 |
| Maalaus: Konstantinos Xenopoulos. |
Tätä polkua olen kävellyt kerran aikaisemminkin.
Kolme vuotta sitten
edellisellä matkallani, pääsin ensimmäistä kertaa tapaamaan Vanhusta.
Tätä hetkeä olin kovasti toivonut. Saavuimme kuistille ja jäimme
odottamaan vastaanottoa. Eräs seuralaisemme oli pahoinvoiva ja joutui
asettumaan kuistille makaamaan.
Hetken kuluttua ovi avautuu, ja sieltä pilkistävät ulos tutun
Vanhuksen kasvot, kirkkaat ja herkät silmät, jotka huomaavat heti jonkin
olevan vialla. Hänen mukanaan isällinen huolenpito purjehtii luoksemme,
kun hän omin käsin nostaa huonosti voivan ystävämme pystyyn ja taluttaa
hänet sisään sohvalle istumaan.
Lopulta kaikki asettuvat
paikalleen, ja vihdoin on jälleen aika keskustella hänen kanssaan. Itse
istun pitkään vain hiljaa, sillä en keksi mitään kysyttävää. Ymmärrän
murusen siitä, mitä eräs nuori munkki kaukaisessa erämaassa satoja
vuosia sitten sanoi pyhälle Antonios Suurelle: ”Minulle riittää, kun
näen sinut, Abba”. Lopulta minäkin esitän kysymykseni, ja tässä ovat
sanat, jota Vanhus puhui meille kaikille:
K: Kuinka voisi tulla enemmän lapseksi maailmassa?
V: Täytyy
ensin nähdä itsensä, millainen on; hyveineen ja paiheineen. Sitten voi
alkaa työstää itseään keskittymällä hyveisiin, paheiden kanssa
työskentely ei useinkaan onnistu.
Täytyy rukoilla ja heittää
pois pohdinta siitä, saavutanko jotain vai enkö saavuta – siitä pitää
ehdottomasti luopua. Ja sitten työstämällä itseämme alamme pikkuhiljaa
parantua. Se ei ole mikään päivän, kuukauden tai vuoden, vaan koko
elämän asia. Kun hyveet sitten kasvavat meissä, opimme, mitä on olla
lapsen kaltainen, olematta lapsellinen. Kasvi, jota ei kastella,
kuihtuu. Samoin paheet, jos niitä ei ruoki, pikku hiljaa kuihtuvat
kasaan.
Jos sinulla on tapana tuomita toisia, koeta keksiä jotain heidän puolustuksekseen.
Jos närkästyt tai paheksut ihmisiä, koeta nähdä heissä jotain hyvää.
Jos olet tottunut syömään vain hyvää ruokaa, opettele syömään hieman myös huonompaa ruokaa.
Jos nukut aina paljon, koeta hieman vähentää unta, ja antaa siitä vapautunut aika Jumalalle.
Jos otat suuria ja
raskaita kilvoituksia, jaksat vain muutaman päivän. Sitten seuraa
väsymys, ja turhaudut. Täytyy tehdä voimien mukaan, mutta ei pakolla,
ahdistuksella, vaan vapaasti.
K: Vanhus, haluatko sanoa jotakin lopun ajoista? Tuleeko piiloutua, jos Kolmas Maailmansota syttyy?
V: Elämme
ajallisesti lähempänä loppua kuin aikaisemmin. Jos sota tulee, pahin
asia, mitä voi tehdä, on piiloutua, sillä sellaiselle pakenemiselle ei
tule loppua: Jos olet naimisissa ja puolisosi on hankala, silloin
pakenet ongelmia; jos sinusta tulee munkki ja saat huomautuksen jostain
asiasta, alat miettiä luostarista lähtöä; ja jos tulee sota, pakenet
johonkin luolaan, mutta sotaa ei käydä nykyään aseilla, vaan jos menet
luolaan aseita pakoon, voidaan sinne ampua pommi, joka räjäyttää sekä
vuoren, luolan että sinut! Täytyy rukoilla Jumalaa, että Hän johdattaa
meitä.
Meidän ei tule ajatella ja
pelätä sotaa, sillä muuten emme muuta teekään. Me olemme jo sodassa,
sillä elämä on sotaa: yhtenä päivänä taistelet ahneutta vastaan, toisena
olemme masentuneita, toisena päivänä taistelemme haureuden himoa
vastaan jne. Me elämme ahtaalla joka paikassa, niin Suomessa kuin
Kreikassakin.
Paholainen tietää, että
sen loppu on lähellä, ja siksi se on koventanut taisteluaan. Maailma on
hullujen ihmisten johtama, ja täytyy rukoilla, ettei heidän päästään
viimeinenkin ruuvi löystyisi ja putoaisi, sillä silloin he tuhoavat
meidät kaikki.
Mutta meidän ei tule
ajatella koko ajan sotaa ja kuolemaa, vaan meidän tulee ajatella
Kristusta ja muistaa kuolemaa oikealla tavalla. Meidän jokaisen
henkilökohtainen loppumme voi tulla koska vain.
K: Vanhus, eräällä ystävälläni, rakkaimmalla ihmiselläni, on mennyt todella huonosti...
V: Kaikki
elämässämme on suhteellista, muuttuvaa. Ainoastaan Jumala on
Absoluuttinen, mitään muuta absoluuttista ei ole: tänään olemme täällä
keljassa, huomenna meidät kenties häädetään täältä; tänään olemme
Kreikassa, huomenna kenties muutamme Suomeen; tänään puhun teille
hengellisiä asioita, mutta ehkä huomenna minusta tulee hullu ja menen
pelleilemään Kariekseen.
Nyt jollakulla menee huonosti, mutta elämä voi muuttua – ei siis pidä
hämmentyä mistään, eikä menettää mielenrauhaansa minkään asian tähden,
sillä kaikki muu on muuttuvaa, paitsi Jumala.
Kristittyinä koko elämämme on Kristus-keskeistä. Kaikkien Pyhien ikonissa
on kuvattuna keskellä Kristus, Hänen ympärillään Jumalansynnyttäjä ja
Johannes Edelläkävijä, sitten enkelit, sitten apostolit ja marttyyrit,
pyhät ja niin edelleen. Jopa kadotukseen joutuvat. [Vanhus nousee, hakee ikonin ja näyttää sen meille.] Näin kaikki pyörii lopulta Kristuksen ympärillä, ja tältä meidän koko elämämme – kaikki elämä – todella lopulta näyttää.
Muutakin vanhus puhui,
mitä en ulkomuistista ole kyennyt kirjoittamaan ylös. Hän tarjosi meille
syötävää ja taputti minuakin päälaelle, kuin lastaan. Siinä ei ollut
mitään lässyttävää tai alentuvaa, vaan pikemminkin isällistä rakkautta.
Lähtiessämme hän jälleen siunasi meidät kaikki halauksen kera, ja
saattoi ulos ja seisoi kuistilla rukoilemassa puolestamme aina siihen
saakka, kunnes olimme kadonneet polun mutkan taa.
Juho Varpukoski
Karies, Athos-vuoren ”hallinnollinen keskus”, jossa on paljon maallikoita,
muutama kahvila, puoteja ja postitoimisto.
Kaikki Athoksen asukkaat eivät pidä Kariesta munkeille soveliaana paikkana.
