien maalaamista, mutta kaikki työkalut olivat hukassa. Enkä ollut edes mitannut edellisten pyhien kokoa, ja mallitkin olivat... missä lie! Turhaannuin kaiken etsimiseen - miksi en ollut ollut huolellinen? Kankaan sain kuitenkin pohjustettua. "Kai tämä täst'," päättelin.



Kun pääsin alkuun, kaikki sujuikin hyvin. Maalasin isoa kangaspalaa, jolla oli korkeutta kaksi metriä ja leveyttä puolitoista. Kun sain sen osan valmiiksi, ukko laittoi lisää vaneria ja muovit seinään.


"Lisää maalauspinta-alaa!" - Päivin "ukko" osallistuu myös omilla taidoillaan pyhän Basileioksen kappelin seinämaalausprojektiin.


"Kyllä kelpaa! Maalaustila sen kun suurenee," totesin. Melkein kolme metriä kertaa kaksi metriä maalauspintaa!

Alareunaan tulisivat liinakuviot ja sen yläpuolelle pyhät isät - pyhittäjä Iisak Syyrialainen, erämaaisä Antonios Suuri, pyhä Makarios Suuri ja pyhä Efraim Syyrialainen.


Pyhä Efraim Syyrialainen, pyhä Antonios Suuri, pyhä Makarios Suuri...

Kesä oli kuitenkin yhtä onneton kun talvikin. Lämpimän ilman sijaan piisasi vesisadetta. Heinäkuun yössä oli vain +10 astetta. Tuntui, että olin luita ja ytimiä myöten jäässä kaiken aikaa. Ihan kiukutti, kun aamulla kiskoin päälle yhtä paljon vaatteita kuin talvellakin! Eikä kasvimaallakaan mitään oikein kasvanut.

Elokuun lopulla ajelin taas Lammille, jossa pidettiin seminaaria. Venäjältä saapui myös kuvausryhmä tekemään juttua. Kauheasti liehuin edestakaisin, kun piti siivota, järjestellä ja pihahommissakin riehua! Säät jatkuivat kylminä ja kosteina. Välillä tuntui, etten voi olla enää tässä koleudessa - ei voinut edes hellaan tulia tehdä, aurinkokaan ei paistanut!

Yritin saada Kristuksen syntymän maalattua valmiiksi kaikesta hulinasta huolimatta.




Minna toi onneksi uusia siveltimiä jo kuluneiden tilalle. Niiden peseminen ja yleensä peseytyminen oli aika askeettista - kattilassa lämmitetään vettä, käytössä myös pesuvati ja kuuppa: oikeeta kilvoitteluelämää!

Vaikka itse olinkin kylmien säiden, taloushuolieni ja ajatusteni kangistama, niin muut hankkeet kuitenkin etenivät. Pääkirkkoonkin saapui maalauksia. Kuvausryhmä puolestaan touhusi koko päivän, kun sillä oli niin paljon kaikenlaista kuvattavaa. Sitten koko joukko tupsahti kappeliinkin... ja minun olisi pitänyt sitten kertoa jotain - kaikenlaista! Pala kurkussa aloitin. "Mitähän tästä tulee," pohdin.

Kun jännittää vietävästi, niin huomaankin, että puhun kuin Runeberg! Juttua tulee asiasta ja välillä sen vierestäkin! Vielä kaiken huipuksi kuvaaja halusi kiivetä telineillekin. Siellä sitten maalasin ja samalla yritin kertoa, miten kaiken teen. Hupaisaa on, että filmi näytetään joskus naapurimaassa, missä ammattimaista ikonimaalaamista opetellaan vuosi tolkulla! Siellä sitten saavat ihmettellä tällaisen amatöörin työtä.




torstaina

Bysanttilaisen ikonimaalauksen kurssi lähestyy




Bysanttilaisen ikonimaalauksen kurssi, 20.–23.8.2020

Kurssilla opetellaan ikonimaalausta bysanttilaisen tekniikan mukaan. Kurssi soveltuu sekä vasta-alkajille että niille, joille bysanttilainen ikonimaalaustekniikka on entuudestaan tuttu. Aihe on vapaavalintainen. Opettajana toimii Heljä-Marja Surcel. 

