Minulla oli unohtumaton tapaaminen pappismunkki Pimenin kanssa. Hän palveli Aleiskissa* sen jälkeen kun oli viettänyt useita vuosia karkoituksessa Kolymassa*. Minä kuulin hänestä joulukuussa 1965 eräältä naiselta, jonka tapasin Barnaulissa. Nainen oli Klaudia Ustjuzhaninan kodissa, jonne olin saapunut kuullakseni Klaudian ihmeellisestä parantumisesta.
Nainen ryntäsi kursailematta sisään, risti itsensä ja jakoi ilonsa välittömästi: "Klavoskha! Minkälaisen batjushkan tapasinkaan! Hän vapautti minut kahdesta synnistä..."
Kysyin naiselta tuon papin osoitetta ja menin heti tapaamaan isä Pimeniä Aleiskiin. En vielä tuolloin ollut itse pappi, lauloin vain Togurin kylän kirkkokuorossa.
Aleiskin juna-aseman lipunmyyjältä kysyin, milloin paluujuna Barnauliin lähtisi. Lähtöön oli kolme tuntia. "No, kunnia Jumalalle! Minulla on tarpeeksi aikaa," ajattelin.
Saavuin pappismunkki Pimenin asunnolle. Batjushkan keljapalvelija, iäkäs nunna Maria Jakolevna, tuli ulos.
"Batjushka, teille on saapunut vieras."
"Tiedän, matushka. Minä tiedän," hän vastasi.
Ulos astui laiha, noin 50-vuotias pappi, jolla oli puoliksi harmaantunut parta. Hän tuli luokseni, otti takkini ja tarttui minua olkapäästä.
"Menkäämme. Toimitamme vedenpyhityksen. Pian tänne saapuu eräs äiti. Hänellä on Anatoli-niminen poika, joka on juuri viettänyt kaksi kuukautta sairaalassa sen jälkeen kun pääsi armeijasta. Sairaala ei kuitenkaan auttanut häntä lainkaan. Hän tarvitsee pyhitettyä vettä."
Batjushka valmisti kaiken palvelusta varten. Hän kaatoi pyhitettävän veden pöydällä olevaan astiaan, otti esille palveluskirjan, vihmimen ja tuohuksia, puki ylleen epitrakiilin ja laittoi ristin kaulaansa ja seisoi sitten odottamassa. Ajattelin, että tämä kaikki oli varmastikin sovittu ennalta sen naisen kanssa, jota odotimme. Lopulta nainen saapui.
"Batjushka! Voinko pyytää teiltä jotakin?"
"Tulkaapas, tulkaapas, äitiseni. Riisukaa takkinne ja tuokaa vesiastianne tänne."
Vesi oli jo kaadettu, ja kaikki oli valmista.
"Siunattu olkoon meidän Jumalamme...". Batjushka aloitti palveluksen. Minä avustin laulamisessa. Päätimme vedenpyhityspalveluksen. Isä Pimen joi hieman pyhitettyä vettä, antoi sitä minulle ja täytti naisen vesiastian.
"Batjushka, milloin minun pitää tulla uudelleen?"
"Ei koskaan! Poikasi on hengellisesti sairas, mutta hän voi jo vähän paremmin. Anna hänelle lusikallinen tai puoli kuppia pyhitettyä vettä tyhjään vatsaan ja anna hänelle rukouksia luettavaksi ja niin hän parantuu. Hän tulee tekemään töitä ja saa hyvän työpaikan. Sinä tulet olemaan ylpeä hänestä."
"Kyllä, hän on hyvä poika. Jumala teidät pelastakoon!" nainen kumarsi hänelle.
Isä Pimen meni huoneeseensa laittamaan palveluskirjan pois.
Se oli pieni makuuhuone, ja hän rukoili siellä öisin. Se oli kuin hänen pieni keljansa.
Minä menin naisen perään. Kysyin häneltä: "Oletteko tavanneet Batjushkan aiemmin?"
"En! En koskaan ennen! Tämä on ensimmäinen kerta, kun tulin." Ymmärsin heti, mistä oli kyse: minulle oli kerrottu totuus: pappismunkki Pimenillä oli selvänäköisyyden armolahja. Kiiruhdin pois naisen luota ja ajattelin: "Nyt batjushka huomaa minut, ja siitä tulee kiusallinen tilanne, koska olen ollut niin utelias." Batjushka tuli suoraan luokseni ja sanoi: "No, nyt tiedät."
Minä punastuin aina jalkapohjiani myöten. Mistä hän tiesi, että olin ollut utelias tuon naisen suhteen?
"No, ei se mitään. Mekäämme," batjushka sanoi.
Astuimme sisään päähuoneeseen, jossa palvelus oli toimitettu.
"Batjushka, päivällinen on valmis," sanoi matushka Maria Jakovlevna.
"Kutsu vieras!"
