Freskomaalari kertoo: Pyhän Basileios Suuren kirkko (osa 6)

Seuraa jatkoa ensimmäiselle, toiselle, kolmannelle, neljännelle sekä viidennelle osalle "Freskomaalari kertoo"-sarjasta.

Päivi Kristiina Loikala: 

  Kirkko pyhälle Basileios Suurelle

- VI osa

Hannu painostaa television kanssa. Pitäisi saada alueelle nostetta. Huh sentään, nyt tulee mieleeni stoppi! Ei ikinä! Soitan kuitenkin Anna-Leenalle, joka ottaa asian hoitaakseen. Hänen mielestään en voi olla pois kuvista, koska liike ja tekeminen tulee maalaamisesta. Hän laittaa minulle luun kurkkuun, eikä kuuntele valitusvirttäni ollenkaan. TV menee yli mun sietokyvyn, mutta ketään ei kiinnosta. Sisko käskii vain tutkia, että miks tökkii. Mie en vaan halua näkyä näin – pelkkää työrauhaa kiitos, eikä mahotont' pyörityst'. Oispa erakko...

Taas tuli mieleen ylpistymisen mahdollisuus. Nykyään pitää olla ylpeä saavutuksistaan. Mihin asti se ylpeys voi kasvaa ja onko se ylipäätään viisasta? Onneksi tuli sopivasti isä Ville* käymään. Hän sanoi, että ylpeys on synti, johon jo enkeli ennen paratiisin tapahtumia sortui. Niin, mietin ylpeyttä, joka olikin hyvin monitahoinen aihe, oikea hetteikkö!

Sitten koitti se pelätty TV-päivä. Tänne tupsahti mikkeineen kameroineen kaksi miestä ja haastattelut sujahtivat alun rupattelun lomassa ihan itsestään. Puhepuolen hoiti Hannu: niin oli sovittu, sillä pelkäsin sanovani jotain hullua. Vähän maalasin ja sitten hörpättiin kahvia. Siinä kaikki. Olin pelännyt kuin hammaslääkäriin menoa ja nyt voin sanoa – ei yhtään reikää!!

Pinnistelen koko kesän ovisyvennysten kimpussa, ja ne ovatkin melkein valmiit, kun alkaa taas Ksenopouloksen maalauskurssi.

Ovisyvennyksiä.

Yhdessä ovisyvennyksessä on pyhän Basileios Suuren sisaruksia: pyhä Makrina veljensä kirkkoisä Gregorios Nyssalaisen kanssa. Pyhä Gregorios kirjoittaa pyhästä Makrinasta teoksessa Sielusta ja ylösnousemuksesta.**

 

Pelkään pahinta ja toivon parasta. En osaa Internetin kautta olla yhteydessä ollenkaan, joten olen vain tehnyt kaiken “itellisesti”. Ikonikurssilla yritin olla kuin en olisikaan. Jos kukaan ei huomaa, niin saan vain tehdä niin kuin muutkin. Ei onnistunut.

Kappelissa herää taas kysymys virheellisistä ikoneista. Se kyyhkynen, joka Pyhänä Henkenä laskeutuu... Miksi se nyt siellä laskeutuu, vaikkei saisi? Minun aivot otti just' lopputilin ja suti ihan tyhjää. Niin tein ja siellä se on. Enpä kysynyt siinä kohdassa keneltäkään, maalasin vain. Tarkemmin, kun hiljaisuudessa muistelin, niin olin mie ottanut siitäkin selvää – tässä mallissa se on perusteltua jos missä.

"Miksi se nyt siellä laskeutuu, vaikkei saisi?"

Kun maalausviikko on lopuillaan ja työt tehty, Ksenopoulos ottaa erään keskeneräisen lankkuni ja sanoo: “Nyt näytän, kuinka tälläinen viitta oikeasti tehdään.” Tiedän, mistä on kyse ja niin sitten opettelen. Kun kurssi on loppunut, suuntaan kappeliin ja vedän valkoisella epäonnistuneen viitan ja aloitan alusta. Sitten se muuttui sen näköiseksi, että meni minun seulastani läpi. Kaiken voi korjata!

Seuraavana on vuorossa Deisis-ryhmä. Se on keskellä, mutta jätin sen viimeiseksi, koska sen tekemiseen oli jonkinlainen kynnys. Silloin saapui vierailulle isä Josif Athosvuorelta ja munkki Dositheos. Saan auttaa isä Josifia kahvilan seinien maalaamisessa, teen pohjia. 

"Saan auttaa isä Josifia kahvilan seinien maalaamisessa" eli Päivi Kristiina maalaa.

 

isä Josif maalaa.

Sitten esiin putkahti päätös, että rakennuksen ulkoseinään tehdään iso Kosmaksen ikoni. Isä Josif hahmottelee sen tuosta vaan ja antaa urakan minulle. Se valmistuikin helposti, kuin itsestään, muutamassa päivässä. Jokin ihmeellinen siunaus oli siinä piirroksessa, työskentely oli helppoa ja iloista.

Isä Josifin hahmottelema pyhän Kosmas.

 

Pyhä Kosmas pyhän Basileios Suuren kirkossa.

Oli myös mieleen painuva kokemus kohdata isä Dositheos. Hänen silmänsä olivat ihmeelliset ja tuntui, että ne porautuivat salaisimpiin sopukoihin. Hänestä huokui vankkumaton rauha, oikeastaan en kykene selittämään hänen olemustaan. Minulla on iloinen ja kevyt mieli vielä pitkään keskustelun jälkeen. Samoin myös isä Josif, minut täyttää haikeus, kun he lähtevät takaisin Athoksen luostariin, tolkuton kaipaus sekä syvä pyyteetön rakkaus. Sellaista en aiemmin ole kokenut ja se mietityttää minua pitkään. Millaista on ollut opetuslasten rakkaus Kristusta kohtaan, jos ihmistä kohtaan voi näin tuntea?

Kristus, Deisis-ryhmästä.

* Isä Ville Kiiverin blogi: "Ortodoksina tänään"


** Pyhän kirkkoisä Gregorios Nyssalaisen Sielusta ja ylösnousemuksesta alkaa seuraavin sanoin: "Kun Basileios, suuri pyhien joukossa, jätti ihmiselämän ja meni Jumalan luo, oli se seurakunnille yhteinen surun aihe. Sisareni ja opettajani (Makrina) oli tuolloin yhä elossa, ja minä (Gregorios) kiirehdin hänen luokseen kertomaan onnettomat uutiset veljestämme. Sieluni oli ylen tuskainen murehtiessaan raskasta menetystään, ja minä kaipasin jotakuta jakamaan kyyneleeni, jotakuta, joka jakaisi kanssani saman murheen taakan. Mutta kun me kohtasimme, sai opettajani näkeminen tuskan minussa jälleen yltymään, sillä nyt myös hän oli kuolemansairas. Silloin sisareni toimi kuten hevostaidon ammattilainen: hetken aikaa hän antoi tunteen voiman viedä minua mukanaan, kunnes ryhtyi suitsimaan minua sanoillaan. Hän ojensi kuritonta sieluani järkipuheella niin kuin kuolaimella, vedoten siihen apostolin sanaan, ettei nukkuvia tule surra, sillä tämä tunne sopii yksin niille, joilla ei ole toivoa...".