Pyhällä Maalla

Praetorium.

"Lopulta Anastasios, kuin janoinen peura, saapui Pyhälle Maalle. Hän sanoi, että jokaista ottamaansa askelta seurasi ajatus siitä, ettei hän ollut arvollinen kävelemään siellä, missä Kristus ja Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä olivat kävelleet..."

- Lainaus teoksesta 

Elder Arsenios the Cave-Dweller - 

Fellow Ascetic of Elder Joseph the Hesychast

"Isä Arsenioksen mentyä Pyhälle Maalle kolmannen kerran Kristuksen Ylösnousemuksen kirkossa sattui yksi tapaus, josta tieto välittyi Farasaan hänen pyhiinvaelluksella olleiden kumppaneidensa kautta. Nämä farasalaiset pyhiinvaeltajat kertoivat: "Kun kirkossa oli meneillään Jumalallinen liturgiapalvelus ja kun Hadziefendis oli toimittamassa sitä alttarissa monien pappien ja piispojen kanssa, hänen kasvonsa olivat äkillisesti kirkastuneet. Tämän takia muut alttarissa olleet papit pyysivät meitä kertomaan heille, millaista elämää meidän Isämme, Hadziefendis noudatti..."

- Lainaus pyhän Paisioksen 

kirjoittamasta teoksesta 

Pyhä Arsenios Kappadokialainen

Pyhä Elisabet (Feodorovna) "oli Venäjälle tullessaan säilyttänyt luterilaisen uskonsa, mutta osallistui ortodoksisiin jumalanpalveluksiin yhdessä miehensä kanssa. Matka Pyhälle Maalle vuona 1888 oli yksi hänen elämänsä kohokohta. Maria Magdaleenan kirkko Öljymäellä teki vaikutuksen ja sai hänet huokaamaan: "Kuinka toivoisinkaan, että minut haudattaisiin tänne!" Matkalla kypsyi hänen päätöksensä liittyä ortodoksiseen kirkkoon."

- Lainaus Lintulan nunna Ksenian 

artikkelista Pyhä Elisabet Feodorovna 

- prinsessa, luostarin perustaja ja marttyyri 

(Ikonimaalari-lehti 1/2010)

Pyhän Maria Egyptiläisen luola.

Sisäänkäynti Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostariin.

"Kun pyhä abba Gerasimos kerran käveli pyhän Jordanin rannalla, häntä vastaan tuli leijona, joka valitti kovasti jalkaansa. Ruo'osta oli jalkaan tarttunut tikku, ja se oli sen tähden turvonnut ja täynnä mätää. Kun leijona näki vanhuksen, se tuli hänen tykönsä ja näytti hänelle haavoittunutta jalkaansa, johon tikku oli tunkeutunut. Se ikään kuin itki ja pyysi häneltä apua. Kun vanhus näki eläimen sellaisessa hädässä, hän istuutui, leikkasi sen jalan auki, poisti ruo'on ja nesteen, puhdisti haavan huolellisesti, sitoi jalan kankaalla ja päästi leijonan menemään. Mutta parantunut leijona ei enää jättänyt vanhusta, vaan seurasi häntä oikeaan oppilaan tavoin, mihin hän menikin. Vanhus ihmetteli eläimen suurta kiitollisuutta..."

- Lainaus Johannes Moskoksen 

teoksesta Niitty

 (suom. isä Johannes Seppälä)

 

Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostarin näkymiä (ennen).

Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostarin näkymiä (nykyisin).

Pyhittäjä Haritonin hauta.

Ollos iäti muistettu, pappismunkki Joakim!

 

Nunnien Veronikan ja Varvaran hauta, Gornenskin luostarin hautausmaa.

"Pyhällä Maalla hyökättiin toisinaan myös nunnien kimppuun. Surmansa saivat muun muassa kaksi hyvin tuntemaani venäläisen Gornenskin luostarin nunnaa Ein Karemissa. Nunnat olivat nimeltään Varvara ja Veronika, ja he olivat olleet maailmassa äiti ja tytär. He tulivat luostariin vuonna 1965. Ennen sitä he olivat vierailleet Ein Karemissa ja ihastuneet paikkaan. Palattuaan kotiinsa he pyysivät latvialaiselta ohjaajavanhukselta pappismunkki Kirililtä siunausta lähteä pysyvästi Israeliin. Hän ei kuitenkaan olisi halunnut antaa heille siunausta, sillä hän sanoi heidän tulevan siellä tapetuiksi. Kaikesta huolimatta he lähtivät. He elivät Ein Karemissa pitkään, kunnes 19. toukokuuta 1983 isä Kirilin ennustus toteutui..."

- Lainaus teoksesta Erämaan kukkia - Erakko-

munkki Alexanderin muistelmia 

kilvoitteluvuosilta Pyhällä 

Maalla ja Siinailla

Betlehemissä.

Jerusalemin Jumalanäidin ikoni, Jumalanäidin hauta, Getsemane.

 

"Kristus odotti kaivon reunalla istuen, vaikka oli janoinen. Kristus sanoo: ”Anna minulle vettä.” Voimme ihmetellä: Kristus itse on veden Lähde, miten Hän voi sanoa: ”Minun on jano”?!

"En ole janoinen veden suhteen, vaan janoan samarialaisen naisen sielua voidakseni pelastaa hänet, tehdä hänestä opetuslapseni, jotta hän voi kärsiä marttyyrikuoleman puolestani.'"

- Lainaus muistiinpanoista 

arkkimandriitta Efraim Pyhän Andreaanskiittalaisen 

puheesta Evankeliumiteksti: Samarialainen nainen kaivolla (2011)

Pyhän Sabbas Pyhitetyn luostarin maisemissa.

"Pyhittäjä Paisios iloitsi uhrihengestä, jota näki monissa Pyhällä Maalla palvelevissa papeissa, munkeissa ja maallikoissa. ”Asuakseen täällä”, hän sanoi, ”ihmisen on oltava hyvin urhoollinen ja hänellä on oltava paljon kärsivällisyyttä. Pyhiinvaelluspaikkoja ja luostareita ylläpitävät isät ovat sankareita, sillä monet asiat kuormittavat heidän mieltään, ja he ovat alttiina vaaroille. Kuitenkin Jumala vahvistaa heitä.'"

- Lainaus Panagian julkaisuja-sarjan 

seuraavana ilmestyvästä teoksesta 

Pyhä Paisios Athosvuorelainen

KUVAT: 
KAIKKIEN ATHOSVUOREN 
PYHIEN PERINTÖSÄÄTIÖN 
JÄRJESTÄMÄLTÄ
PYHIINVAELLUKSELTA 
PYHÄLLE MAALLE 
MARRASKUUSSA 2019
 

Luvusta: "Siirtyminen Pyhän Haritonin luostariin"

Pyhän Haritonin luolaluostari.

Kun olin lapsi, ihmiset kysyivät minulta monesti: "Miksi sinä isona haluaisit tulla?" Vastasin aina: "Erakoksi". He sanoivat: "Mutta ei erakkona oleminen ole mikään ammatti." Tähän totesin: "Minulle se on ammatti."

Vaikka elämä erakkona onkin ollut suuri haaveeni pienestä pitäen, minun on todettava, että se on äärettömän vaikeaa. Eivät edes kaikki munkit kykene siihen. Valmentautuakseni erakkoelämään menin Pyhän Georgios Khozebalaisen luostarista Hebronissa olevaan Abrahamin vieraanvaraisuuden luostariin, joka tunnettiin kurinalaisuudestaan. Sitä johti hyvin pyhänä pidetty isä Ignati. Hän oli harras rukoilija ja muisteli jumalanpalveluksissa päivittäin tuhansittain nimiä, joita ihmiset jättivät hänelle tai lähettivät kirjeitse ulkomailta. Jumalanpalvelus alkoi tavallisesti puolilta öin ja jatkui aina myöhäiseen aamuun saakka. Jos joku munkeista ei kestänyt pitkää palvelusta, vaan meni nukkumaan, igumeni lähti hänen peräänsä, otti mukaansa sangollisen kylmää vettä ja kaatoi sen hänen päälleen...

Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että romanialaissyntyinen munkki Hariton kuoli. Hän oli elänyt erakkona Pyhän Haritonin luolaluostarissa, joka sijaitsee Juudean erämaassa, noin 20 kilometriä Jerusalemista koilliseen. Nyt tarvittiin jotakuta, joka täyttäisi hänen tyhjäksi jättämänsä paikan, huolehtisi alueesta, pitäisi yllä järjestystä ja säilyttäisi luostarin toimivana. Oli todella tärkeää löytää luostariin uusi asukas, sillä muussa tapauksessa se olisi saattanut siirtyä valtion hallintaan. Russkaja Missijan johtaja päätti antaa tämän vaikean tehtävän minulle. Oli koittanut hetki, jolloin elinikäinen toiveeni täyttyisi: muuttaisin luolaan asumaan!

Siirryin Hebronista Pyhän Haritonin luolaluostariin syksyllä 1968. Monet kirjaani tallennetut muistot liittyvät juuri tähän paikkaan. Vietin siellä seitsemän hyvin vaikeaa, mutta samalla hyvin onnellista vuotta. Kiitän silti Luojaa, että viisaassa kaitselmuksessaan Hän ei sallinut minun tietää, millaiset vaikeudet odottivat minua. Lähtiessäni olin niin lapsellinen, että erämaan karun kauneuden ja luolassa asumisen lisäksi mikään muu ei merkinnyt minulle mitään.

Muistan elävästi sen iltapäivän, jolloin minut saatettiin erämaahan jäädäkseni sinne yksin. Tietenkään en ollut siellä aivan yksin, koska rakas suojelusenkelini seurasi minua. Kerran, vuosia myöhemmin, hän myös ilmestyi minulle unenkaltaisessa näyssä lohduttaakseen ja tukeakseen minua.

Kuinka sydämeni löikään, kun ensimmäistä kertaa kiipesin kallionseinämää vasten tuettuja tikkaita kohti oviaukkoa, joka johtaisi minut tulevaan asuinhuoneeseeni, pyhän Haritonin luolaan! Luola oli pienen pieni, vain noin kolme metriä pitkä ja kaksi metriä leveä. Siinä oli vaatimaton alttarisyvennys, johon oli kiinnitetty muutama ikoni, kolmesta laudasta muodostuva vuode, pieni pöytä sekä kirjahylly rukouskirjoja ja pyhien elämänkertoja varten. Asuinluolan ulkopuolella oli toinen luola kirkonkelloille, vaikkakin vain yksi pieni kello oli enää jäljellä, sillä muut oli varastettu vuotta aiemmin kuuden päivän sodassa.

Tuon toisen luolan vieressä puolestaan oli ovi, josta päästiin Pyhän Haritonin luolakirkkoon. Kirkko oli hyvin harras ja tunnelmallinen. Pyhä Hariton oli itse rakentanut sen vuonna 324. Kerran rosvot vangitsivat hänet ja telkesivät juuri tuohon luolaan. Perimätiedon mukaan jostakin ilmaantui silloin käärme, joka valutti myrkkynsä siellä olevaan viinisammioon. Kun rosvot palasivat taas ryöväämästä pyhiinvaeltajia, he aloittivat hurjan juhlinnan, joivat myrkyllistä viiniä ja kuolivat heti. Enkelin avulla pyhä Hariton pääsi vapaiksi siteistään. Osan rosvojen suuresta saaliista hän käytti Pyhän Maan ensimmäisen luostarin rakentamiseen, loput hän jakoi köyhille.

Teksti ja kuvat kirjasta: 
Erämaan kukkia - Erakkomunkki Alexanderin 
muistelmia kilvoitteluvuosilta Pyhällä Maalla ja Siinailla

Lukekaa myös: isä Alexander: "Erämaan villieläimiä"

isä Alexander: "Erämaan villieläimiä"

+ Isä Alexander ja (vaaraton) kissa, Athosvuorella.

Erakkomunkki Alexander on tullut tutuksi suomalaisille kirjasta "Erämaan kukkia - Erakkomunkki Alexanderin muistelmia kilvoitteluvuosilta Pyhällä Maalla ja Siinailla". Teos on julkaistu myös venäjäksi. 