Täysihoitomaksu on 365–400 euroa majoituksesta riippuen. Ikonilauta ja värit eivät sisälly hintaan.



Tiedustelut ja ilmoittautumiset sähköpostitse:



tai puhelimitse: +358 50 441 2036




"Anna, Herra..."




Kuva: STSL.RU


"Suurin osa ihmisistä menee kirkkoon yhden sanan kanssa: anna. Anna terveyttä, Herra, anna taloudellista hyvinvointia, anna perhe, anna lapsia. Hyvin harvat ihmiset saapuvat kirkkoon seuraavilla sanoilla: "Anna minulle anteeksi, Herra, anna anteeksi synnintekoni, anna anteeksi etten rakasta. Anteeksi, että unohdin Sinut." Valitettavasti suurinta osaa noista sanoista ei lausuta. Vuosikausia ihmiset käyvät kirkossa, mutta eivät ymmärrä, että katuvan syntisen - katuvilla kasvoilla - tulisi saapua kirkkoon, eikä sen kuvitellun hurskaan ihmisen, joka he ovat sisällä kirkossa..."


- Arkkimandriitta Kirill (Pavlov)









keskiviikkona

Kun sydämessä on ankara talvi, täytyy kestää...




Kysyjä (nunna):

Kuuliaisuus. Kiusaukset. Rukous ei suju. Vastoinkäymisiä.


Pyhän Andreaan skiitan Vanhus Efraim:

Täytyy kertoa asiat Igumenialle, ja niin murheet katoavat ja sillä lailla mieli kevenee. Kun sydämessä on ankara talvi, kuten pohjoisessa on, mitä silloin voi tehdä? Täytyy kestää. Emme me vastaa Jumalalle tuosta talvesta. Me voimme suorittaa pienet tehtävämme helposti, kunhan vain – uudelleen haluan toistaa – kaikki asiat ovat Igumenian tiedossa. Kuten huomaatte, joskus toistan tätä samaa asiaa. Paholainen on hyvin ovela. Se tuntee hyvin hengellisen sodankäynnin ja pyrkii siihen, että salaisimme asioita Igumenialta.

Ihmisinä huomaamme sen, miten helppo meidän on olla silloin, kun suoritamme asioita oman mielemme mukaan. Se on kaikkien yhteinen kokemus. Mutta luostarielämän kohdalla asiat ovat vähän toisin, toisella tasolla... korkeammalla tasolla.

Meillä on suuri luottamus sitä henkilöä kohtaan, jonka alaisuudessa olemme, ja me käytämme tätä henkilöä oman edistyksemme eteen. Ja näin hengellisesti rikastumme, koska kaikissa tekemisissä on kuuliaisuuden sinetti – pienissä ja suurissa...



tiistaina

Mitä tarvitaan hengellisen elämän alkuun?




KYSYJÄ

Hengellisen elämän alku... mitä silloin tarvitaan?


VANHUS EFRAIM, Pyhän Andreaan skiitan johtaja: 

Hengellisen elämän alussa tarvitaan jatkuvasti rippi-isää ja hengellisiä keskusteluja.

Tarvitsemme myös käytännöllisiä asioita: tiettynä aikana luemme hengellisiä kirjoja ja käymme kirkossa, paastoamme.

Pikkulapsikin juo alussa vain maitoa, myöhemmin hän voi syödä muutakin ruokaa. Jos kyseessä on sairaalloinen lapsi, hän saattaa tarvita myös lääkkeitä. Joskus jopa jonkin toimenpiteen.

Meidän ei tule epäillä kirkkomme toimenpiteitä. Langenneella logiikalla päädymme epäilemään lopulta kaikkea.







maanantaina

Mitä sen jälkeen?





KYSYJÄ: 

Mitä tulisi tehdä, jos on ollut masentunut ja sitten hiljalleen alkaa toipua siitä? Aluksi hänen pitää siis mennä hyvän kristityn lääkärin luo, lukea kiitospsalmeja ja rukoilla. Mitä sen jälkeen, kun on voimistunut?

 
VANHUS EFRAIM, athoslainen Pyhän Andreaan skiitta: 

Kun voimat alkavat palautua, ihmisen tulee suuremmassa määrin jatkaa psalmien lukemista ja rukousta. Alussa ne parantavat ihmisen. Sen jälkeen ne ylläpitävät terveyttä. Jos lakkaan rukoilemasta, heti alan ajatella asioita. Ja... mitä ajattelisinkaan?







perjantaina

Mitä tulee varoa?



