Päivi Kristiina Loikala jatkaa "Freskomaalari kertoo"-sarjaansa (osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII ja XIV).
Päivi Kristiina Loikala:
Kirkko pyhälle Basileios Suurelle
- XV osa
Minna-siskoni käy täällä kerran
viikossa ja on yötä. Se on oikein mukavaa vaihtelua, kun kappelissa
olo on niin yksinäistä. Illalla alamme opettelemaan kasvomaalausta,
löydän hyvän Neitsyt Marian mallin, ja piirrämme sen. Liimaamme
pohjustetut kankaat pahville, ja siitä se alkaa.
Istumme vastakkain saman pöydän
ääressä, ja yritän pysyä askeleen edellä maalaamisessa, että
sitten voisin neuvoa. En ole ennen ketään opettanut, ja se onkin
mielenkiintoista. Päätämme tehdä kasvot kaikilla erilaisilla
tyyleillä, joita olen Xenopoulokselta oppinut. Aloitamme kuitenkin
perinteisellä tavalla. Ilta hurahtaa nopeasti, emme huomaa ajan
kulkua. Juomme välillä teetä ja meillä on oikein mukavaa.
Maalaamon toiseen siipeen muuttanut Vasili tulee ihmettelemään
meidän iloista mekastustamme.
Aamupäivällä aloitamme kappelin
pohjoisseinän viimeisen opetuslapsen liimaamisen. Vaikka onkin pieni
pala vain kyseessä, niin sekin auttaa meidän yhteistyön
kehittymistä. Huomaan, kuinka olen taas möhlinyt edellisen ison
kankaan liimauksen suunnittelussa. Taas täytyy laittaa kankaan
palasia, että pohja tulee täyteen. Tuuletusräppänät tekevät
kepposen, millään en osaa niiden ympärystä suunnitella kunnolla.
Se tietää vain lisää askartelemista.
Muutenkin tulee muutoksia: huomaan,
että Neljänkymmenen marttyyrin yläreuna menee ihan hassusti.
Kuvittelin aiemmin, että opetuslapsien viiniköynnös menisi
marttyyrien yläpuolelta jouhevasti, mutta se näyttikin omituiselle.
Katsomme Minnan kanssa, miten sen saisi paremmin. Päädymme siihen,
että jatkan punaisia reunuksia ylemmäs ja teen niistä jykevämmän
kaaren Kristuksen yli. Koko aamupäivän korjaan kaarta ja
viiniköynnöstä.
Ruokailun jälkeen Minna toivoo, että
vielä vähän maalaisimme Neitsyt Mariaa. Eipä tarvitse montaa
kertaa houkutella! Työ etenee yllättävän hyvin, ja Minna on niin
tyytyväinen. Taas aika saa siivet, ja pian onkin Minnan kotiinlähdön
aika.
Lauantaiksi sovimme, että tulen
yökylään, ja aamulla sitten pääsemme kirkkoon. Sunnuntaina
kävelemme kirkolle. Siellä onkin paljon ihmisiä, ja palvelus on
slaavinkielinen. Kaikki tärkeät kohdat, Evankeliumi,
uskontunnustus, ehtoollislauselmat sentään luetaan molemmilla
kielillä. Seisomme lasten ikonin ”Hyvän Paimenen”, jossa
Kristuksella oli lammas harteillaan, ja pyhän Efraim Syyrialaisen
ikonien edessä. Ennen Ehtoollista saliin pelmahtaa kymmeniä lapsia,
varmaankin he ovat olleet kerhossa palveluksen alkuajan. Alkaa
iloinen tuohusten sytyttely ja ikoneiden suukottelu. Yksi
pikkunappula haluaisi viedä Kristuksen ikonin mennessään.
Palaan illalla Lammille hyvällä
mielellä. Aamulla maalaan tuonelaa ja paholaisen. Kello muistuttaa
kahvitauosta, mutta en millään voi lähteä, kun paha ei ole vielä
köysissä. Pakko saada se sidotuksi, ennen kun voi lähteä tauolle.
Jotenkin tulee hyvä mieli, ja ihmettelen, mistä moinen tässä
kohtaa johtuu? Eipä luulisi, että tuonelan tekeminen paljoa
naurattaa! Tässä syy:
Kristus nousi
kuolleista,
kuolemalla kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän
antoi!
Sinut on köytetty ja
kuolema voitettu!
Riemuitkoot
taivaalliset ja iloitkoot maan päällä olevat,
sillä Herra teki
voimallisen työn käsivarrellaan:
Hän kukisti kuolemallaan kuoleman
ja tuli esikoiseksi kuolleiden joukossa.
Helvetin kidasta hän päästi
meidät
ja teki maailmalle suuren laupeuden.