"Ankara on talvi, mutta suloinen on paratiisi."

Kestäen urheasti ajallisen ja iloiten toivostaan pyhät marttyyrit sanoivat toisilleen:

"Pyhät marttyyrit sanoivat toisilleen..."

"Emmehän riisu vaatteitamme,  

vaan jätämme vanhan ihmisen.  

Ankara on talvi, mutta suloinen on paratiisi, 

 kivulloista on jäätyminen, mutta ihana nautinto. 

Älkäämme siis taipuko, sotilastoverit, kestäkäämme hetki, niin saamme voiton seppeleet Kristus Jumalalta, 

 meidän sielujemme Pelastajalta." 

Riisuen vaatteensa pyhät marttyyrit astuivat pelotta järveen ja sanoivat toisilleen: 

 

"Älkäämme pitäkö tänään kiinni katoavaisesta vaatteesta menettämämme paratiisin takia. 

Riisukaamme nyt kaikkien ylösnousemisen takia vaatteet, joihin meidät puettiin turmelevan käärmeen kautta. Ylenkatsokaamme lamauttavaa kylmää 

ja vihatkaamme lihaa, 

niin saamme voittoseppeleet Kristus Jumalalta, 

meidän sielujemme Pelastajalta."

 

 

Katsoessaan kidutukset nautinnoiksi pyhän marttyyrit riensivät hyiseen järveen ikään kuin kesän lämpöön ja sanoivat:  

"Älkäämme kavahtako talvista säätä,  

niin vältämme helvetin peljättävän tulen. 

 Palakoon jalka karkeloidakseen iankaikkisesti. 

 Vaipukoon käsi noustakseen Herran puoleen.  

Älkäämme säälikö kuolevaa luontoa.  

Valitkaamme kuolema, 

 niin saamme voittoseppeleet Kristus Jumalalta, 

meidän sielujemme Pelastajalta."

"Vaipukoon käsi noustakseen Herran puoleen."

Riemuiten pahuuden ruhtinas tempasi Eedenistä neljänkymmenen joukosta langenneen, 

niin kuin kurjan Juudaksen 

kahdentoista joukosta. 

 Häpeämättömänä se sai oikein kerskata, 

mutta vartijan kutsu, 

niin kuin kerran ryövärin ja Mattiaan,  

järkytti hirmuvaltiaan.

 Turhanaikainen ja valitusten arvoinen on se, 

joka pääsi molemmista elämistä, 

sillä tuli hänet poltti  

ja hän siirtyi sammumattomaan tuleen.

 

"... tuli hänet poltti ja hän siirtyi sammumattomaan tuleen."

Neljänkymmenen vartija hämmästyi nähdessään seppeleet 

ja jättäen elämän rakkauden,  

innostui rakastamaan ilmestynyttä kunniaasi, 

 hän veisasi marttyyrien kanssa: 

"Kiitetty olet Sinä, meidän isiemme Jumala!" 

Neljänkymmenen vartija hämmästyi...

 

...nähdessään seppeleet.

 

Kuka ei ylistäisi veisuin marttyyrien nelikymmenistä kuoroa? Urheasti he astuivat järven veteen 

ja kylmän puristuksessa veisasivat Herralle laulun:  

 

 

"Virtoihinko sinä, Herra, olet vihastunut,  

virtoihinko Sinä, ihmisiä rakastava, olet vihastunut? 

 Kevennä ilman paino ja katkeruus, 

sillä oma veremme on värjännyt meidän jalkamme.  

Sinä, Jumala, 

olet saattanut meidät iankaikkisiin asuntoihisi, 

patriarkka Abrahamin helmojen lämpöön."