Luolat

Pyhät luolat ovat yksi Pihkovan Petserin luostarin ihmeellisistä erikoispiirteistä. Luostari sai alkunsa näissä luolissa kuusisataa vuotta sitten. Maanalaiset labyrintit jatkuvat kilometrikaupalla kirkkojen, keljojen, puutarhojen ja peltojen alla. Ensimmäiset munkit asettuivat tänne joskus luostarin varhaisaikoina. He kaivoivat maan alle kirkkoja ja vanhaan raamatulliseen tapaan he myös hautasivat tuonilmaisiin siirtyneet veljet tänne hiekkaisiin seiniin koverrettuihin syvennyksiin. Luostari alkoi laajeta maan päälle vasta, kun munkkien määrä kasvoi.

Noista kaukaisista ajoista saakka luolia on kutsuttu Jumalan tekemiksi. Nimitys ei perustu niinkään luolien luontaiseen syntyyn (myöhemmin munkit itse laajensivat maanalaisia käytäviä), vaan pikemminkin siihen, että he havaitsivat luoliin tuotujen vainajien ruumiiden lakkaavan heti erittämästä kuoleelle ruumiille ominaista hajua.

Nykyään luoliin on haudattu yli neljätoistatuhatta vainajaa, munkkeja, Petserin asukkaita ja sotilaita, jotka suojelivat luostaria keskiajan sotaretkeläisiä vastaan. Arkkuja ei luolissa haudata maan alle, vaan ne pinotaan toinen toistensa päälle seinäsyvennyksiin. Luolissa kävijät, jotka vaeltavat labyrintin pitkiä käytäviä kynttilät kädessä, ovat aina yhtä hämmästyneitä luolien ilman puhtauden ja raikkauden takia.

. . .

Näihin luoliin liittyy paljon tarinoita. Yksi verrattain tuore tapahtui vuonna 1995, kun Petserissä kävi Venäjän presidentti Boris Nikolajevitš Jeltsin. Luostaria ja tietenkin luolia hänelle esitteli luostarin rahastonhoitaja arkkimandriitta Natanael. Laiha ja harmaapäinen isä Natanael linttaan astutuissa kengissään ja reikäisessä viitassaan valaisi tietä kynttilällä ja johti valtionpäämiestä ja hänen seuruettaan pitkin luolia.

Lopulta Boris Nikolajevitš huomasi, että ympärillä tapahtui jotakin käsittämätöntä. Hän esitti ihmetyksensä siitä, ettei luolissa haise mädäntyneelle, vaikka arkut vainajineen lepäävät seinien syvennyksissä niin lähellä, että niitä voi jopa koskettaa kädellään.

Isä Natanael selitti presidentille: "Se on Jumalan ihme."

Kiertokäynti jatkui, mutta jonkin ajan kuluttua Boris Nikolajevitš toisi hämmennyksen vallassa saman kysymyksen.

"No, niin on Herra järjestänyt", isä Natanael vastasi taas lyhyesti.

Kun seurue poistui luolista muutaman minuutin kuluttua, presidentti kuiskasi staretsille: "Batjuška, paljastakaa minulle salaisuutenne, millä te niitä oikein voitelette?" 

"Boris Nikolajevitš", arkkimandriitta vastasi, "onko Teidän ympärillänne ketään, joka haisee pahalta?"

"Ei tietenkään!" 

"No ettei kai Te luule, että joku rohkenisi haista pahalta Taivaallisen Kuninkaan lähellä?"

Sanotaan, että Boris Nikolajevitš oli täysin tyytyväinen tähän vastaukseen.

Katkelmia arkkimandriitta (nyk. metropoliitta) Tiihonin kirjasta 

Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia.