Radiosähköttäjä Arsenios Eznepidis, tuleva pyhittäjä Paisios, oli armeijassa Kreikan sisällissodan vaikeina vuosina 1946-1949:
Ankarana talvena 1948–49 joukkue oli leiriytynyt Omaliavuorelle, jolla on korkeutta noin 1800 metriä ja joka on luonnollinen tarkkailuasema; sieltä he saattoivat pitää silmällä lähes koko Nafpaktian vuoristoseutua.
Marraskuun 21. päivän yönä siellä puhkesi hirvittävä lumimyrsky. Muutamien tuntien aikana useita telttoja sortui, ja monet sotilaat hautautuivat lumeen.
Heti kun Arsenios tajusi, että he olivat vaarassa jäädä jäisen lumen sisään, hän juoksi komentajan luo ja tiedotti tälle asiasta. Hälytys annettiin välittömästi, ja kaikki sotilaat, jotka eivät olleet jäässä, juoksivat auttamaan muita.
Lunta satoi kuitenkin lakkaamatta, ja mitä enemmän aikaa kului, sitä useammat sotilaat jäätyivät, ja joukkueen lääkäri yritti pelastaa heidät paleltumisvammoilta.
Vaikka lumi tuiskusi tiiviiksi kerrokseksi Arsenioksen kasvoille ja lähes tukehdutti hänet, hän jatkoi kaivamista hakulla siinä määrin kuin hänen jäätyneissä käsissään oli voimaa. Näin hän onnistui pelastamaan lumen alta kaksikymmentäkuusi paleltumisvammoja saanutta sotilasta.
Samaan aikaan hän kuitenkin rukoili palavasti Jumalaa sielunsa koko voimalla, että Hän lähettäisi heille apua, eikä sen ilmaantumista tarvinnutkaan odottaa kauan. Aamun valjetessa läheisestä Elatun kylästä ilmestyi kolme miestä, jotka kantoivat olallaan alkoholijuomia sisältäviä lasipulloja. Niiden avulla lääkäri kykeni elvyttämään jäätyneet sotilaat. Sitten nuo kolme miestä veivät heidät kyläänsä ja huolehtivat heistä kodeissaan. Pyhittäjä muisti aina tuon vaikean yön ja sanoi: ”Suurimman ilon tunsin siellä lumen keskellä; se oli uhrautumisen iloa.”
- Lainaus piakkoin ilmestyvästä, Surotin nunnaluostarin
teoksesta Pyhä Paisios Athosvuorelainen,
käännös Hannu Pöyhönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.