Me rukoilimme ja asetuimme pöydän ääreen. En halunnut syödä, sillä olin juuri vähän aikaa sitten jo nauttinut päivällisen, mutta me söimme kuitenkin hieman keittoa, ja minä todella pidin sen mausta. Se oli niin herkullista! Aloin syödä nopeasti - kuin sotilas - ja ajattelin itsekseni: "Kuinka maukasta keittoa!"
Batjushka kuiskasi korvaani: "Maria Jakovlevnan valmistama ruoka on niin herkullista, koska hän on nunna: hän lukee kaikki luostarisäännön mukaiset palvelukset ja tekee kaiken rukoillen. Hän sytyttää lampukan ja ottaa siitä tulen hellaan. Kuoriessaan perunoita hän huokaa: "Herra, siunaa!" Hän siunaa kaiken ristinmerkillä: kerääpä hän ohraa tai kaalia tai nostaapa porkkanoita tai punajuuria - kaikki ristinmerkillä, kaikki rukouksella. Hän ei voi elää ilman rukousta. Sen vuoksi keitto on niin maukasta."
Minä vain katselin häntä ja ajattelin: "Millaisen elämän hän on elänyt, että hän kykenee tuntemaan ajatukseni?" Heti hän vastasi: "Syödään nyt. Sitten kerron sinulle, kuinka olen elänyt."
Hyvä Luoja, jäin jälleen kiinni! Sitten ymmärsin: hänellä todella on selvänäkemisen armolahja. Hän näkee lävitseni. Hän tietää ajatukseni. Millainen hengellinen voima siihen tarvitaankaan! Sitten pyysin mielessäni: "Herra, anna minulle hyviä ajatuksia." Ja koko tämän ajan lusikoin keittoa.
"Niin sitä pitää. Pyydä Herraa antamaan sinulle hyviä ajatuksia."
Hyvä Jumala, minä pelästyin! Oli hermostuttavaa vain katsoakin batjushkaa. Siirryin seuraavaan ruokalajiin - tattaripuuroon - ja hotkin sitä, enkä katsonut ylös ja ajattelin ainoastaan: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua, syntistä." Ja kuulin korvani juuresta: "Sillälailla, lausu aina Jeesuksen rukousta. Munkit eivät höpöttele mistään; he vain lausuvat Jeesuksen rukousta. Sinunkin tulisi tehdä niin. Sillä tapaa vihollinen ei ryömi sieluusi, sillä Jumala toimii siellä Pyhän Hengen kautta."
Hyvä Jumala! En voinut kestää sitä enää. Punastuin niin paljon, että nenänikin oli punainen. Lausuin vain mielessäni nopeasti Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus..." En tiedä, kuinka sain puuroni syötyä. Ja samoin oli teen kohdalla. Olin jo lopettanut syömisen, mutta batjushka söi vielä. Minä olin syönyt kuin sotilas, hän söi kuin siviili. Istuin paikallani, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Lopulta päätimme aterian ja lausuimme kiitosrukouksen Herralle. Minä kumarsin luostariasukkaille, isäntäväelleni, ja sanoin: "Herra teidät pelastakoon ja antakoon terveyttä!"
"Menkäämme päähuoneeseen," batjushka sanoi minulle. "Siellä voimme keskustella."
Hän meni sisälle ensimmäisenä, ja minä seurasin häntä. Kun olimme huoneessa, näin seinällä kellon. Vilkaisin sitä ja ajattelin: "Kuinka paljon minulla on aikaa ennenkuin juna lähtee?" Silloin isä Pimen - katsomatta minua - sanoi minulle: "Kaksi tuntia ennen junan lähtöön. Meillä on aikaa. Me voimme hieman keskustella."
Minä jähmetyin. En kyennyt liikkumaan paikaltani. Hän istui lähelläni, selkä minuun päin ja silti hän tiesi ajatukseni!
"Miksi et istu alas? Istuuduhan!"
Mutta minä en kyennyt istuutumaan. Minua hävetti. Puhun totta. Ajattelin: "Kuinka voin istua? Olen niin suuri syntinen."
Hän sanoi: "Hm, no, mitä sinä pelkäät? Ketä sinä pelkäät? En ole sinun vihollisesi. Mutta on hyvä, että pelkäät. Sinä kunnioitat Jumalaa."
Istuuduin alas ja pelkäsin. Pahat ajatukset saattaisivat yllättäen, kutsumatta tulla.
"Istu alas. Ei ole mitään ongelmaa. Älä pelkää. Minun seurassani ei ole tilaa kiusauksille."
Ja hän alkoi kertoa minulle, kuinka oli elänyt elämänsä...
Teoksesta On Earth We are Just Learning how to Live.
ALEISK (wikipedia), kaupunki Altain aluepiirissä, Venäjällä.
KOLYMA (wikipedia)-joen yläjuoksulla oleva gulag.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.