”Me pelkäämme ja vapisemme ajatellessamme iankaikkista elämää, koska emme ole perillä, millaista se on. Niillä, jotka ovat tulleet tuntemaan sen, on sielussaan pidättelemätön into päästä sinne.
Vanhurskaat uiskentelevat Pyhän Kolminaisuuden ÄÄRETTÖMÄSSÄ VALOSSA! He eivät muutu mitenkään; he säilyttävät täydellisesti oman luonteensa, muistavat kaiken täällä olleen ja ovat kiinnostuneita meistä ja meidän asioistamme. Heidän tietonsa siellä on kuitenkin toisenlaista. He tuntevat asioita rajattomasti, mutta kaikkiviisas on vain Jumala.
Päästäksemme sinne meidän on tultava ristiinnaulituiksi. Meidän on kuoletettava synti itsessämme. Nautinto tuo myötäänsä tuskan. Se on väistämätöntä. Katumuksessa ja kilvoituksessa tunnettava tuska taas tuo myötäänsä hengellisen nautinnon. Se tuo Paratiisin sieluun jo tässä elämässä. Tuo tila kasvaa ja kehittyy tuonpuoleisuudessa loputta.
Näet Paratiisissa edesmenneet. He iloitsevat, laskevat leikkiä, keskustelevat, vaihtavat mielipiteitä – aivan samoin kuin täällä kuitenkin sillä erotuksella, ettei siellä ole pahuutta, ilkeyttä, itsekkyyttä. Siellä vallitsee rakkaus. Kun rukoilemme heidän puolestaan, kun heitä ajatellen harjoitamme salassa laupeudentöitä ja pidämme heille hartaita muistopalveluksia me pystymme vaikuttamaan paljon heidän tilaansa parantavasti. He odottavat sitä meiltä, sillä kuoleman jälkeen kukaan ei voi auttaa itseään. Elävien on tuupattava heitä eteenpäin. Niin kauan kuin elämme, katumalla ja kilvoittelemalla me edistymme. He siellä taas odottavat apua meiltä.
Kun joku Jumalan valtakunnassa iloitsee kovasti ja näkee maan päällä tunnettavan paljon tuskaa hänen vuokseen, hän ei lähesty noita omaisiaan, sillä se särkisi hänen sielun tilansa. Asia on vähän samalla tavoin kuin morsiamen kohdalla, joka iloitsee avioitumisestaan ja tuntee murhetta äidistään, kun tämä epätoivosta repii hiuksiaan menettäessään hänet. Mitä enemmän läheisensä menettäneet tyyntyvät tuskastaan ja rukoilevat, sitä enemmän näiden sielut lähenevät toisiaan.”
Kirjasta Η Οσία Γερόντισσα Γαλακτία της Κρήτης, Ιερά Μητρόπολις Μόρφου, εκδ. Θεομόρφου;
käännös kreikasta, Hannu Pöyhönen
Kuva: Viber_Orthodoksa, Pneumatika&Ofelima 7.11.2025

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.