Seuraavassa on katkelma teoksesta, otsikkona "Erämaan villieläimiä":

"Jokaviikkoisen kävelymatkat Jerusalemiin olivat raskaita, erityisesti kesäaikaan. Lähdin Ain Farahista lauantaiaamuna ja palasin sinne maanantaiaamuna. Paluumatkallani jouduin pakosta yöpymään Anatassa, sillä vuorokausi oli liian lyhyt kulkeakseni perille asti, koska pääsin lähtemään Jerusalemista vasta iltapäivällä. Toisaalta näin saatoin myös tehdä Anatasta tarvitsemani ostokset alkavaa viikkoa varten. 

Välttääkseni päivän kuumuuden päätin kerran poikkeuksellisesti matkata Ain Farahiin illalla kulkien loppumatkan kuun valossa. En tullut lainkaan ajatelleeksi erämaan monia vaaroja, kuten pimeässä saalistavia petoja. Yön hämäryydessä törmäsinkin susilaumaan, joka vainusi minut ja lähestyi minua takaapäin. Se saapui vain parinkymmenen metrin päähän, niin että kuulin jopa susien hengityksen. En uskaltanut vilkuilla taakseni, vaan jatkoin matkantekoa mahdollisimman tyynesti ja toistaen lakkaamatta Jeesuksen rukousta. Aikansa seurattuaan susilauma lopulta loittoni ja jätti minut rauhaan. Kun kerroin tapauksesta paikallisille beduiineille, nämä pitivät pelastumistani suoranaisena ihmeenä ja kielsivät minua ankarasti enää liikkumasta yöllä erämaassa. Tämän kokemuksen opettamana noudatin mielelläni heidän varoittavia sanojaan. Samalla tuo matka auttoi minua näkemään, miten nopeasti ihminen hengenvaarassa oppii aidon sydämen rukouksen! 

Erään toisen kerran, kun palasin Jerusalemista, tunsin itseni lopen uupuneeksi. Päätin siksi valita luolalleni vaikeakulkuisen oikotien, joka kulki Wadi Farahin kanjonin kautta ja lyhensi matkaa viidellä kilometrillä. Polulla kohtasin kuitenkin valtavan mustan käärmeen. Se oli tavattoman pitkä ja paksumpi kuin työmiehen olkavarsi. Sen nähdessäni pakenin heti. Tuntematta pienintäkään väsymystä juoksin pidempää tietä aina kotiluolalleni asti..."    

 

 

Kirjaa myydään mm. Ortodoksisessa kirjakauppa Filokaliassa,
Valamon luostarin Tuohuksessa ja Helsingin Ruslaniassa.

Цветы пустыни Воспоминания монаха Александра о пребывании на Святой Земле и Синае

Kuvakaappaus Pravoslavie.ru-sivustolta.

Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestön julkaisema kirja "Erämaan kukkia - Erakkomunkki Alexanderin muistelmia kilvoitteluvuosilta Pyhällä maalla ja Siinailla" julkaistaan nyt venäjäksi. Uutinen aiheesta venäjänkieliseltä Pravoslavie.ru-sivustolla löytyy täältä.

ps. Kirjaa "Erämaan kukkia" voi ostaa suomenkielisenä Kirjakauppa Filokaliasta.

Цветы пустыни. Воспоминания монаха Александра...

Цветы пустыни. Воспоминания монаха Александра о пребывании на Святой Земле и Синае

 

Sretenie.ru

В книге «Цветы пустыни» собраны рассказы, записанные со слов монаха-пустынника по имени Александр (Блум; 1941-2016) о его жизни в монастырях Святой Земли, о промыслительных встречах с ныне прославленными святыми подвижниками и простыми благочестивыми мирянами. Повествования уводят читателя в увлекательный и только отчасти известный нам мир монашеской жизни, стремящейся постепенно и неизбежно в вечность. Каждый рассказ этого сборника по-своему назидателен, поучителен и трогателен...

Pravoslavie.ru

В Издательстве Сретенского монастыря готовится к печати книга «Цветы пустыни» – сборник рассказов, записанных со слов монаха-пустынника Александра (Блума, 1941–2016), о его жизни в монастырях Святой Земли, о промыслительных встречах с ныне прославленными святыми подвижниками и простыми благочестивыми мирянами...