keskiviikkona

Freskomaalarin sisar kertoo: Pyhän kasvot


 

Päivi Kristiina Loikalan "Freskomaalari kertoo"-sarjassa on julkastu osat: I, II, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV, XV, XVI, XVII, XVIII, XIX, XX ja XXI & lisäosa: Kysymyksiä.

 

Tällä kertaa siveltimeen tarttuu pyhän Basileioksen pikkukirkkoa maalaavan Päivi Kristiinan sisko, Minna. Tässä ollaan jo vuodessa 2021.


 



 
Maalailin viikonlopun Päivi Kristiinan kanssa pyhän Basileios suuren kappelia, vaaleaa kerrosta pyhälle Maria Egyptiläiselle. Jalat ja kädetkin alkoivat jo näyttää oikeanlaisille, mutta kaula ja kasvot vaivasivat minua. 
 

"En voinut maalata mallini mukaisia..."

 
... kasvoja...

 
 
 
En voinut  maalata mallini mukaisia, kauniita kasvoja erakkokilvoittelijalle, joka on kovia kokenut ja käsistäkin luut näkyvät. Kerroinkin sen Päiville.


Päivi alkoi selailla malleja ja pian löysikin erilaiset kasvot, "... sitten vaan muutetaan tämän mukaiseksi. Myös kaulan seutu menee uusiksi. Olkapäältä hiukset selän taakse, kylkiluut näkyviin, hyvä siitä tulee." 


 


No, jopas kuullosti helpolle, mutta mistähän alkaisin! Suuret muutokset kauhistuttivat. Mutta opettaja oli vieressä ja neuvoi.

 


 

Uudet värit paletissa aloin rohkeasti vetää ohjeiden mukaan oliivinvihreällä hiukset ja kasvojen ääriviivat piiloon. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten Maria Egyptiläisen olemus muuttuisi. Vaihe vaiheelta, pienin vedoin arasti aloin tehdä olkapäätä, solisluun näkyviin. Leukaa yritin kolme kertaa haparoiden, lopuksi Päivi Kristiina sai sen sipaista yhdellä pensselin vedolla paikalleen. On se hienoa, miten voi nähdä noin selkeästi mihin viivan vetäisee. Millipeliä, että näyttää oikealle. Kaartuuko sisään vai ulos? Kuinka paksun viivan tekee? Vielä korjasi opettaja nenän, jonka jälkeen katsekin kääntyi toiseen suuntaan. Silmille ei tehty mitään, uurteita hieman poskiin, silmien alle oliivia ja, oi ihmettä? Nyt se alkoi näyttää Maria Egyptiläiselle.
 

 


 

Olin päivän jälkeen aivan hengetön, en taas muistanut hengittää, kun oli niin jännittävää.
 

Menin kuuden ehtookirkkoon, hieman myöhässä ja istuin takaoven viereen penkille, etten häiritsisi. Kirkossa oli hämärää, vain tuohukset valaisivat ikoneja, ainaisen neitseen Marian, Jumalanäidin, kasvot olivat niin levolliset, onnellisuus ja rauha valtasivat minut.

 

 


 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.