Freskomaalari kertoo: Pyhän Basileios Suuren kirkko (osa 3)

Tässä seuraa jatkoa ensimmäiselle ja toiselle osalle "Freskomaalari kertoo"-sarjasta.

Päivi Kristiina Loikala: 

Kirkko pyhälle Basileios Suurelle

- III osa

 

Kun palaan työmaalle myöhäissyksyllä 2014, monenlaiset asiat kieppuvat mielessäni. Ryhdyn maalaamaan seinän alaosaan pyhiä kirkkoisiä. Ensimmäisenä on pyhä Nikolaos. Mietin pääni puhki: Kuinka minä, joka en tiedä mistään mitään, voin maalata pyhiä, Kristusta, Neitsyt Mariaa, jotka ovat eläneet esimerkillisesti ja kilvoitelleet koko elämänsä?

Ensimmäisenä on pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä.

Onni on, että pappi siunaa kaiken, mitä maalaan. Niin ollen kaikki virheeni – tietämättömyyteni, keskittymiskyvyn puute ja ikonimaalarin työmoraalin vajaavaisuus – pyyhkiytyvät rukouksen avulla pois. Jäljelle jää siis kuva. Mitä kuva voi olla – väriä, muotoa, tyyli? Ellei sitten tekijä sattuisi olemaan niin hengellinen, että hänestä siirtyy tehtyyn työhön rukouksen voima. Kauneus tai rumuus on silloin sivuseikka. Joskus työ voi olla vaikka kuinka kaunis, mutta mitään ei tapahdu. Toisinaan taas on suuri siunaus jossain "laudan kappaleessa", vaikkei se muuten olisikaan vaatimuksia täyttävä.

Maalaan ja maalaan. Teen kaikille epitrakiilit*, jotka muistuttavat ihan karjalaisia käspaikkoja**. Muutamassa mallissa oli sellaiset, ne olivat minusta oikein hienot. 

"Teen kaikille epitrakiilit, jotka muistuttavat ihan karjalaisia käspaikkoja."

Välillä joku eksyy kappeliin. "Oo, onpa hieno." Tai: "Oletpa taitava! Ihanko yksin teet?"- Mitähän tähän pitäisi sanoa, nouseekohan mieleeni ylpeys? Tulen niin kipeäksi, että epäilen jo, pystynkö tekemään edes yhtä seinää loppuun – eikä siinä olisi paljoa röyhistelemisen aihetta. En oikein osaa suhtautua kehumiseen. Tilanne on hankala. Tavallaan kaipaan arvostusta, koska olen epävarma ihminen, mutta ettei tulisi ylpeys. Sitä rupeaa helposti itsetunto keulimaan. Paha löytää minusta pehmeän kohdan ja iskee siihen kyntensä. Kohottaa minua onnetonta, niin että kuvittelisin jotain suurta itsestäni.

Älä anna ylpeyden nousta minuun, auta ja ohjaa oikealle tielle.

Kaikkein pyhin Kolminaisuus, armahda meitä.

Herra, puhdista meidät synneistämme.

Valtias, anna anteeksi rikoksemme.

Pyhä, tule ja paranna heikkoutemme sinun nimesi tähden.

Aamen.

Pyhä Gregorios Teologi.

Teen Ksenopouloksen lähettämistä malleista kasvoja kolmelle pyhälle isälle. Ihania malleja, vain muutama värikerros ja siveltimen jälki on kerralla vedetty kaunis linja, viiva tai varjostus. Siihen en pysty, mutta teen saman kaltaisia, omanlaisia. Tutkin kirjoista erilaisia malleja niille pyhille, joista ei ole vastaavia kuvia. Etsin ja vertailen, että löytäisin sopivia. Olen innoissani ja uppoudun työntouhuun.

Sitten tapahtuu onnettomia yhteensattumia. Sotken itseni asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Maalaaminen menee solmuun. Asiat pyörivät mielessä niin, ettei pyhien maalaaminen oikein onnistu. Pahoitan myös toisten mielet, kun lupaan tehdä kaikenlaista, enkä sitten ehdikään. Mieliala laskee ja keljuttaa. Onneksi juuri silloin saapuu rippi-isäni. Hän auttaa minua näkemään asioiden oikean laidan ja palaudun taas raiteilleni. Otan itseäni niskasta kiinni ja käyn pyytämässä anteeksi kaikkea aiheuttamaani harmia.

jatkoa seuraa...

Linkkejä muualle: 

*Mikä on epitrakiili? (ortodoksi.net)

**Mikä on käspaikka? (ortodoksi.net)