Kysyjä:

”Mitä ortodoksikristityn tulee erityisesti varoa?”


Vanhus Efraim, athoslainen Pyhän Andreaan skiitta:

Ensinnäkin: haureuden ja siveettömyyden henkeä.

Toiseksi: Vihan ja vihastumisen henkeä.

Kolmanneksi: Toisten tuomitsemisen henkeä.

Neljänneksi: Hengellisen laiskuuden henkeä.

Elämme tulee olla askeettista. Askeettinen elämä kuuluu kaikille – ei ainoastaan munkeille. Me kuulumme taistelevaan kirkkoon. Yötä päivää olemme taistelutantereella. Vihollisemme on paholainen, vanha minämme sekä valitettavasti jotkut paholaisen ihmiset.

Emme kuitenkaan voi katsella jatkuvasti toisia ihmisiä. Meidän tulee omassa elämässämme toteuttaa Kristuksen käskyjä.

torstaina

Mitä tulee muistaa...?





Kysyjä:

Mitä tulee muistaa omassa elämässä?


Vanhus Efraim, athosvuorelainen Pyhän Andreaan skiitta:

Kristus!

Jeesuksen rukous.

Pyhä Ehtoollinen.

Tulee muistaa myös lähtöä - paratiisia ja kadotusta. Koska emme voi varmasti tietää, kuinka monta vuotta elämme täällä, meidän täytyy olla valmiina joka hetki. Kuten oli pyhä Athanasios Athosvuorelainen: kirkon kupoli putosi hänen päälleen.


keskiviikkona

... todellisen atomipommin!



KYSYJÄ kysyy ajatusten harhailusta rukouksessa.


VANHUS EFRAIM, athosvuorelaiselta Pyhän Andreaan skiitalta, vastaa: 

Eräs askeetti sanoi veljilleen: ”Jätän teidät hetkeksi ja menen rukoilemaan. Pyydän siunaustanne.” Silloin kuului ääni: ”No, lähdetäänpä yhdessä. Minä autan sinua rukoilemaan.” Se oli paholaisen ääni.

Aina siihen asti kaikki on hyvin, kunnes alamme rukoilla. Silloin mielestä tulee tennispallo, joka lentelee edestakaisin.

Jos kuitenkin olemme päättäväisiä, paholainen menee pois.

Eräs hengellinen maallikko rukoili monta tuntia. Hänellä oli suuri hengellinen tarve. Hän rukoili Jeesuksen rukousta. Paholainen syötti hänelle haureutta, tuomitsemista, ruoanhimoa jne. Suu, joka rukoili, väsyi, mutta paholainen vain jatkoi oman myllynsä pyörittämistä vieressä.

Silloin maallikko käytti toista apukeinoa: hän polvistui ja nosti kätensä ristinmuotoon ja jatkoi Jeesuksen rukousta. Silloin paholainen alkoi pilkata. Se nimitteli rukoilijaa vuoheksi jne.

Silloin maallikko alkoi rukoilla: ”...vanhukseni esirukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika...”. Tuon kuultuaan paholainen meni hieman taaksepäin, muttei lähtenyt.

Silloin maallikko pudotti todellisen atomipommin! Hän nosti kätensä ylös ja rukoillen huusi: ”Herra Jeesus Kristus, armahda paholaista.... Herra Jeesus Kristus, armahda....”. Silloin paholaiselle tuli lähtö. Se säikäytti paholaisen kokonaan.

Kestäväisyys. Meillä ei ole voimaa hajaannuksettomuuteen. Puhdas mielen rukous on Pyhän Hengen lahja, joka on käynyt läpi monia taisteluita itsensä ja toisten tahoilta.

Kerran eräs paljasjalkaista munkkia pisti skorpioni. Hän rukoili kivun kanssa. Meni kaksi tuntia ja kipu hellitti.

Ajatukset voivat lähteä aineellisiin ajatuksiin. Jumala auttaa ja suojelee meitä. Meillä on tarve: ”Nyt rukoillaan.” Jumala itse kotkoon ajatukset. Minä pidän huolta määrästä, Jumala laadusta.